Kartta - Gabú

Gabú
Gabú on kaupunki sekä osa-alue eli sektori Guinea-Bissaussa. Se sijaitsee maan itäosassa 190 kilometriä Bissausta itään. Kaupunki on Gabún alueen hallinnollinen keskus. Kaupungissa on 41 612 ja osa-alueella 81 495 asukasta (vuonna 2009, väestönlaskenta). Osa-alueen pinta-ala on 2 122,8 neliökilometriä.

Kaupunki on saanut nimensä Kaabun mandinkavaltakunnasta, jonka pääkaupunki Kansala sijaitsi Gabún lähistöllä. Fulbet valtasivat sen vuonna 1867, minkä jälkeen alue oli Futa Djallonin liittokunnan alainen. Gabún ja Forrean fulbet kävivät vuosina 1878–1890 verisiä sisällissotia, jotka auttoivat Portugalia valtaamaan alueen.

Lamegoksi nimetystä Gabú-Sarasta tuli hallintoalueen keskus vuonna 1924. Vuonna 1927 paikkakunta sai takaisin entisen nimensä ja vuonna 1948 se nimettiin Nova Lamegoksi. Siirtomaa-ajan lopulla kaupunki oli tärkeä hallinnon sekä libanonilaisten ja syyrialaisten dominoiman kaupan keskus. Guinea-Bissaun itsenäisyyssodan aikana siellä oli myös suuri varuskunta. Nykyään Gabú on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Se on tärkeä talouden ja naapurimaihin suuntautuvan kaupankäynnin keskus.

 
Kartta - Gabú
Kartta
Google Earth - Kartta - Gabú
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Gabú
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Gabú
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Gabú
OpenStreetMap
Kartta - Gabú - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Gabú - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Gabú - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Gabú - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Gabú - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Gabú - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Gabú - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Gabú - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Gabú - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Gabú - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Guinea-Bissau
Guinea-Bissaun lippu
Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Senegal ja Guinea. Guinea-Bissau on pinta-alaltaan varsin pieni, ja siellä on noin 1,97 miljoonaa asukasta. Suurin osa maasta on alavaa jokien halkomaa soistunutta rannikkotasankoa.

Valtio oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista, jonka kehittymistä ovat haitanneet useat vallankaappaukset. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eräs maailman pienimmistä. Sen tärkein tuote on cashewpähkinät.
Kartta - Guinea-BissauSatellite_image_of_Guinea-Bissau_in_January_2003.jpg
Satellite_image_of_G...
1361x833
freemapviewer.org
Kartta - Guinea-BissauGuinea_Bissau_Map.jpg
Guinea_Bissau_Map.jp...
1040x1120
freemapviewer.org
Kartta - Guinea-BissauGuinea-Bissau_Topography.png
Guinea-Bissau_Topogr...
1233x833
freemapviewer.org
Kartta - Guinea-BissauUn-guinea-bissau.png
Un-guinea-bissau.png
2709x2073
freemapviewer.org
Kartta - Guinea-BissauGuinea-Bissau_regions_map.png
Guinea-Bissau_region...
3008x2058
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Guinea 
  •  Senegal