Kartta - Peking (Beijing Shi)

Peking (Beijing Shi)
Peking on Kiinan kansantasavallan eli Kiinan pääkaupunki. Peking on myös yksi Kiinan neljästä maakuntatason itsehallinnollisesta kunnasta ja Kiinan toiseksi suurin kaupunki. Nykyisen Pekingin alueen kaupungeilla on jo pitkään ollut merkitystä taloudellisina ja sotilaallisina keskuksina. Koko Kiinan pääkaupunki siitä tuli Yuan-dynastian perustaessa Dadu-nimisen kaupungin hieman vanhasta kaupungista pohjoiseen. Nykyisen nimensä Peking sai Ming-dynastian valtakaudella. Kiinan tasavallan aikana 1900-luvun alkupuoliskolla maan pääkaupunki oli jonkin aikaa Nanjingissa, mutta Pekingistä tuli jälleen Kiinan kansantasavallan pääkaupunki vuonna 1949. Sittemmin kaupungin talous, väkiluku ja pinta-ala on kasvanut huomattavasti. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan sen alueella asui 19 612 368 henkilöä ja sen pinta-ala oli 16 411 km².

Kaupungin kiinalainen nimi muodostuu sanoista běi pohjoinen ja jīng pääkaupunki. Kaupungin kiinalainen lyhennenimi on Jing. Myös pinyinin mukainen nimiasu Beijing on käytössä suomen kielessä. Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2013 ohjeen mukaan se on rinnasteinen nimi, mutta toinen kielitoimiston ohje suosittelee selvästi nimen Peking käyttöä.

Nimi Peking esiintyy ensimmäisen kerran 1600- ja 1700-lukujen ranskalaisten lähetystyöntekijöiden teksteissä. Matteo Ricci kutsuu kaupunkia nimellä Pechinum, Jean-Baptiste de Halde nimellä Peking. Kyseinen muoto heijastelee todennäköisesti Nanjingin murteen, silloisen lingua francan, mukaista ääntämystä, jossa on säilynyt palatalisoitumattomana.

 
Kartta - Peking (Beijing Shi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Peking
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Peking
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Peking
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Peking
OpenStreetMap
Kartta - Peking - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Peking - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Peking - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Peking - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Peking - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Peking - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Peking - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Peking - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Peking - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Peking - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kiina
Kiinan kansantasavallan lippu
Kiinan kansantasavalta, josta yleensä käytetään nimitystä Kiina , on maa Itä-Aasiassa. Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin Venäjän ja Kanadan jälkeen. Suurin osa Kiinan pinta-alasta on varsinaiseen Kiinaan kuulumattomia, harvaan asuttuja alueita (Sinkiang, Sisä-Mongolia, Qinghai, Tiibet ja Mantšuria), ja suurin osa maan väestöstä asuu varsinaisen Kiinan alueella. Kiinan naapurimaita ovat Intia, Nepal, Bhutan, Myanmar, Laos, Vietnam, Venäjä, Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea), Pakistan, Mongolia, Kirgisia, Tadžikistan, Afganistan ja Kazakstan.

Kiina on hallitusmuodoltaan kansantasavalta, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue (KKP). Talousjärjestelmältään se ei enää kuitenkaan ole kommunistinen, vaan ”sosialistinen markkinatalous”, joka on eräänlainen yhdistelmä suunnitelmataloutta ja markkinataloutta. Ihmisoikeudet ovat Kiinassa yhä heikkoja. Lehdistön suoja on olematon, aktivisteja ja juristeja katoilee ja ainakin satojatuhansia uiguureja on viety uudelleenkoulutusleireille, joilla uiguureja uudelleenkoulutetaan seuraamaan puolueen oppeja.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CNY Renminbi (Renminbi) ¥ or 元 2
ISO Kieli
ZH Kiinan kieli (Chinese language)
UG Uiguurin kieli (Uighur language)
ZA Zhuangin kieli (Zhuang language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Afganistan 
  •  Bhutan 
  •  Intia 
  •  Kazakstan 
  •  Kirgisia 
  •  Korean demokraattinen kansantasavalta 
  •  Laos 
  •  Mongolia 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan 
  •  Tadžikistan 
  •  Vietnam 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...
Museo