Kartta - Odessan alue (Odeska Oblast)

Odessan alue (Odeska Oblast)
Odessan alue on hallinnollinen alue Lounais-Ukrainassa, Mustanmeren äärellä. Sen pääkaupunki on Odessa, jossa asuu 40 % alueen väestöstä. Alueen pinta-ala on 33 300 neliökilometriä. Alueen väkiluku oli vuoden 2021 alussa 2 368 107, joka vastasi 5,7 prosenttia vapaan Ukrainan väestöstä. Edellä vapaan Ukrainan väkilukuun ei ole sisällytetty Venäjän vuodesta 2014 miehittämää Krimin niemimaata eikä Venäjän tukemien nukkehallintojen hallitsemaa osaa kahdesta Ukrainan itäisestä alueesta; näiden piirissä asui tuolloin yli viisi prosenttia Ukrainan väestöstä.

Alueen maantieteellinen ulottuvuus pohjois–eteläsuunnassa on noin 330 kilometriä ja itä–länsisuunnassa 230 kilometriä. Alue rajoittuu etelässä Tonavan toiselle puolelle jäävään Romaniaan, lännessä Moldovaan, pohjoisessa Vinnytsjan ja Kirovohradin alueet, idässä Mykolajivin alue ja kaakossa Mustameri.

Alue on perustettu 27. heinäkuuta 1932 silloiseen Neuvosto-Ukrainaan.

Ukrainassa aluehallinnon toista tasoa edustavat piirit (raion). Heinäkuun 2020 aluehallinnon uudistuksessa Ukrainan korkein neuvosto supisti Odessan alueen piirien lukumäärän seitsemään. Kaupunkeja niissä on yhteensä 19 (Odessassa 4 kaupunkipiiriä), kaupunkityyppisistä taajamia 33 ja kyliä 1 122. Odessan alueen piirien perustiedot löytyvät oheisesta taulukosta:

 
Kartta - Odessan alue (Odeska Oblast)
Kartta
Google Earth - Kartta - Odessan alue
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Odessan alue
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Odessan alue
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Odessan alue
OpenStreetMap
Kartta - Odessan alue - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Odessan alue - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Odessan alue - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Odessan alue - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Odessan alue - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Odessan alue - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Odessan alue - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Odessan alue - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Odessan alue - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Odessan alue - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Ukraina
Ukrainan lippu
Ukraina on valtio Itä-Euroopassa. Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja samalla suurin kokonaan Euroopassa oleva maa ja väkiluvultaan Euroopan seitsemänneksi suurin valtio. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä, lännessä Puola, Slovakia ja Unkari ja lounaassa Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Maan väkiluku on 45,5 miljoonaa ja virallinen kieli on ukraina.

Ukraina on enimmäkseen aroa ja ylänköä lauhkean mannerilmaston alueella. Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakava Dnepr. Suuri osa maasta on viljelykelpoista ja runsasravinteista. Ukrainan pääkaupunki on 2,8 miljoonan asukkaan Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.
Kartta - Ukraina2000px-Map_of_Ukraine_en.svg.png
2000px-Map_of_Ukrain...
2000x1488
freemapviewer.org
Kartta - Ukrainaukraine_adm93.jpg
ukraine_adm93.jpg
1000x1045
freemapviewer.org
Kartta - UkrainaUkraine_regions_map.png
Ukraine_regions_map....
2600x1764
freemapviewer.org
Kartta - Ukraina1546px-Ukraine_location_map.svg.png
1546px-Ukraine_locat...
1546x1038
freemapviewer.org
Kartta - Ukrainaukraine_pol_1991.jpg
ukraine_pol_1991.jpg
1034x1080
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
UAH Ukrainan hryvnia (Ukrainian hryvnia) â‚´ 2
ISO Kieli
PL Puolan kieli (Polish language)
UK Ukrainan kieli (Ukrainian language)
HU Unkarin kieli (Hungarian language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Moldova 
  •  Puola 
  •  Romania 
  •  Slovakia 
  •  Unkari 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä