Kartta - México (Mexico City)

México (Mexico City)
México ( eli Meksikon kaupunki) on Meksikon pääkaupunki. Kaupungista käytetään usein myös englanninkielistä nimeä Mexico City, sillä useissa kielissä kaupungin nimi kirjoitetaan samalla tavalla tai lähes samalla tavalla kuin koko maan nimi.

Kaupungin ydin sijaitsee Meksikon osavaltioista erillisellä liittovaltion alueella (Distrito Federal de México tai México, D.F.), jonka asukasluku oli vuonna 2010 noin. Kaupungin pinta-ala on (Distrito Federal). Metropolialueella asui vuonna 2009 noin ihmistä.

Kaupungin keskimääräinen korkeus merenpinnasta on. Se sijaitsee ympäröivän vuoriston keskelle jäävässä maljassa, mikä pahentaa alueen vakavaa ilmansaasteongelmaa. Kaupunkia uhkaavat myös maanjäristykset: vuonna 1985 suurta tuhoa aiheutti järistys, jonka voimakkuus oli asteikolla. Järistyksessä kuoli yli 10 000 ihmistä. Tasan 32 vuotta edellisen tuhoisan järistyksen jälkeen Méxicoa runteli jälleen voimakas maanjäristys, voimakkuudeltaan 7,1. Järistyksessä kuoli yli 220 ihmistä. Järistys aiheutti myös Popocatépetl-tulivuoren purkauksen Pueblan osavaltiossa.

México oli maailman pahiten saastuneita kaupunkeja 1980-luvulla. Ilmanlaatua on pyritty parantamaan monenlaisilla toimilla ja rajoituksilla, ja monien saasteiden määrät pienenivät neljäsosaansa vuosina 1992–2013. Kaupungin kasvu on kuitenkin lisännyt liikenteen määrää ja päästöjä.

México sijaitsee aiemman asteekkien pääkaupungin Tenochtitlánin paikalla.

 
Kartta - México (Mexico City)
Kartta
Google Earth - Kartta - México
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - México
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - México
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - México
OpenStreetMap
Mexico_City_Metro_Sy...
4886x4962
upload.wikimedia.org
Mexico-city-illustra...
3149x3780
www.mappery.com
mexico-map.png
1507x1854
www.urbanrail.net
Mexico%20City%20rue....
2395x1100
www.mappi.net
mexico_city_1972.jpg
1274x1818
www.lib.utexas.edu
Mexico_city_map.jpg
1424x1305
map.vbgood.com
mexicometro.gif
1270x1436
johomaps.com
mexico_pol97.jpg
1396x1274
images.nationmaster....
mexico-city-map.gif
1407x1077
www.yourcitymaps.com
mexico.gif
1407x1077
planetolog.com
mexico-city-map.gif
1138x1100
mexico-on-line.com
mexico-city-metro-ma...
1200x1036
www.planetware.com
Mexico-City-Metro-Ma...
950x1267
geo-mexico.com
Mexico-City-Mexico-B...
1184x928
mappery.com
Mexico-City-Mexico-B...
1184x928
www.mappery.com
mexico-city-map.jpg
1200x876
www.planetware.com
PolencoMexico-City-M...
1142x720
www.mappery.com
mex-1524.gif
890x877
cluster3.lib.berkele...
mexico-centre-map.pn...
968x765
www.urbanrail.net
Location_map_Mexico_...
783x727
upload.wikimedia.org
Maa (alue) - Meksiko
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
MXN Meksikon peso (Mexican peso) $ 2
ISO Kieli
ES Espanjan kieli (Spanish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Belize 
  •  Guatemala 
  •  Yhdysvallat