Kartta - Nikosia (Nicosia)

Nikosia (Nicosia)
Nikosia on Kyproksen pääkaupunki. Sen pohjoisosa eli Pohjois-Nikosia on samalla myös pelkästään Turkin itsenäiseksi tunnustaman Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan pääkaupunki.

Nikosia on Kyproksen tasavallan paitsi hallinnollinen myös taloudellinen keskus. Kyproksen tilanteen vuoksi se on jaettu kaupunki, ja eteläosa siitä kuuluu Kyproksen tasavaltaan ja sen Nikosian alueeseen, ja pohjoisosa eli Pohjois-Nikosia turkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen ja sen Lefkoşan alueeseen. Kaupunki on kummankin alueen hallinnollinen keskus. Eteläosa muodostaa Nikosian kunnan (Δήμος Λευκωσίας, Dímos Lefkosías), jonka väkiluku on. Pohjois-Nikosian väkiluku on ja sen kunnan väkiluku, mikä tekee koko kaupungin yhteenlasketuksi väkiluvuksi (2011).

Arkkipiispan palatsi

Nikosia sijaitsee Kyproksen saaren keskiosissa Pediaíos-joen varrella. Kaupunki on Berliinin muurin sortumisen jälkeen Euroopan ainoa jäljellä oleva kahtia jaettu pääkaupunki. YK valvoo kaupunkia jakavaa demilitarisoitua ”Vihreää linjaa”. Pohjoispuolella sijaitsee miehitetty turkkilainen osa ja etelässä kreikkalainen osa. Rajan voi ylittää muutamista rajanylityspaikoista.

Nikosian ytimessä on vanhakaupunki, jota ympäröivät venetsialaisaikaiset, 1500-luvulla rakennetut kaupunginmuurit. Muurien pituus on noin 4,5 kilometriä. Muureissa on 11 bastionia ja kolme porttia. Vanhankaupungin ympärillä on uusi kaupunki, ja sen ympärille Mesaorían tasangolle levittäytyvät laajat esikaupungit. Kyproksen tasavallan puoleisen Nikosian suurkaupunkialueen väkiluku on ja Pohjois-Nikosian suurkaupunkialueen väkiluku, mikä tekee koko Nikosian metropolialueen väkiluvuksi (2011). Pohjois-Kyproksen väestöstä yli puolet asuu Pohjois-Nikosiassa.

Etäisyys Nikosiasta Famagustaan saaren itärannikolle on noin 62 kilometriä, Lárnakaan kaakkoisrannikolle noin 45 kilometriä, Limassoliin etelärannikolle noin 85 kilometriä ja Páfokseen lounaisrannikolle noin 148 kilometriä.

Lämpimimpiä kuukausia ovat heinä- ja elokuut, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 37,5 astetta. Kylmintä on joulukuusta maaliskuuhun, jolloin alin lämpötila käy 10 asteen alapuolella. Sateisin kuukausi on tammikuu; koko vuoden sademäärä jää 325 millimetriin.

 
Kartta - Nikosia (Nicosia)
Kartta
Google Earth - Kartta - Nikosia
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Nikosia
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Nikosia
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Nikosia
OpenStreetMap
nicosia-west-streetm...
3632x2812
www.mapsofcyprus.co....
nicosia-streetmap.jp...
3800x2666
www.mapsofcyprus.co....
map_of_nicosia_old_t...
3456x2464
www.segwaystationcyp...
nicosia-central-stre...
3544x2389
www.mapsofcyprus.co....
lefk_major_n.jpg
2988x2117
www.map-cyprus.net
map-of-nicosia-b.jpg
2835x2043
www.intercyprus.com
map-of-nicosia-a.jpg
2835x2041
www.intercyprus.com
nicosia_areaB.jpg
2800x2018
www.cyprus-maps.com
North-Nicosia-City-M...
2000x2701
mappery.com
nicosia-09.jpg
2669x1996
ds-lands.com
beauvau_1615_nicosia...
2523x1811
historic-cities.huji...
map19.jpg
2627x1728
www.prokipr.ru
Nicosia_Map.jpg
2250x1887
www.cs.ucy.ac.cy
nicosia_districtB.gi...
2573x1183
www.cyprus-maps.com
Lefkosia_area_Map.jp...
2478x1188
www.inrealtycy.com
lefk_centre_n.jpg
2000x1389
www.map-cyprus.net
nicosia-larnaca.jpg
2000x1331
www.polystipos.org
Nicosia-Tourist-Map-...
1262x1632
mappery.com
nic-map00.jpg
1262x1632
www.cypnet.co.uk
Nicosia-Tourist-Map-...
1262x1632
www.mappery.com
Maa (alue) - Kyproksen tasavalta
Kyproksen tasavallan lippu
Kyproksen tasavalta eli Kypros on valtio Kyproksen saarella itäisellä Välimerellä. Se on ainoa kansainvälisesti tunnustettu valtio saarella, mutta hallitsee siitä vain noin kahta kolmasosaa. Noin kolmasosa saaresta on Turkin miehittämänä ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan hallussa. Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ylläpitää ja hallitsee suvereenisti kahta sotilastukikohta-aluetta.

Kyproksen tasavallan virallinen, koko saaren käsittävä pinta-ala on ja väkiluku arviolta noin (2017). Kyproksen tasavallan hallussa olevan saaren eteläosan pinta-ala on ja väkiluku (2011). Kyproksen tasavallan pääkaupunki on Nikosia ja suurin kokonaan tasavallan alueella oleva kaupunki Limassol.
Kartta - Kyproksen tasavaltaGreek_Cyprus_regions_map.png
Greek_Cyprus_regions...
3008x1728
freemapviewer.org
Kartta - Kyproksen tasavaltaSatellite_image_of_Cyprus%2C_cropped.jpg
Satellite_image_of_C...
932x605
freemapviewer.org
Kartta - Kyproksen tasavaltaArmenian_Cyprus_map.jpg
Armenian_Cyprus_map....
3808x2336
freemapviewer.org
Kartta - Kyproksen tasavaltaMap_of_Cyprus_with_Roman_Cities.jpg
Map_of_Cyprus_with_R...
944x568
freemapviewer.org
Kartta - Kyproksen tasavalta2028px-Cyprus-topographic_map-en.svg.png
2028px-Cyprus-topogr...
2028x1642
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
TR Turkin kieli (Turkish language)
Naapurusto - Maa (alue)