Kartta - Georgia

Maa >  Aasia >  Georgia

Georgia

Georgian lippu
Georgia, aiemmin suomeksi Gruusia ja vuosina 1990–1995 Georgian tasavalta, on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Suuri Kaukasus kohoaa maan pohjoisrajalla. Georgian pääkaupunki on Tbilisi ja maassa asuu Abhasian ja Etelä-Ossetian pois laskien noin 3,7 miljoonaa henkeä. Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset, jotka muodostavat 83,8 prosenttia väestöstä (vuonna 2002).

Antiikin aikana Georgian aluetta hallitsivat kaksi kuningaskuntaa, Kolkhis ja Iberia. Niistä jälkimmäinen oli yksi ensimmäisistä kristinuskon virallistaneista valtioista 300-luvun alussa ja muodosti ytimen, jonka ympärille yhdistynyt Georgian kuningaskunta muodostui 1000-luvulla. Poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen kukoistuskauden jälkeen kuningaskunta taantui 1200-luvulla ja hajosi lopulta useiksi kuningas- ja ruhtinaskunniksi 1500-luvulla. Kolme vuosisataa kestäneen osmanien ja Persian valtakuntien hegemonian jälkeen Georgia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvun alussa. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen Georgia oli lyhyen aikaa itsenäinen demokraattinen tasavalta (1918–1921), mutta puna-armeija hyökkäsi maahan vuonna 1921 ja valtasi sen. Georgiasta tuli Neuvostoliiton osa, Georgian SNT, joka itsenäistyi jälleen vuonna 1991. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä vuosia leimasivat sisäinen konflikti ja taloudelliset vaikeudet. Georgian tilanne alkoi vakautua vähitellen vuonna 1995 ja parani verettömän vallanvaihdon, niin kutsutun ruusuvallankumouksen jälkeen vuonna 2003. Georgia kärsii kuitenkin edelleen ratkaisemattomista konflikteista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Suhteet naapurimaahan Venäjään ovat pysyneet huonoina näiden kiistojen ja Georgian Nato-jäsenhakemuksen vuoksi: elokuussa 2008 Venäjä miehitti osan Georgiasta Etelä-Ossetiassa syttyneen sodan yhteydessä.

Georgia on edustuksellinen demokratia, yhtenäisvaltio ja presidenttivaltainen tasavalta. Se on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Maailman kauppajärjestön, Mustanmeren talousjärjestön ja GUAMin jäsen. Maa on ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin.

Georgian eri nimien alkuperistä on useita eri teorioita. Maan omakielinen nimi on Sakartvelo ja georgialaisten omakielinen nimitys kartveli. Nimet ovat peräisin Kartlin historialliselta alueelta. Kartli, joka tunnettiin antiikin lähteissä nimellä Iberia, on Georgian suurin vanha provinssi maan itäosassa. Historiallisen perinteen mukaan se on saanut nimensä kaikkien georgialaisten myyttiseltä kantaisältä Kartlosilta. Nykytutkimus on esittänyt nimestä useita eri hypoteeseja. Ensimmäisen mukaan nimi vastaisi useiden muiden kielien ″aidattua paikkaa” tai "linnoitusta" tarkoittavaa sanaa, kuten georgian lähisukukielessä mingrelissä karti (″kesäaitaus”), osseetissa kart (″piha”), persiassa gerd (″kaupunki”) tai englannissa garden (″puutarha”, ″piha”). Kartlis tskhovreba -kronikan mukaan nimi Kartli annettiin ensimmäiseksi historiallisen Mtskhetan yläpuoliselle vuorelle, jonne Kartlos-päällikkö ″...perusti ensin linnoituksia... ja rakensi sinne talon... ja tuota vuorta kutsuttiin nimellä Kartli, kunnes Armazin kuva pystytettiin sinne, mistä lähtien koko Kartlin alue sai tuon nimen”. Vuori oli yksi georgialaisten heimojen muinaisista keskuksista.

