Kartta - Benishangul-Gumuz (Benishangul-Gumuz Region)

Benishangul-Gumuz (Benishangul-Gumuz Region)
Benishangul-Gumuz on yksi Etiopian yhdeksästä etnisin perustein muodostetusta osavaltiosta. Sen pääkaupunki on Asosa. Vuoden 2012 heinäkuun virallisen tilaston mukaan osavaltion pinta-ala on 50 699 neliökilometriä ja asukasluku 0,98 miljoonaa. Väkiluku on arvio, joka perustuu vuonna 2007 tehtyyn väestönlaskentaan. Alueen nimi tulee kahdesta kansasta: bertat eli Benishangulit ja gumuzit.

Osavaltio sijaitsee Etiopian luoteisosassa, Sudanin ja Etelä-Sudanin vastaisella rajalla. Alueella on ollut etnisiä levottomuuksia, jotka vuonna 2018 johtivat kymmenientuhansien ihmisten maansisäiseen pakolaisuuteen. Väkivaltaisuudet muuttuivat vakavammiksi ja vuonna 2019 niitä kutsuttiin Metekelin konfliktiksi.

Alueen korkeus merenpinnasta vaihtelee 600 metristä Sudanin rajalla yli 2500 metriin. Suurimmat joet ovat Abay ja Akobo. Yhdessä useiden pienempien jokien kanssa ne tarjoavat mahdollisuuden kasteluviljelyyn ja vesivoiman tuotantoon.

 
Kartta - Benishangul-Gumuz (Benishangul-Gumuz Region)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Benishangul-Gumuz
Bing (täsmennyssivu)
Kartta - Benishangul-Gumuz - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Benishangul-Gumuz - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Benishangul-Gumuz - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Benishangul-Gumuz - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Benishangul-Gumuz - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Benishangul-Gumuz - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Benishangul-Gumuz - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Benishangul-Gumuz - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Benishangul-Gumuz - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Etiopia
Etiopian lippu
Etiopian demokraattinen liittotasavalta eli Etiopia (aiemmin Abessinia; amharaksi: ኢትዮጵያ /ʔitjoppʼɨja/) on sisämaavaltio Afrikan sarvessa, päiväntasaajan lähellä. Etiopiassa elää lähes 110 miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä Afrikan toiseksi runsasväkisimmän valtion ja maailman runsasväkisimmän sisämaavaltion. Etiopian pinta-ala on 1 127 127 neliökilometriä ja pääkaupunki on Addis Abeba. Rajanaapureinaan Etiopialla on pohjoisessa Eritrea ja Djibouti, idässä Somalia, etelässä Kenia ja lännessä Sudan sekä Etelä-Sudan. Suurimmat väestöryhmät ovat oromot ja amharalaiset. Hieman yli 40 prosenttia väestöstä tunnustaa koptilaista kristinuskoa, runsas kolmasosa islamia, protestanttisiin kirkkoihin kuuluu runsaat 20 prosenttia väestöstä ja muutama prosentti harjoittaa alueen alkuperäisuskontoja tai muita uskontoja.

Etiopiaa voidaan pitää ”ihmiskunnan kehtona”, sillä varhaisimmat (noin 200 000 vuotta sitten) nykyihmisen fossiilit ovat löytyneet Etiopiasta, Omojoen lähistöltä. Maasta on löytynyt myös nykyihmisen edeltäjinä pidettyjen ihmisapinalajien fossiileja. Etiopia omaksui toisena maailmassa kristinuskon valtionuskonnoksi, heti Armenian jälkeen. Etiopia on afrikkalaisista valtioista poikkeuksellinen, sillä se säilytti itsenäisyytensä koko siirtomaa-ajan, lukuun ottamatta Italian miehitystä vuosina 1936–1941.
Kartta - Etiopiaeritrea_ethiopia_2009.jpg
eritrea_ethiopia_200...
2696x3173
freemapviewer.org
Kartta - Etiopia1844px-Ethiopia_location_map.svg.jpg
1844px-Ethiopia_loca...
1844x1494
freemapviewer.org
Kartta - Etiopiaimage.jpg
image.jpg
1522x1735
freemapviewer.org
Kartta - EtiopiaEthiopia_regions_zones_administration.jpg
Ethiopia_regions_zon...
1088x912
freemapviewer.org
Kartta - EtiopiaEthiopia_sat.png
Ethiopia_sat.png
1800x1380
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ETB Etiopian birr (Ethiopian birr) Br 2
ISO Kieli
AM Amharan kieli (Amharic language)
EN Englannin kieli (English language)
OM Oromon kieli (Oromo language)
SO Somalin kieli (Somali language)
TI Tigrinja (Tigrinya language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Djibouti 
  •  Eritrea 
  •  Etelä-Sudan 
  •  Kenia 
  •  Somalia 
  •  Sudan 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...