Kartta - Kapiti Coast District

Kapiti Coast District
 
Kartta - Kapiti Coast District
Maa (alue) - Uusi-Seelanti
Uuden-Seelannin lippu
Uusi-Seelanti on Tyynen valtameren lounaisosassa sijaitseva saarivaltio, joka koostuu kahdesta pääsaaresta – Etelä- ja Pohjoissaaresta – sekä lukuisista pienemmistä saarista. Lähin naapurivaltio, Australia, sijaitsee noin 1 500 kilometrin päässä luoteessa. Etelässä sijaitsee Etelämanner ja pohjoisessa Uusi-Kaledonia, Fidži ja Tonga. Uuden-Seelannin pinta-ala on noin 270 000 neliökilometriä, asukasluku noin 4,5 miljoonaa, ja sen pääkaupunki on Wellington.

Uuden-Seelannin saaret ovat suurelta osin tuliperäisiä. Ennen eurooppalaisten saapumista niillä asui polynesialaistaustaisia maoreja, jotka ovat onnistuneet säilyttämään osan kulttuuriperinteistään nykypäivään asti. Eurooppalaisia uudisasukkaita Uuteen-Seelantiin houkuttivat metsästys- ja kalastusmahdollisuudet sekä lyhytaikainen kultaryntäys. Maa oli Britannian siirtomaa vuoteen 1931, jolloin siitä tuli itsenäinen Kansainyhteisön jäsen. Sen talous nojaa edelleen maanviljelyyn, varsinkin karjanhoitoon. Matkailua kehitetään voimakkaasti, ja maa tekee itseään tunnetuksi myös houkuttelemalla kansainvälisiä elokuvaryhmiä.
Kartta - Uusi-Seelanti1928px-New_Zealand_location_map.svg.png
1928px-New_Zealand_l...
1928x2432
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-SeelantiNew_Zealand_Topography.jpg
New_Zealand_Topograp...
4500x5800
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-Seelanti2000px-Map_of_New_Zealand_%28english%29.svg.png
2000px-Map_of_New_Ze...
2000x2465
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-Seelantiimage.jpg
image.jpg
1397x1843
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-SeelantiDEM_NewZealand.png
DEM_NewZealand.png
3120x2462
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
NZD Uuden-Seelannin dollari (New Zealand dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...