Kartta - Pariisi (Paris)

Pariisi (Paris)
Pariisi (, [ ) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Se muodostaa myös omaa nimeään kantavan departementin, johon ei Pariisin lisäksi kuulu muita kuntia. Varsinaisessa Pariisissa (Commune de Paris) asuu noin 2,2 miljoonaa ihmistä ja koko Île-de-Francen alueella noin 11,9 miljoonaa (2013). Varsinaisen Pariisin vuonna 2010 mitattu väestötiheys on neliökilometrillä. Pariisi on Euroopan unionin väkiluvultaan suurin metropolialue. Maailman metropolialueista se on 30 suurimman joukossa.

Pariisi on yksi maailman suosituimmista turistikaupungeista. Suur-Pariisiin saapuu yli 45 miljoonaa turistia vuodessa, joista 27 miljoonaa on kansainvälisiä kävijöitä. Kaupunkia pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä kulttuurin, politiikan, gastronomian ja muodin keskuksista.

Pariisi sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seine-joen varrella niin sanotussa Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on 130 metriä korkea Montmartren kukkula kaupungin pohjoisosassa. Kaupungin keskustassa sijaitsee kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis.

Seine virtaa kaupungin läpi idästä länteen. Sen vuoksi joen pohjoispuolta sanotaan tavallisesti Oikeaksi rannaksi ja eteläpuolta Vasemmaksi rannaksi (Rive Gauche). Oikealla rannalla on vanhastaan ollut kaupungin liike-elämän keskus. Vasen ranta sen sijaan on tullut tunnetuksi ennen kaikkea kulttuurin keskuksena, jonka keskeisin osa on perinteinen yliopistokaupunginosa Quartier latin.

Pariisin esikaupunkeja ovat muun muassa Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 neliökilometriä, joka on alle puolet Helsingin maapinta-alasta. Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 neliökilometriä. Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Asukastiheys on noin neliökilometriä kohden.

Pariisin ilmastokaavio.

 
Kartta - Pariisi (Paris)
Kartta
Google Earth - Kartta - Pariisi
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Pariisi
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Pariisi
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Pariisi
OpenStreetMap
Old_map-Paris-1885.j...
7154x5337
upload.wikimedia.org
paris-top-tourist-at...
4612x4118
www.mapaplan.com
1920s_Leconte_Map_of...
3855x3039
upload.wikimedia.org
paris-top-tourist-at...
2444x3350
www.mapaplan.com
Paris-Map.gif
3036x1900
mappery.com
Paris_overview_map_w...
3009x1731
upload.wikimedia.org
Paris-Tourist-Map.jp...
2760x1728
www.placeswetravel.c...
Paris_map.jpg
1976x1597
spaceinimages.esa.in...
paris-attractions-ma...
2105x1488
cdn-locations.tripom...
MM3_Paris_Paintjob.j...
2182x1434
images.wikia.com
map-paris-wwwparis-t...
1800x1700
thesixkents.files.wo...
carte-paris-grand.pn...
1524x1984
us.res.rendezvousenf...
Paris-GrandPalais-Lo...
2000x1491
www.tourvideos.com
paris-map-metro-big....
1652x1660
www.orangesmile.com
Paris-Metro-System-M...
1652x1660
mappery.com
Paris-Metro-System-M...
1652x1660
www.mappery.com
paris-map.gif
1582x1689
www.globalcitymap.co...
Arrondissements-de-P...
1944x1303
mappery.com
Arrondissements-de-P...
1944x1303
www.mappery.com
paris-map-big.jpg
1591x1357
www.orangesmile.com
Maa (alue) - Ranska
Ranskan lippu
Ranskan tasavalta eli Ranska (ransk. France) [] on valtio, joka koostuu Länsi-Euroopassa sijaitsevasta ydinalueesta sekä useista merentakaisista alueista.

Merentakaiset alueet mukaan luettuna Ranskan pinta-ala on ja väkiluku on noin 67,5 miljoonaa. Ranskan eurooppalainen ydinalue, jota kutsutaan termillä France métropolitaine, sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä lukuun ottamatta aivan eteläisintä seutua, jossa vallitsee välimerenilmasto. Euroopan Ranskan pinta-ala on, joten se on maanosansa kolmanneksi laajin valtio Venäjän ja Ukrainan jälkeen.
Kartta - RanskaFrance_topography_%26_population_density.jpg
France_topography_%2...
1940x1810
freemapviewer.org
Kartta - RanskaSatellite_image_of_France_in_August_2002.jpg
Satellite_image_of_F...
5200x4000
freemapviewer.org
Kartta - Ranska2000px-Map_France_1477-en.svg.png
2000px-Map_France_14...
2000x2156
freemapviewer.org
Kartta - RanskaFrance-regions.png
France-regions.png
1996x2085
freemapviewer.org
Kartta - Ranska2000px-France_map_Lambert-93_with_regions_and_departments_polygons-blank.svg.png
2000px-France_map_La...
2000x1898
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EU Baskin kieli (Basque language)
BR Bretoni (Breton language)
CA Katalaani (Catalan language)
CO Korsikan kieli (Corsican language)
OC Oksitaani (Occitan language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Andorra 
  •  Belgia 
  •  Espanja 
  •  Italia 
  •  Luxemburg 
  •  Monaco 
  •  Saksa 
  •  Sveitsi