Kartta - Romania (România)

Romania (România)
Romanian lippu
Romania on valtio Kaakkois-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Ukraina, Moldova, Bulgaria, Serbia ja Unkari. Romanialla on myös kaistale Mustanmeren rantaa. Romanian pinta-ala on 238 391 neliökilometriä ja maassa oli vuoden 2019 tietojen mukaan noin 19,3 miljoonaa asukasta. Maan pääkaupunki on Bukarest. Karpaattien vuoristo ja Tonavan valuma-alue hallitsevat sen pinnanmuotoja.

Romania on saanut nimensä Rooman valtakunnalta. Keskiajalla se oli jakautuneena Valakian, Moldavian ja Transilvanian ruhtinaskunniksi. Maata ovat hallinneet osmanit sekä Habsburgit. Toisen maailmansodan jälkeen Romaniasta tuli kommunistinen tasavalta, jota Gheorghe Gheorghiu-Dej ja Nicolae Ceaușescu johtivat yhteensä 40 vuoden ajan vuosina 1945–1989. Ceaușescun syrjäyttäneen kansannousun jälkeen maasta on kehittynyt monipuoluedemokratia, joka kuuluu Natoon ja Euroopan unioniin. Romania on yksi Euroopan unionin köyhimmistä maista, ja sen ongelmia ovat korruptio, inflaatio ja maatalouden vanhanaikaisuus.

Suuressa osassa Romaniaa vallitsee mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä ja kuivia. Sateet ovat vähäisiä muualla paitsi Karpaattien yläosassa. Suurin osa sateista ajoittuu kevääseen ja alkukesään, jolloin saadaan usein ukkosluonteisia sadekuuroja. Alavilla alueilla on lumipeite tyypillisesti 30–50 päivänä vuodessa, ja korkeammalla vuoristossa lumiaika jatkuu noin sata päivää.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
RON Romanian leu (Romanian leu) lei 2
ISO Kieli
RO Romanian kieli (Romanian language)
HU Unkarin kieli (Hungarian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Romania (România)
Kartta
Google Earth - Kartta - Romania
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Romania
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Romania
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Romania
OpenStreetMap
Kartta - RomaniaUn-romania.png
Un-romania.png
3265x2408
freemapviewer.org
Kartta - Romania1789px-Romania_general_map-en.svg.png
1789px-Romania_gener...
1789x1266
freemapviewer.org
Kartta - Romaniaromania_rel96.jpg
romania_rel96.jpg
1068x1126
freemapviewer.org
Kartta - Romania2000px-Romania_Regions_map.svg.png
2000px-Romania_Regio...
2000x1469
freemapviewer.org
Kartta - RomaniaPhysical_map_of_Romania.jpg
Physical_map_of_Roma...
800x577
freemapviewer.org
Administrative_map_o...
6438x5100
upload.wikimedia.org
large_detailed_physi...
4800x3486
www.vidiani.com
Greater_Romania,_phy...
3392x2740
upload.wikimedia.org
Un-romania.png
3265x2408
upload.wikimedia.org
romania-transport-ma...
3265x2408
www.globalcitymap.co...
Romania_1930.png
3023x2207
upload.wikimedia.org
Romania_1930_Map.png
3023x2207
www.jewishgen.org
romania-roads-condit...
2081x2750
romaniatourism.com
map-of-romania.jpg
2449x1841
heifer12x12.files.wo...
Map_of_Romania_by_TL...
2167x1578
fc04.deviantart.net
Romania_map_modern.p...
1800x1800
upload.wikimedia.org
Romania_map_blank.pn...
1800x1800
upload.wikimedia.org
Mapa-Politico-de-Rum...
1344x1976
mapas.owje.com
biogaz.jpg
1920x1359
www.researchfactory....
Romania_location_map...
1822x1303
upload.wikimedia.org
Romania_general_map-...
1789x1266
upload.wikimedia.org
ro-1600px.jpg
1600x1162
www.virtualromania.o...
romania-map-admin.jp...
1570x1116
www.geopoesia.ru
Romanian-political-m...
1412x998
www.ezilon.com
Administrative_map_o...
1400x1001
upload.wikimedia.org