Kartta - Etelä-Carolina (South Carolina)

Etelä-Carolina (South Carolina)
Etelä-Carolina (äännetään suom. [-karolina] tai [-karoliina], ) on osavaltio Yhdysvaltain itärannikolla. Sen pääkaupunki on Columbia. Englanti perusti Etelä-Carolinan siirtokunnan vuonna 1665. Etelä-Carolina on ollut Yhdysvaltain osavaltio vuodesta 1788 ja se kuuluu etelävaltioihin. Osavaltion asukasluku oli vuonna 2014 noin 4,8 miljoonaa.

Osavaltion kaksi yli 100 000 asukkaan kaupunkia ovat Columbia (133 358) ja Charleston (127 999).

Etelä-Carolinalla on kaksi naapuriosavaltiota: Pohjois-Carolina ja Georgia. Kaakosta osavaltio rajoittuu Atlantin valtamereen.

Kaksi kolmasosaa Etelä-Carolinan alueesta on Atlantin rannikkotasankoa. Maasto nousee tasaisesti kaakosta kohti luodetta. Sen luoteispuolella on Piedmontiksi kutsuttu kukkula-alue, jonka korkeus vaihtelee 120–400 metriä merenpinnan yläpuolella.

Vuoden kuumin kuukausi on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Charlestonissa on melkein 31 astetta. Kylmintä on tammikuussa, keskimääräinen alin +6 astetta.

Hurrikaanit ja trooppiset myrskyt tulevat toisinaan Etelä-Carolinan rannikolle. Vuosina 1901–2009 ne rantautuivat Etelä-Carolinaan 27 kertaa. Voimakkaimmat olivat Hurrikaani Hazel vuonna 1954 ja Hurrikaani Hugo vuonna 1989.

 
Kartta - Etelä-Carolina (South Carolina)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Etelä-Carolina
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Etelä-Carolina
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Etelä-Carolina
OpenStreetMap
1855_Colton_Map_of_S...
3310x4000
upload.wikimedia.org
South-Carolina-polit...
2909x2792
www.yellowmaps.com
South-Carolina-conto...
2552x2659
www.yellowmaps.com
South-Carolina-print...
2552x2578
www.yellowmaps.com
sc_1796.gif
2392x2700
www.usgwarchives.net
sc_1867.gif
2785x2215
www.usgwarchives.net
South-Carolina-Road-...
2652x2100
mappery.com
South-Carolina-Road-...
2652x2100
www.mappery.com
spartanburg-south-ca...
2025x1738
www.sciway.net
south-carolina-map.j...
1995x1578
www.south-carolina-m...
south_carolina.gif
2098x1274
www.lib.utexas.edu
Mapa-Blanco-y-Negro-...
2098x1274
mapas.owje.com
south_carolina.gif
2098x1274
www.yellowmaps.com
SouthCarolinaMap.jpg
1754x1276
freepages.genealogy....
SouthCarolinaMap.jpg
1754x1276
johnsanpublications....
sc_map.jpg
1535x1175
pubs.usgs.gov
sc_map2.jpg
1535x1175
pubs.usgs.gov
south-carolina-area-...
1500x1181
www.allareacodes.com
SC-Charleston.gif
1102x1471
www.tripinfo.com
south-carolina-physi...
1412x1131
www.ezilon.com
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Kartta - YhdysvallatLandsat_18.gif
Landsat_18.gif
2143x1437
freemapviewer.org
Kartta - YhdysvallatMap-USA-Regions01.png
Map-USA-Regions01.pn...
1500x1246
freemapviewer.org
Kartta - YhdysvallatUnited_States_at_night.jpg
United_States_at_nig...
6646x4430
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallatgenref.gif
genref.gif
2187x1470
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallatunited_states.jpg
united_states.jpg
1502x1986
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko