Kartta - Curaçao (Country of Curaçao)

Curaçao (Country of Curaçao)
Curaçao (/kyrɑˈsɑo/; holl. [kyːraːˈsʌu]; papiamentuksi Kòrsou [ˈkɔrsɔu̯]) on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen maa Pienillä Antilleilla Karibiassa. Siihen kuuluvat pääsaari ja pienempi Klein Curaçao. Hieman Venezuelan rannikolta pohjoiseen sijaitseva Curaçao muodostaa Aruban ja Bonairen kanssa niin kutsutut ABC-saaret. Curaçaon pinta-ala on 444 neliökilometriä, ja vuoden 2020 alussa siellä asui arviolta yli 156 000 ihmistä. Curaçao on kuulunut Alankomaille käytännössä vuodesta 1634 lähtien, ja se oli 1600- ja 1700-luvuilla Karibian orjakaupan keskuksia. Saaresta tuli 1900-luvulla merkittävä öljynjalostamo, kun Royal Dutch Shell alkoi jalostaa siellä Venezuelan Maracaibojärveltä porattua öljyä. Öljynjalostusteollisuuden lisäksi Curaçaon keskeisiä talouden aloja ovat matkailu ja kansainväliset finanssipalvelut.

Curaçaon väestö on monikulttuurista, ja saaren virallisia kieliä ovat kreolikieli papiamentu, hollanti ja englanti. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä oli vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 24 prosenttia. Curaçaoon on muuttanut erityisesti naisia, ja naisten osuus asukkaista onkin poikkeuksellisen suuri.

 
Kartta - Curaçao (Country of Curaçao)
Kartta
Google Earth - Kartta - Curaçao
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Curaçao
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Curaçao
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Curaçao
OpenStreetMap
Curacao_Vegetation_m...
4959x3509
dcnanature.org
Curacao-Sea-Aquarium...
4573x2865
upload.wikimedia.org
wereldkaart%20reis%2...
4440x2260
www.onzewereldreis.n...
1562_Americae-Gutier...
2660x2330
upload.wikimedia.org
CuracaoIslandMap1.jp...
3388x1460
www.lampaert.nl
Curacao_dive_map.jpg
2692x1756
www.scubav.net
OSM_Curacao.png
2286x1723
upload.wikimedia.org
Boca-St-Michiel-Malp...
2447x1578
www.mappery.com
St-Joris-Baai-Koraal...
2358x1590
www.mappery.com
Curacao.jpg
2000x1570
karta.putivnyk.com
large_detailed_road_...
2000x1570
www.vidiani.com
map.jpg
2000x1570
honors.illinois.edu
Curacao-map.jpg
2000x1570
mappery.com
Map_Curacao_2010.jpg
2087x1476
www.divingworld.nl
Map_Curacao_2010.jpg
2087x1476
www.prachtigcuracao....
image-5-curacao-vege...
1755x1240
dcnanature.files.wor...
Map%25252Bof%25252BC...
1502x1096
2.bp.blogspot.com
map.gif
1934x849
www.angelfire.com
map1a.jpg
1600x974
3.bp.blogspot.com
caribbean_east.gif
1272x984
blog.marinetelecom.n...
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...