Kartta - Kanada (Canada)

Kanada (Canada)
Kanadan lippu
Kanada (engl. ja ) on Pohjois-Amerikassa sijaitseva parlamentaarinen monarkia, ja liittovaltio, jonka valtionpäämies on kulloinkin hallitseva Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki. Tällä hetkellä hallitsijana toimii Kanadan kuningas Charles III, joka on myös 14 muun itsenäisen kansainyhteisön maan päämies. Monarkkia maassa edustaa ja toimii hänen puolestaan Kanadan kenraalikuvernööri.

Kanadalla on pitkät maarajat Yhdysvaltojen kanssa etelässä ja luoteiskulmassa myös Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan osavaltion suuntaan. Lisäksi vuonna 2022 Kanada ja Tanska sopivat pienen asumattoman Hansinsaaren jakamisesta Kanadan ja Tanskalle kuuluvan Grönlannin kanssa. Tämän johdosta Kanadalla on maarajaa myös Tanskan kanssa. Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2022 noin 38,5 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa ja suurin kaupunki on Toronto. Kanada on Kansainyhteisön, Yhdistyneiden kansakunnan (YK) ja Naton jäsen.

Paleointiaanit saapuivat Kanadaan noin 16 000 vuotta sitten, ja nykyisten inuitien edeltäjä Thulen kulttuuri muodostui noin vuonna 1000. Viikingit asuttivat itärannikkoa hetkellisesti samoihin aikoihin, mutta Kanadan varsinaisesti löysi John Cabot tai Jacques Cartier. Ranska alkoi asuttaa maata 1530-luvulla ja Britannia kiinnostui alueesta sen turkismaiden ansiosta. Hudson’s Bay Company hallitsi pitkään suurta osaa Kanadasta, ja Ranska menetti 1763 Kanadan Britannialle. Kanada itsenäistyi 1931 ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti kansainvälisissä järjestöissä, ja kuuluu muun muassa YK:n ja Naton perustajajäseniin.

Kanadan sisäpolitiikkaa on 1900-luvulla hiertänyt ranskankielisen Quebecin kysymys. Provinssi on pyrkinyt kahteen otteeseen eroamaan liittovaltiosta.

Palvelusektori on Kanadan talouden tärkein toimiala, mutta maa on myös merkittävä maataloustuotteiden tuottaja, ja lisäksi maalla on merkittävät kaivannaisvarat. Ulkomaankauppa suuntautuu suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin, ja maa kuuluu Yhdysvaltain ja Meksikon lisäksi Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen.

Kanada on monikulttuurinen valtio, mutta maahan ovat vaikuttaneet erityisesti englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri. Yhdysvaltalaisen kulttuurin on pelätty syrjäyttävän oman kulttuurin, joten hallitus on rohkaissut mediaa tuomaan esiin kanadalaista kulttuuria. Populaarikulttuurin edustajista useimmat ovat tehneet uransa ulkomailla, ja esimerkiksi useimmat tunnetuimmista kanadalaisista näyttelijöistä yhdistetään Hollywoodiin. Kanadan suosituin urheilulaji on jääkiekko, joka on haavipallon kanssa maan virallinen kansallisurheilulaji.

Kanadan nimen uskotaan tulleen irokeesien sanasta kanata, joka tarkoittaa ’kylää’ tai ’asutusta’. Vuonna 1535 paikalliset asukkaat käyttivät sanaa kertoakseen Jacques Cartierille, missä Stadacona, nykyisen Québecin kaupungin alue, sijaitsee. Cartier viittasi sanalla Canada Stadaconan lisäksi Stadaconan heimopäällikkö Donnaconan vallan alaisiin alueisiin. Vuonna 1547 kartoissa alettiin käyttää samaa nimeä alueesta ja sen ympäristöstä. Lopulta nimitys vahvistui käsittämään suurin piirtein nykyistä Kanadaa, kun Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaat yhdistettiin 1867 Kanadan dominioksi.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CAD Kanadan dollari (Canadian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
IU Inuktitut (Inuktitut)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Kanada (Canada)
Kartta
Google Earth - Kartta - Kanada
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kanada
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kanada
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kanada
OpenStreetMap
Kartta - Kanadacanada_pol_1999.jpg
canada_pol_1999.jpg
1050x1030
freemapviewer.org
Kartta - Kanada1380px-Canada_regions_map.svg.png
1380px-Canada_region...
1380x1319
freemapviewer.org
Kartta - KanadaCanada_geological_map.JPG
Canada_geological_ma...
2000x1557
freemapviewer.org
Kartta - KanadaCanada_relief_map_public_domain.png
Canada_relief_map_pu...
1160x1212
freemapviewer.org
Kartta - Kanada1084px-Canada_location_map.svg.png
1084px-Canada_locati...
1084x920
freemapviewer.org
Canada_map_bilingual...
2312x2558
upload.wikimedia.org
canadian_area_code_m...
2519x1886
www.cnac.ca
map-canada.jpg
2099x1845
www.campusaccess.com
canada_imgmap.jpg
2099x1845
www.jurisdictions.st...
map-canada-1949.jpg
2295x1623
www.philatelicdataba...
large_detailed_road_...
2091x1733
www.vidiani.com
Canada-map-greek.png
2007x1353
upload.wikimedia.org
Large-detailed-Canad...
1656x1443
www.mytripolog.com
Canada_map_(LT).png
1670x1418
upload.wikimedia.org
Canada_map_%28LT%29....
1670x1418
upload.wikimedia.org
canada-map.jpg
1748x1184
mypostalcards.files....
canada-map-of-albert...
1171x1755
rememberingletters.f...
canada-map.gif
1395x1344
www.canada-maps.org
Canada2C.jpg
1594x1171
4.bp.blogspot.com
Canada2BWPrint.jpg
1517x1186
www.freeusandworldma...
Canada2BWBlankPrint....
1516x1186
www.freeusandworldma...
gcjb-cartoon-canada-...
1511x1166
www.greatcanadianjok...
Canada-Map-Political...
1566x1110
1.bp.blogspot.com
Canada_administrativ...
1348x1182
upload.wikimedia.org
Canada-Administrativ...
1322x1138
www.mytripolog.com