Kartta - Satakunnan maakunta (Satakunta)

Satakunnan maakunta (Satakunta)
Satakunta (, aik. Satakunda, tai Finlandia Septentrionalis) on Suomen nykymaakunta, joka käsittää Satakunnan historiallisen maakunnan länsiosan. Sitä ympäröivät Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaan maakunta ja länsipuolella Selkämeri.

Nykymaakunnan edeltäjänä ollut Satakunnan historiallinen maakunta mainitaan kirjallisessa lähteessä ensimmäisen kerran vuonna 1331. Satakunnan arvellaan kuitenkin olleen oma erillinen alueensa jo ennen 1100-lukua, jolloin nykyisen Suomen alue liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa. Myöhemmällä keskiajalla aluetta nimitettiin myös Kokemäenkartanon lääniksi, joka yhdistettiin Varsinais-Suomen kanssa Turun ja Porin lääniksi vuonna 1634. Historiallinen Satakunta käsitti myös suuren osan nykyistä Pirkanmaata ja ulottui aina Keski-Suomen maakuntaan saakka.

Yleisimmin hyväksytyn käsityksen mukaan Satakunnan nimi on suora suomennos ruotsinkielisestä termistä "hundare", jonka tunnetaan myös kaikissa muissa germaanisissa kielissä. Se on alun perin liittynyt jo viikinkiajalta periytyvään satakuntalaitokseen.

Maakunnasta kaavailtiin 1950-luvulta lähtien omaa Satakunnan lääniä ja Mauno Koiviston hallitus tekikin asiasta periaatepäätöksen vuonna 1981. Eduskunta kaatoi hankkeen kuitenkin tiukassa äänestyksessä vuonna 1985.

 
Kartta - Satakunnan maakunta (Satakunta)
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Kartta - Suomi872px-Finland_location_map.svg.png
872px-Finland_locati...
872x1718
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
freemapviewer.org
Kartta - SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...