Kartta - Pennsylvania

Pennsylvania
Pennsylvania (pennsylvaniansaks. Pennsilfaani), virallisesti Pennsylvanian yhteisö, on Yhdysvaltojen osavaltio ja sijaitsee maan koillisosassa. Pennsylvania on yksi niistä neljästä osavaltiosta, joita kutsutaan nimellä commonwealth ’valtio, yhteisö’. Brittiläinen kveekari William Penn perusti alueelle 1680-luvulla siirtokunnan, josta myöhemmin muotoutui Pennsylvania. Osavaltio sai nimensä Pennin isän kunniaksi, ja nimen loppuosa sylvania on johdettu latinan sanasta silva, joka tarkoittaa metsää.

Pennsylvaniasta on purjehdusyhteys Atlanttiin osavaltion itärajan muodostavan Delawarejoen kautta sekä New Yorkin osavaltion kautta. Valtamerelle pääsee myös leveän mutta matalan Susquehannan kautta. Tämä joki virtaa osavaltion läpi etelään ja päätyy myöhemmin lopulta Chesapeakenlahteen ja Meksikonlahteen. Eriejärven kaakkoisrannalla sijaitsevalla lyhyellä rantakaistaleellaan osavaltiolla on hyvä luonnonsatama. Sinne on syntynyt Erien kaupunki, jonka kautta pääsee myös muille Yhdysvaltojen ja Kanadan välissä sijaitseville suurille järville.

 
Kartta - Pennsylvania
Kartta
Google Earth - Kartta - Pennsylvania
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Pennsylvania
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Pennsylvania
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Pennsylvania
OpenStreetMap
1795lewis.jpg
5093x3465
www.mapsofpa.com
1831finley.jpg
5093x3328
www.mapsofpa.com
1867_Mitchell_Map_of...
4369x3601
upload.wikimedia.org
1855_Colton_Map_of_P...
4000x3280
upload.wikimedia.org
1776-Pennsylvania-Ma...
5000x2558
adamsfamilydna.com
1777fadenatlaspa.jpg
4018x2097
www.mapsofpa.com
1892-2629m.jpg
3755x2215
www.mapsofpa.com
1850_Cowperthwait_-_...
3000x2417
upload.wikimedia.org
1827_Finley_Map_of_P...
3000x2381
upload.wikimedia.org
PA%20-%20Sculp%20-%2...
3000x2082
www.pagenealogy.net
Pennsylvania-politic...
2903x2137
www.yellowmaps.com
pennsylvania-county-...
3125x1834
pa-westmorelandcount...
Pennsylvania-contour...
2780x1962
www.yellowmaps.com
Pennsylvania-printab...
2780x1859
www.yellowmaps.com
US_Census_Bureau_Pen...
2396x1863
upload.wikimedia.org
Pennsylvania-Road-Ma...
2768x1428
mappery.com
Pennsylvania-Road-Ma...
2768x1428
www.mappery.com
1944randmcnally.jpg
2324x1675
www.mapsofpa.com
1775pa.jpg
2448x1552
www.mapsofpa.com
pa_1872_Railway_web....
2300x1550
old-maps.com
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko