Kartta - Amsterdamsaari (Îles Saint-Paul et Nouvelle-Amsterdam)

Amsterdamsaari (Îles Saint-Paul et Nouvelle-Amsterdam)
Amsterdamsaari on Ranskan eteläisiin ja antarktisiin alueisiin kuuluva tuliperäinen saari Intian valtameren eteläosassa. Saaren pinta-ala on 55 km² ja saarella on ympärivuoden miehitetty sääasema.

Kasvillisuudesta alle 250 metrin korkeuksilla tavataan lähinnä lajia Poa novarae. 600 metriin saakka esiintyy lajeja Scirpus nodosus ja Spartina arundinacea. Vielä korkeammalla tavataan tulimaanakeenaa (Acaena magellanica) sekä eri sammalia. Etenkin saaren rannikolla kasvillisuuteen on vaikuttanut karjanhoito. Saarelle tuotiin nautoja vuonna 1871. Laidunnuksesta on kärsinyt esimerkiksi kotoperäinen puulaji Phylica nitida ja saarelle on tuotu monia sinne kuulumattomia kasvilajeja laidunnusta varten. Puita tavataan nykyisin vain muutamalla paikalla, mutta niitä on pyritty istuttamaan uudelleen ja saaren eteläosa on palautettu luonnontilaiseen tilaansa ilman tulokaslajeja.

Amsterdamsaari on merkittävin uhanalaisen Thalassarche carteri-albatrossin pesimäsaarista. Vuonna 2006 saarella oli arviolta 27 000 pesivää paria. Muita saarella pesiviä lajeja ovat nokialbatrossi, endeeminen erittäin uhanalainen amsterdamsaarenalbatrossi ja pitkätöyhtöpingviini. Amsterdamsaari on myös uudenamsterdaminhylkeen ja etelänmerinorsun lisääntymisaluetta. Saarella on myös sinne tuotuja nisäkäslajeja, kuten rottia, hiiriä ja kissoja.

 
Kartta - Amsterdamsaari (Îles Saint-Paul et Nouvelle-Amsterdam)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Amsterdamsaari
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Amsterdamsaari
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Amsterdamsaari
OpenStreetMap
Kartta - Amsterdamsaari - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Amsterdamsaari - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Amsterdamsaari - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Amsterdamsaari - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Amsterdamsaari - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Amsterdamsaari - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Amsterdamsaari - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Amsterdamsaari - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Amsterdamsaari - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet
Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet on Ranskan meren­takainen alue, johon kuuluu joukko saaria eteläisellä Intian valta­merellä sekä Adélienmaa Etelämantereella. Niitä hallitaan Saint-Denis’stä, Ranskan merentakaisen departementin, Réunionin pääkaupungista. Eteläisten ja antarktisen alueiden pinta-ala on 439 781 neliökilometriä. Alueella on vuoden ympäri noin 150 tutkijaa, kesäisin noin 300.

Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)