Kartta - Lontoo (London)

Lontoo (London)
Lontoo ( []) on Yhdistyneen kuningaskunnan ja Englannin pääkaupunki. Lontoon asukasluvun määrittely on melko monimutkaista ja riippuu siitä, miten kaupunki määritellään. Lontoon hallintoalueen (Lontoon City ja 32 Lontoon piiriä) väkiluku on noin 9 miljoonaa ihmistä. Lontoon kaupunki/urbaanialueella (Larger Urban Zone) asuu noin 11 905 500 ihmistä, kun taas Lontoon metropolialueella (London Metropolitan Area) asuu arviolta 15 010 295 ihmistä , mutta Greater London Authorityn mukaan metropolialueella asuu noin 21 miljoonaa ihmistä.

Suur-Lontoon pinta-ala on 1 572 neliökilometriä.

Roomalaiset perustivat Lontoon valtakaudellaan noin vuonna 50. Kaupungin englanninkielisen nimen London sanotaan yleensä tulleen latinankielisestä nimestä Londinium.

Linnoitettu Londinium oli Rooman Britannian provinssin tärkein kaupunki. Noin vuonna 61 kuningatar Boudican johtama ikeenien kelttiheimo poltti suhteellisen nuoren kaupungin maan tasalle. Boudica hävitti myös Britannian ensimmäisen roomalaisen pääkaupungin Colchesterin, minkä jälkeen uudelleenrakennetusta Lontoosta tuli pian muodollinenkin pääkaupunki.

600-luvulla anglosaksit perustivat Lundenwicin kaupungin noin maili länteen paikasta, joka nykyään tunnetaan Aldwychina. Vanha roomalainen kaupunki asutettiin uudelleen 800-luvun lopulla tai 900-luvun alussa.

Vuoden 1666 Lontoon suurpalo tuhosi suuren osan kaupunkia, ja uudelleenrakennus kesti yli 10 vuotta. Lontoon kasvu kiihtyi 1700-luvulla, ja 1800-luvun alussa se oli jo maailman suurimpia kaupunkeja.

1900-luvulla kaupunkikuvaa muokkasivat toisessa maailmansodassa Luftwaffen raskaat ilmapommitukset (”Blitz”). Ne surmasivat yli 17 500 lontoolaista, ja jälleenrakennus kesti 1970-luvulle saakka.

Margareth Thatcherin aikana Lontoon keskushallinto hajotettiin ja valta siirtyi Lontoon kaupunkipiireille (”borough”). Vuonna 2000 Tony Blairin hallitus perusti uuden Suur-Lontoon aluehallinnon (Greater London Authority, GLA), jonka johdossa on suoralla vaalilla valittu pormestari ja valtuusto.

Lontoon metrossa tapahtui kolme pommiräjähdystä ja kaksikerroksisessa bussissa yksi pommiräjähdys 7. heinäkuuta 2005. Terrori-iskuissa kuoli 52 ihmistä.

Vuonna 2012 Lontoo toimi kesäolympialaisten isäntänä. 
Kartta - Lontoo (London)
Kartta
Google Earth - Kartta - Lontoo
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Lontoo
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Lontoo
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Lontoo
OpenStreetMap
1899BartholomewFireB...
6715x9000
www.gaubertgenealogy...
london-top-tourist-a...
4346x5894
www.mapaplan.com
London-Map-1807.jpg
6077x3351
www.mappery.com
London.jpg
5268x3543
www.mapmoose.com
london-map.jpg
3901x2685
www.tourstolondon.co...
london-map-big.jpg
3753x2583
www.orangesmile.com
31076d1290541878-pic...
2237x3150
www.cartographersgui...
WeCgPlMapNew72DPIWeb...
3000x2194
www.covent-garden.co...
london-underground-m...
3098x2077
www.tourstolondon.co...
London-Underground-T...
3098x2077
mappery.com
london-underground-m...
3098x2077
utlondon.files.wordp...
London-Underground-T...
3098x2077
www.mappery.com
london-england-tower...
2248x2733
jasonstravelsdotcom....
London-Underground-M...
2624x1756
www.mappery.com
london-tube-map.gif
2525x1777
www.globalcitymap.co...
london-top-tourist-a...
2426x1607
www.mapaplan.com
london-top-tourist-a...
1591x2408
www.mapaplan.com
london-map-0.jpg
1757x2014
www.orangesmile.com
london-attractions-m...
2105x1488
cdn-locations.tripom...
london-underground-t...
1822x1564
www.projectmapping.c...
Maa (alue) - Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta , virallisesti myös Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta, on saarivaltio Pohjois-Euroopassa. Se muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista. Tämän lisäksi Yhdistyneellä kuningaskunnalla on hallussaan eräitä näiden lähellä sijaitsevia saaria ja saaristoja sekä muutamia kaukaisia meren­takaisia alueita.

Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä ja asukasluku noin 67,8 miljoonaa.
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaMap_of_the_administrative_geography_of_the_United_Kingdom.png
Map_of_the_administr...
2806x4179
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaUnited_Kingdom_relief_location_map.jpg
United_Kingdom_relie...
1348x2083
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaunited_kingdom_pol87.jpg
united_kingdom_pol87...
1044x1228
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaTopographic_Map_of_the_UK_-_Blank.png
Topographic_Map_of_t...
1750x2545
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskunta2000px-Map_of_United_Kingdom.svg.png
2000px-Map_of_United...
2000x2464
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GBP Englannin punta (Pound sterling) £ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
CY Kymri (Welsh language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Irlanti