Kartta - Saipan

Saipan
Saipan on Tyynellä valtamerellä sijaitsevan ja Yhdysvalloille kuuluvan Pohjois-Mariaanien saariryhmän suurin saari, joka muodostaa oman kuntansa. Saipanin pinta-ala on noin 120 neliökilometriä. Vuoden 2010 väestönlaskennassa sen asukasluku oli 48 220.

Saaren suurin kylä ja turismin keskus on Garapan. Garapanin pinta-ala on 1.2 km² ja sen asukasluku vuonna 2010 oli 3 983.

Saipanilla sijaitsee myös Capitol Hillin kylä, joka on toiminut saarten pääkaupunkina vuodesta 1962 lähtien. Capitol Hillissä oli 1 028 asukasta vuonna 2010.

Saaren korkein kohta on sammuneen Mount Tapochau -tulivuoren huippu noin 474 metrin korkeudessa. Yhdysvallat ja Japani kävivät saarella toisen maailmansodan aikana Saipanin taistelun.

Saipanilla ilmestyy kaksi päivittäistä sanomalehteä: Marianas Variety ja Saipan Tribune.

Saipan laillisti kannabiksen yksityisen käytön, kaupan ja hallussapidon ensimmäisenä maailmassa 4. marraskuuta 2010.

* Commonwealth of the Northern Mariana Islands, Office of Insular Affairs

 
Kartta - Saipan
Kartta
Google Earth - Kartta - Saipan
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Saipan
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Saipan
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Saipan
OpenStreetMap
Island-of-Saipan-Too...
3738x5000
mappery.com
Island-of-Saipan-Too...
3738x5000
www.mappery.com
Mariany_Saipan2.jpg
3297x4281
upload.wikimedia.org
Mariany_Saipan2.jpg
4281x3297
en.academic.ru
012to.jpg
2042x2575
hartmann.valka.cz
saipan_soil_1988.jpg
1577x3192
www.lib.utexas.edu
saipan_soil_1988.jpg
1577x3192
www.mapcruzin.com
USCG-VI-01-50.jpg
1467x1803
www.ibiblio.org
Mapa-Topografico-de-...
1270x1900
mapas.owje.com
saipan_83.jpg
1270x1900
www.lib.utexas.edu
ST_saipan_map.jpg
1275x1650
www.legionwargames.c...
cnmigeology.jpg
1056x1632
maps.redcross.org
cnmiwtrshed.jpg
1056x1632
maps.redcross.org
USMC-M-Saipan-5.jpg
1147x1465
www.ibiblio.org
USMC-C-Saipan-2.jpg
1100x1438
www.ibiblio.org
USMC-C-Saipan-2.jpg
1100x1438
ibiblio.org
USA-P-Marianas-I.jpg
1000x1350
www.ibiblio.org
Trail-Map.jpg
1000x1335
www.pacificmaritimeh...
saipan_harbour.jpg
876x1452
www.lib.utexas.edu
USMC-M-Saipan-0.jpg
1000x1260
www.ibiblio.org
Maa (alue) - Pohjois-Mariaanit
Pohjois-Mariaanit on 15 saaresta koostuva Yhdysvaltain territorio pohjoisella Tyynellä valtamerellä. Se sijaitsee Havaijin ja Filippiinien välillä, matka Havaijille on kolminkertainen matkaan Filippiineille verrattuna.

Pohjois-Mariaanit on yksi viidestä Yhdysvaltain asutusta saarialueesta ja toinen alueista, joilla on Commonwealth-asema; muut saarialueet ovat Guam, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Amerikan Samoa ja Puerto Rico, joista viimeksi mainitulla on myös Commonwealth-asema.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ZH Kiinan kieli (Chinese language)
TL Tagalog (Tagalog language)
CH Tšamorron kieli (Chamorro language)
Naapurusto - Maa (alue)