Nimen Georgia on Euroopassa nähty perinteisesti saaneen alkunsa joko kreikan maanviljelijää tarkoittavasta sanasta geōrgos tai sitten Pyhältä Yrjöltä (Georgios), joka on Georgian suojeluspyhimys ja jonka kultti on paikoin ollut hyvinkin vahva. Todennäköisesti Georgia-nimi on kuitenkin peräisin georgialaisten persialais-arabialaisesta nimityksestä gurğ, joka on myöhemmin muuntunut nykyiseen muotoonsa. Myös venäläinen nimi maalle, Gruzija, lienee tullut persiasta, ja sitä on käytetty venäjässä jo ainakin 1300-luvulla. Venäjästä lainattua muotoa Gruusia on käytetty myös Suomessa Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Persian nimet gurğ ja gurğān ovat peräisin muinais- ja keskipersian sanoista vrkān ja waručān, jotka liittyvät indoeurooppalaisten kielten sutta tarkoittavaan juureen. Myös muinaisarmeniassa Georgiasta käytetyt nimet veria ja virk olisivat peräisin samasta juuresta, kuten mahdollisesti myös sanan Iberia juuri ber. Myös omakielisen Kartli-nimen voidaan selittää tulleen samasta juuresta. Georgia tarkoittaisi siis susien maata – susi oli georgialaisessa mytologiassa myyttinen toteemieläin ja heimojen esi-isä. Myös kaksi muuta georgialaista/georgialaisten nimeä, Guria ja Eguri tai Egeri (eli Egrisi) näyttävät olevan peräisin sutta tarkoittavasta juuresta.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GEL Georgian lari (Georgian lari) 2
ISO Kieli
HY Armenian kieli (Armenian language)
AZ Azerin kieli (Azerbaijani language)
KA Georgian kieli (Georgian language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  

Kartta - Georgia

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 41° 59' 60" N / 43° 29' 60" E | Aikavyöhyke : UTC+4 | Valuutta : GEL | Puhelin : 995  

Kartta

Google Earth-Kartta-Georgia
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Georgia
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Georgia
OpenStreetMap
Kartta-Georgia2529px-Map_of_Georgia.svg.png
2529px-Map_of_Georgi...
2529x1386
freemapviewer.org
Kartta-GeorgiaDemocratic_Republic_of_Georgia_map.jpg
Democratic_Republic_...
1213x850
freemapviewer.org
Kartta-GeorgiaUn-georgia.png
Un-georgia.png
3033x2244
freemapviewer.org
Kartta-GeorgiaRelief_Map_of_Georgia.png
Relief_Map_of_Georgi...
1182x629
freemapviewer.org
Kartta-GeorgiaGeorgia_Topography.png
Georgia_Topography.p...
1926x1217
freemapviewer.org
Kartta-Georgia-Map_of_Georgia_elevations.png
Map_of_Georgia_eleva...
3131x3500
upload.wikimedia.org
Kartta-Georgia-Geologic_Map_of_Georgia.png
Geologic_Map_of_Geor...
3086x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Georgia-Georgia_Landuse_Map.png
Georgia_Landuse_Map....
3086x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Georgia-ga20012map.jpg
ga20012map.jpg
3204x2570
georgiainfo.galileo....
Kartta-Georgia-ga1952map.jpg
ga1952map.jpg
2340x3009
georgiainfo.galileo....
Kartta-Georgia-Georgia-Administrative-Map.jpg
Georgia-Administrati...
3317x1980
www.mappery.com
Kartta-Georgia-Georgia_high_detail_map.png
Georgia_high_detail_...
2529x1872
upload.wikimedia.org
Kartta-Georgia-Georgia-contour-map-969.jpg
Georgia-contour-map-...
1729x2289
www.yellowmaps.com
Kartta-Georgia-Georgia_(state)_regions_map.png
Georgia_(state)_regi...
1800x1896
upload.wikimedia.org
Kartta-Georgia-Georgia-Road-Map-2.gif
Georgia-Road-Map-2.g...
1588x1768
mappery.com
Kartta-Georgia-Georgia-Road-Map-2.gif
Georgia-Road-Map-2.g...
1588x1768
www.mappery.com
Kartta-Georgia-Georgia-Country-Map.jpg
Georgia-Country-Map....
2177x1227
mappery.com
Kartta-Georgia-abkhazia_tpc92.jpg
abkhazia_tpc92.jpg
2076x1262
www.lib.utexas.edu
Kartta-Georgia-sgamap.gif
sgamap.gif
1932x1270
www.railga.com
Kartta-Georgia-ga1895.jpg
ga1895.jpg
1354x1776
georgiainfo.galileo....
Kartta-Georgia-DSC
DSC
1801x1011
www.lelaandrandall.c...
Kartta-Georgia-DSC
DSC
1801x1011
lelaandrandall.com
Kartta-Georgia-georgia-county-map.gif
georgia-county-map.g...
1412x1288
www.ezilon.com
Kartta-Georgia-georgia-map.png
georgia-map.png
1500x1107
hitchhikershandbook....
Kartta-Georgia-Map_of_CSA_-_Georgia_highlighted.png
Map_of_CSA_-_Georgia...
1800x911
upload.wikimedia.org
1 2 3 4 

Facebook

 mapnall@gmail.com