Kartta - Samarkand

Samarkand
Samarkand (uzbekiksi: Samarqand, Самарқанд, tadžikiksi : Самарқанд, persiaksi: سمرقند, venäjäksi: Самарканд) on Samarkandin alueen pääkaupunki Uzbekistanin itäosassa Zeravšan-joen laaksossa lähellä Tadžikistanin rajaa Keski-Aasiassa. Kaupungin asukasluku on 596 000 (2008).

Kaupungin teollisuus tuottaa teetä, viiniä, tekstiilejä, lannoitteita ja moottoripyörien osia. Samarkand on Keski-Aasian vanhin kaupunki. Se jakaantuu uuteen ja vanhaan kaupunkiin. Vanhassa kaupungissa on muun muassa 1300- ja 1400-luvuilta peräisin olevia moskeijoita ja 1400-luvulla rakennettu Timur Lenkin mausoleumi. Kaupungissa on yliopisto ja antiikin historian museo.

Samarkand sijaitsee Uzbekistanin itäosassa suuressa keitaassa Zeravšan-joen laaksossa.

Vanhan kaupungin asemakaava on säilynyt ajalta, jolloin kaupunkia ympäröi muuri, jossa oli kuusi porttia, ja kadut kulkivat porteilta kaupungin keskustaan. Muuria ei enää ole. Uudemman venäläisen osan rakentaminen alkoi 1871, ja se laajeni voimakkaasti neuvostoaikana. Tällä alueella on puistoja ja julkisia rakennuksia kuten oppilaitoksia ja teattereita.

Kaupungin keskustassa on laaja Registanin aukio. Bibi Khanumin moskeija on yksi maailman suurimmista. Monet rakennukset liittyvät Timur Lenkin ja hänen pojanpoikansa Ulugh Begin elämään.

Samarkandissa on kesällä kuumaa (kesä-, heinä- ja elokuun keskimääräinen yli 32 astetta) ja talvella kylmää (joulu-, tammi- ja helmikuun keskimääräinen alin vähän pakkasen puolella). Sadetta saadaan eniten maalis- ja huhtikuussa, kesäkuusta syyskuuhun ei sada juuri lainkaan.

 
Kartta - Samarkand
Kartta
Google Earth - Kartta - Samarkand
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Samarkand
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Samarkand
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Samarkand
OpenStreetMap
Kartta - Samarkand - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Samarkand - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Samarkand - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Samarkand - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Samarkand - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Samarkand - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Samarkand - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Samarkand - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Samarkand - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Samarkand - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Uzbekistan
Uzbekistanin lippu
Uzbekistan (, kyrillinen Ўзбекистон), virallisesti Uzbekistanin tasavalta (, kyrillinen Ўзбекистон Республикаси) on Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluva sisämaavaltio ja entinen neuvostotasavalta Keski-Aasiassa.

Uzbekistan on enimmäkseen aavikkoa, itäosassa on yli neljä kilometriä korkeita vuoria. Maa sijaitsee silkkitien varrella, ja sitä ovat hallinneet mongolit, persialaiset ja venäläiset, Aleksanteri Suuri ja Timur Lenk. Suurin osa väestöstä on keskittynyt maan etelä- ja itäosiin. Runsaasta 30 miljoonasta asukkaasta 90 prosenttia on muslimeja ja 80 prosenttia kuuluu uzbekkien etniseen ryhmään.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
UZS Uzbekistanin som (Uzbekistan som) so'm or сўм 2
ISO Kieli
TG Tadžikin kieli (Tajik language)
UZ Uzbekin kieli (Uzbek language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Afganistan 
  •  Kazakstan 
  •  Kirgisia 
  •  Tadžikistan 
  •  Turkmenistan