Kartta - Freetown

Freetown
Freetown on Sierra Leonen pääkaupunki ja maan suurin kaupunki. Samalla se muodostaa aluehallinnon toisella tasolla oman Läntisen alueen kaupunkipiirikuntansa. Vuonna 2015 Freetownin asukasluku oli 1 050 301. Kaupungissa asui tällöin 14,8 prosenttia koko Sierra Leonen väestöstä. Freetownin väestö on etnisesti kirjavaa: väestössä on muun muassa temnejä, mendejä ja kreoliväestöä. Vaikka maan virallinen kieli on englanti, on kaupungin yleisin puhuttu kieli silti krio.

Freetown sijaitsee Atlantin rannikolla, Sierra Leone -joen suulla. Kaupunki on Sierra Leonen tärkein satama ja sen kautta kulkee platinaa, kultaa, timantteja ja öljyä.

Freetown perustettiin 11. maaliskuuta 1792, kun luutnantti John Clarkson kuljetti tummaihoisia entisiä orjia Sierra Leoneen Sierra Leone Company -kauppakomppanian avustuksella. Freetownin kaupunki perustettiin maaksi vapautetuille afroamerikkalaisille ja länsi-intialaisille orjille ja heidän jälkeläisilleen krioille. Freetown on myös maailman vanhin afroamerikkalaisten perustama pääkaupunki ja se perustettiin 30 vuotta ennen naapurimaan Liberian pääkaupungin Monrovian perustamista.

Freetownissa on Köppenin ilmastoluokituksen mukaan trooppinen monsuuni-ilmasto. Vuoden ympäri on kuumaa, kesällä on sadekausi ja talvisin kuivakausi. Yli sadan viimeisimmän vuoden ajanjaksolla Freetownin vuoden keskilämpötila on noin 26 °C ja keskimääräinen sademäärä 3 110 millimetriä. Huhtikuu on lämpimin kuukausi. Silloin vuorokauden keskilämpötila on noin 27 °C. Viilein kuukausi on elokuu, jolloin keskilämpötila on noin 24 °C. Sateisin kuukausi on elokuu, jolloin sataa keskimäärin noin 810 millimetriä. Helmikuu puolestaan on kuivin kuukausi. Silloin keskimääräinen sadanta on 5 millimetriä.

 
Kartta - Freetown
Kartta
Google Earth - Kartta - Freetown
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Freetown
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Freetown
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Freetown
OpenStreetMap
txu-oclc-6595921-nc2...
5000x3807
www.lib.utexas.edu
txu-oclc-6595921-nc2...
2400x4488
www.lib.utexas.edu
freetown.jpg
2550x3300
www.massaudubon.org
Freetown_overview_ma...
3008x1709
upload.wikimedia.org
ma-freetown_bikerag_...
1341x2232
www.bikerag.com
freetown_1947.jpg
1264x2068
www.lib.utexas.edu
Mapa-Topografico-de-...
1266x1659
mapas.owje.com
freetown.jpg
1236x1600
1.bp.blogspot.com
sierra_leone_map.jpg
1204x1516
4.bp.blogspot.com
sierra_leone_map.jpg
1204x1516
4.bp.blogspot.com
Freetown-City-Map.jp...
1485x1161
mappery.com
785D7C2574DF6F62C125...
1485x1161
img.static.reliefweb...
Freetown-City-Map.jp...
1485x1161
www.mappery.com
freetown_nautical_83...
1272x1298
www.lib.utexas.edu
sierra_leone_rel_200...
1000x1217
4.bp.blogspot.com
sierra_leone_rel82.j...
982x1198
www.worldportsource....
5741golothamap-1200....
1200x772
www.columbiagames.co...
Carta-de-Pilotage-Ta...
720x1176
mapas.owje.com
8042140777_cf24147c4...
746x1024
farm9.staticflickr.c...
sierra-leone-politic...
800x925
www.mapsofworld.com
Maa (alue) - Sierra Leone
Sierra Leonen lippu
Sierra Leonen tasavalta eli Sierra Leone on valtio Länsi-Afrikassa Atlantin valtameren rannikolla. Sen rajanaapurit ovat Guinea pohjoisessa ja Liberia kaakossa. Sierra Leonessa on trooppinen ilmasto ja monipuolinen luonto, joka vaihtelee savanneista sademetsiin. Maan pinta-ala on 71 740 neliökilometriä ja väkiluku vuonna 2021 noin 7,5 miljoonaa. Sierra Leone on presidenttijohtoinen tasavalta, ja valtion johdossa on viisivuotiskausittain valittava presidentti. Hallituksen päämiehenä on pääministeriä vastaava Chief Minister.

Sierra Leonesta vietiin Atlantin orjakaupan aikana tuhansia orjia Atlantin taakse. Sen pääkaupunki Freetown perustettiin Amerikasta vapautetuille orjille vuonna 1787. Sierra Leone oli Britannian siirtomaana vuodesta 1808 ja protektoraattina vuodesta 1896 aina itsenäistymiseensä vuonna 1961. Maa on toipumassa vuosina 1991–2002 kestäneestä sisällissodasta, joka vaati ainakin 50 000 ihmisen hengen. Sierra Leonen talous on kasvanut nopeasti sodan päättymisen jälkeen, mutta kasvua ovat hidastaneet vuoden 2014 ebolaepidemia ja seuraavana vuonna tapahtunut rautamalmin maailmanhinnan romahtaminen.
Kartta - Sierra LeoneSierra-leone-regions-map.jpg
Sierra-leone-regions...
2000x2464
freemapviewer.org
Kartta - Sierra LeoneSierra_Leone_Topography.jpg
Sierra_Leone_Topogra...
1188x1313
freemapviewer.org
Kartta - Sierra Leoneimage.jpg
image.jpg
1397x1757
freemapviewer.org
Kartta - Sierra LeoneSatellite_image_of_Sierra_Leone_in_February_2003.jpg
Satellite_image_of_S...
1367x1412
freemapviewer.org
Kartta - Sierra Leoneimage.jpg
image.jpg
1397x1760
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
SLL Sierra Leonen leone (Sierra Leonean leone) Le 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Guinea 
  •  Liberia