Kartta - Cacheu (Cacheu Sector)

Cacheu (Cacheu Sector)
Cacheu on kaupunki sekä osa-alue eli sektori Guinea-Bissaussa. Se sijaitsee lähellä Cacheujoen suuta sata kilometriä Bissausta luoteeseen. Kaupunki on Cacheun alueen hallinnollinen keskus. Kaupungissa on 5 674 ja osa-alueella 18 563 asukasta (vuonna 2009, väestönlaskenta). Osa-alueen pinta-ala on 1 004,4 neliökilometriä.

Cacandan alueelle perustettu Cacheu oli yksi portugalilaisten ensimmäisistä tukikohdista Guineassa. He rakensivat sinne linnoituksen vuonna 1588. Kap Verden kuvernööri nimitti sinne ensimmäisen Portugalin kruunun edustajan vuonna 1614. Hollantilaiset miehittivät paikkakunnan vuonna 1624, mutta portugalilaiset saivat sen jälleen haltuunsa vuonna 1630. Vuonna 1676 perustettiin orjakauppaa harjoittanut Cacheun kauppakomppania, joka ei kuitenkaan onnistunut saamaan haltuunsa alueen kauppamonopolia.

1700-luvulla Cacheu taantui, eikä sen varuskunta pystynyt estämään englantilaisten ja ranskalaisten laajentumispyrkimyksiä. Ympäröivän alueen valloittaminen alkoi vasta vuonna 1871 hyökkäyksellä Cacandaan, mutta vuonna 1878 tehty rangaistusretki Boloriin päättyi tappioon. Bolamasta käsin hallitun Portugalin Guinean perustaminen vuonna 1879 vähensi Cacheun merkitystä entisestään. Vuonna 1914 alueen hallinto siirrettiin Canchungoon.

Guinea-Bissaun itsenäistymisen jälkeen Cacheusta tuli aluehallinnon keskus, mutta sen talous on jatkanut taantumistaan. Kaupungin infrastruktuuria parannettiin vuonna 1988 vietettyjä 400-vuotisjuhlia varten. Alueen kehitysnäkymät liittyvät Farimin läheltä löydetyn suuren fosfaattiesiintymän hyödyntämiseen. Cacheusta odotetaan tulevan satama, jossa fosfaatti lastataan valtamerialuksiin.

 
Kartta - Cacheu (Cacheu Sector)
Kartta
Google Earth - Kartta - Cacheu
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Cacheu
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Cacheu
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Cacheu
OpenStreetMap
Kartta - Cacheu - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Cacheu - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Cacheu - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Cacheu - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Cacheu - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Cacheu - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Cacheu - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Cacheu - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Cacheu - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Cacheu - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Guinea-Bissau
Guinea-Bissaun lippu
Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Senegal ja Guinea. Guinea-Bissau on pinta-alaltaan varsin pieni, ja siellä on noin 1,97 miljoonaa asukasta. Suurin osa maasta on alavaa jokien halkomaa soistunutta rannikkotasankoa.

Valtio oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista, jonka kehittymistä ovat haitanneet useat vallankaappaukset. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eräs maailman pienimmistä. Sen tärkein tuote on cashewpähkinät.
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Guinea 
  •  Senegal