Kartta - Salyanin piirikunta (Salyan Rayon)

Salyanin piirikunta (Salyan Rayon)
Salyanin piirikunta on paikallishallintoalue Azerbaidžanissa.

Vuonna 1930 perustetun piirin pinta-ala on 1799 neliökilometriä.

Asukkaita on 122 700 henkeä (vuonna 2010).

Salyanin piiri sijaitsee Azerbaidžanin itäosassa Kaspianmeren rannikolla.

Se rajoittuu pohjoisessa Bakun ja Şirvanin kaupunkialueisiin sekä Hacıqabulin piiriin, lännessä Biləsuvarin ja Sabirabadin piireihin sekä

 
Kartta - Salyanin piirikunta (Salyan Rayon)
Maa (alue) - Azerbaidžan
Azerbaidžanin lippu
Azerbaidžanin tasavalta eli Azerbaidžan on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta sen lounaispuolella Iranin, Turkin ja Armenian ympäröimänä. Azerbaidžanin keskellä sijaitsee itsenäiseksi julistautunut kiistanalainen Vuoristo-Karabahin alue. Azerbaidžanin tasavalta on ollut Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 2001. Maan lähes 10 miljoonasta asukkaasta suurin osa on šiiamuslimeita ja etnisesti azereita. Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta esimerkiksi Human Rights Watch ja Freedom House pitävät sitä autoritäärisenä. Kaikkien maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu.

Azerbaidžanin nimen alkuperästä on kaksi teoriaa. Yhden teorian mukaan nimi tulee Aleksanteri Suuren aikana eläneen persialaisen ruhtinas Atropatesin nimestä. Toisen mukaan nimi on johdettu persian kielen tulta tarkoittavasta sanasta azer, jolla oli ehkäpä viitattu alueen zarathustralaisiin tulitemppeleihin. Historiallisesti nimeä Azerbaidžan on käytetty useammin nykyisen Iranin azeriväestön asuttamista pohjoisosista, kuin varsinaisesta nykyisen Azerbaidžanin alueesta. Ennen 1900-lukua ulkopuoliset viittasivat azereihin usein nimillä "Kaukasian tataarit", "turkkilaiset" tai yksinkertaisesti "muslimit".
Kartta - AzerbaidžanAzerbaijan_Map_ADRandAR_En.jpg
Azerbaijan_Map_ADRan...
1134x1126
freemapviewer.org
Kartta - Azerbaidžanimage.jpg
image.jpg
1407x1646
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanSatellite_image_of_Azerbaijan_in_March_2003.jpg
Satellite_image_of_A...
2002x1593
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanMap-Azerbaijan-1991-2009.jpg
Map-Azerbaijan-1991-...
2305x1682
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanAzerbaijan_railway_map.png
Azerbaijan_railway_m...
2800x2144
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AZN Azerbaidžanin manat (Azerbaijani manat) ₼ 2
ISO Kieli
HY Armenian kieli (Armenian language)
AZ Azerin kieli (Azerbaijani language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Armenia 
  •  Georgia 
  •  Iran 
  •  Turkki 
  •  Venäjä