Kartta - Kap Verde (Republic of Cabo Verde)

Kap Verde (Republic of Cabo Verde)
Kap Verden tasavalta eli Kap Verde (, ’vihreä niemi’) on Afrikan saarivaltio. Se sijaitsee Atlantin valtamerellä, noin 450 kilometrin päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Se on Makaronesiaan kuuluva tasavalta.

Alun perin nimi Kap Verde tarkoitti Afrikan mantereen läntisintä niemeä, joka sijaitsee nykyisessä Senegalissa lähellä Dakaria. Niemen edustalla sijaitsevalle saariryhmälle annettiin sen mukaan myöhemmin nimi Kap Verden saaret, maan itsenäistymisen jälkeen vuonna 1975 lyhyesti Kap Verde.

Kap Verde oli asumaton portugalilaisten saapuessa sinne 1400-luvulla. Saaret asutettiin ja niistä tehtiin osa portugalilaista imperiumia, jolloin saarista tuli Portugalin siirtomaa. Kap Verdestä tuli pian orjakaupan keskus, ja pääosa nykyisistä asukkaista onkin afrikkalaisten orjien ja portugalilaisten siirtolaisten jälkeläisiä.

Kap Verde tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi 5. heinäkuuta 1975. Se kuuluu Portugalinkielisten maiden yhteisöön.

Kap Verden kartta. Kuvan alalaidan neljä suurta saarta muodostavat eteläisemmän [[Sotaventon saariryhmän, ja loput pohjoisemmassa Barlaventon Kap Verde sijaitsee 480 kilometriä länteen Dakarista, Senegalista. Se koostuu kymmenestä suuresta ja viidestä selvästi pienemmästä saaresta, jotka ovat vulkaanista alkuperää. Ne sijaitsevat trooppisen sadevyöhykkeen reunamilla, missä sateet ovat vähäisiä ja epäsäännöllisiä.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CVE Kap Verden escudo (Cape Verde escudo) Esc or $ 2
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Kartta - Kap Verde (Republic of Cabo Verde)
Kartta
Google Earth - Kartta - Kap Verde
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kap Verde
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kap Verde
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kap Verde
OpenStreetMap
Cape_Verde_1746_map....
2662x2048
upload.wikimedia.org
Cape_Verde_location_...
2400x2085
upload.wikimedia.org
Cape-Verde-road-map....
1412x1901
www.ezilon.com
political-map-of-Cap...
1412x1896
www.ezilon.com
Cape-Verde-physical-...
1412x1779
www.ezilon.com
Topographic_map_of_C...
1464x1088
upload.wikimedia.org
capeverde.jpg
1348x1141
www.lib.utexas.edu
Cape-Verde-Africa-Ma...
1304x1068
mappery.com
detailed_political_a...
1330x1030
www.vidiani.com
Cape-Verde-Africa-Di...
1189x1136
mappery.com
cape_verde_rel_2004....
1317x1017
www.lib.utexas.edu
Locator_map_of_Fogo,...
1317x1017
upload.wikimedia.org
Locator_map_of_Sal,_...
1317x1017
upload.wikimedia.org
Cape_Verde_Map.jpg
1317x1017
upload.wikimedia.org
Image-Locator_map_of...
1317x1017
upload.wikimedia.org
Locator_map_of_Santi...
1317x1017
upload.wikimedia.org
cape-verde-map.jpg
1186x950
www.geographicguide....
Cape-Verde-Africa-Ma...
1186x950
mappery.com
Clipart-Gradient-Blu...
1080x1024
images.clipartof.com
karte-2-1043-en.gif
1100x936
www.welt-atlas.de