Kartta - Jordania (Hashemite Kingdom of Jordan)

Jordanian lippu

Jordanian hašemiittinen kuningaskunta eli Jordania (الأردنّ, Al-ʼUrdunn) on valtio Lähi-idässä Israelin, Saudi-Arabian, Syyrian ja Irakin naapurina. Alue tunnettiin aikaisemmin nimellä Transjordania.

Nykyistä Jordaniaa ovat hallinneet vuosisatojen aikana monet Välimeren ja Lähi-idän suurvallat Egyptistä ottomaaneihin. Maailmansotien välisen ajan se kuului Britannian etupiiriin. Itsenäistä Jordaniaa johti lähes viidenkymmenen vuoden ajan kuningas Hussein, jonka poika Abdullah II on nykyinen valtionpäämies. Suurin osa maasta on kuivaa autiomaata, mutta Jordaninlaaksossa harjoitetaan maanviljelyä. Asukkaista valtaosa on arabeja, jotka kulttuurinsa perusteella jaetaan jordanialaisiin, palestiinalaisiin ja beduiineihin.

Jordaninlaaksossa on runsaasti arkeologisia todisteita kivikautisesta asutuksesta. Pronssikaudella alueen kaupungit kävivät vilkasta kauppaa Egyptin kanssa.

Ajanlaskun alkaessa aluetta hallitsi kolme kansaa: juutalaiset Herodes Suuren johdolla, kreikkalaiset mukaan lukien heidän hallitsemansa seleukidien jälkeläiset sekä nabatealaiset. Nabatealaiset olivat aluksi paimentolaisia, mutta asettuivat paikalleen ja rakensivat pääkaupungikseen Petran kaivertamalla monet sen rakennuksista hiekkakiveen.

Umaijadit oli ensimmäinen dynastia islamilaisia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammadille itselleen. Umaijadien pääkaupunki oli Damaskoksessa. Vuonna 750 Abbasidit syrjäyttivät umaijadit, ja Jordaniasta tuli syrjäseutua.

Aijubidit hallitsivat aluetta 1100-1200 luvulla. Mamelukit kaappasivat alueen itselleen vuonna 1260.

Mamelukkien valta päättyi, kun Osmanien valtakunta valloitti Egyptin 1517. Jordania oli Osmanien alueen takamaata, eikä sitä juuri kehitetty kolmeensataan vuoteen. Mekkaan kulkevat pyhiinvaeltajien karavaanit olivat tärkeä tulonlähde, ja niitä suojeltiin.

1880-luvulta alkaen alueella nousi kaksi kansallismielistä liikettä: arabien ja juutalaisten. Molemmat tähtäsivät kansojensa yhdistämiseen ja itsenäisen isänmaan muodostumiseen. Palestiinan alueella kansojen edut olivat ristiriidassa. Osmanien vallan murentuessa arabien itsenäisyyshaaveet voimistuivat. Tuleva kuningas Abdullah I tiedusteli brittien tukea mahdolliselle itsenäisyystaistelulle. Hänen isänsä Hussein aloitti kiivaan kirjeenvaihdon Egyptin brittihallinnon kanssa, ja kesäkuussa 1916 hän julistautui arabien kuninkaaksi. Liittoutuneet tunnustivat hänen valtapiirikseen vain pienen Hijazin alueen, muut arabit eivät sitäkään. Vuonna 1916 solmittu salainen Sykes–Picot-sopimus jakoi Osmanien valtakunnalta vallattavat alueet Britannian ja Ranskan etupiireihin. Vuonna 1917 Balfourin julistuksessa ilmaistiin avoimesti Britannian tuki juutalaisten valtiohaaveille.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa entisestä Osmanien valtakunnasta jaettiin. Britit irrottivat 80 prosenttia Palestiinan mandaatistaan Transjordanian emiraatiksi (trans-Jordan = Jordanin takana). Siitä tuli itsehallinnollinen osa brittien hallinnoimaa Palestiinan mandaattia Kansainliiton hyväksynnän mukaan. Brittihallinnon alaisuudessa Transjordaniaa hallitsi kuningas Abdullah I. Jordania itsenäistyi brittien hallinnosta vuonna 1946. Israelin perustamisen jälkeen 24. huhtikuuta 1950 maahan liitettiin myös se osa Palestiinasta, jota nykyisin sanotaan Länsirannaksi. Britit hyväksyivät liitoksen kolme päivää myöhemmin.