Kartta - Texas

Texas
Texas (suomeksi aiemmin myös muodossa Teksas) on Yhdysvaltain toiseksi suurin osavaltio niin pinta-alaltaan kuin asukasluvultaankin. Texas julistautui itsenäiseksi Meksikosta vuonna 1836 ja liittyi Yhdysvaltoihin 28. osavaltiona vuonna 1845. Texasilla on yhteistä rajaa Meksikon kanssa. Idässä Texas rajoittuu Louisianan ja Arkansasin, pohjoisessa Oklahoman ja lännessä New Mexicon osavaltioon.

[[Chihuahuan aavikkoa Texasissa Texas sijaitsee Suurten tasankojen eteläpäässä, Meksikonlahden rannalla. Osavaltio rajoittuu lännessä New Mexicon osavaltioon ja Rio Grande -jokeen, joka on samalla Yhdysvaltojen ja Meksikon välinen raja. Pohjoisessa Texasiin kuuluu ns. Texas Panhandle, joka sijaitsee Suurilla tasangoilla. Texasin pohjoispuolella sijaitsee Oklahoman osavaltio. Idässä Texas sen sijaan rajoittuu Arkansasin ja Louisianan osavaltioihin. Texasin pinta-ala on 695 622 neliökilometriä ja se on Alaskan jälkeen Yhdysvaltain toiseksi suurin osavaltio. Merkittäviä kaupunkeja ovat Dallas, Fort Worth, Houston, San Antonio, Austin ja Plano.

Texas on pinta-alaltaan iso osavaltio, ja se on sekä itä–länsi- että pohjois–etelä-suunnassa noin 1 300 kilometriä pitkä. Osavaltion ympäristö onkin vaihtelevaa. Meksikonlahden rannoilla osavaltion eteläosissa on subtrooppisia hiekkarantoja ja osavaltion länsiosissa korkeita vuoria ja aavikoita. Pääosa Texasista on kuitenkin melko tasaista. Texas voidaan jakaa maantieteellisesti neljään osaan, rannikkotasankoon, keskisten pohjoisosien tasankoon, Suureen tasankoon, joka levittäytyy osavaltion pohjois- ja keskiosiin, ja läntiseen vuoristoalueeseen.

Texasin osavaltion ilmasto on vaihteleva sen suuren koon vuoksi. Samana talvipäivänä voi Rio Granden suulla olla 30 astetta lämmintä ja Texas Panhandlen alueella lumimyrsky. Ilmasto on pääsääntöisesti lämmin ja kuiva. Vuotuiset keskimääräiset sademäärät ovat suurimpia Meksikonlahden rannalla ja osavaltion itäosassa. Sademäärät vähenevät länteen päin mentäessä. Itäosassa ilmasto on melko kostea ja länsiosassa ilmasto on hyvin kuiva. Lämpötilat ovat Texasissa kesäaikaan korkeita (yli 30 celsiusastetta) ja kesä on kestoltaan pitkä. Talvet ovat lämpimiä, lämpötila voi pysytellä yli 15 celsiusasteen keskitalvella.

Vuoden lämpimimmät kuukaudet ovat heinäkuu ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Austinissa on noin 35 astetta. Keskimääräinen alin on siellä kylmimmillään tammikuussa 2,9 astetta.

Texasin pohjoisosa on osa Tornado Alleyksi (”tornadokuja”) kutsuttua aluetta; Texasissa havaitaan vuosittain keskimäärin 155 tornadoa.

 
Kartta - Texas
Kartta
Google Earth - Kartta - Texas
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Texas
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Texas
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Texas
OpenStreetMap
texas-soil_map-1973-...
7174x8990
www.lib.utexas.edu
tx_river_authority.j...
6600x5100
www.tceq.texas.gov
1933_Texas_state_hig...
5398x5227
upload.wikimedia.org
txu-pclmaps-topo-tx_...
5234x4249
www.lib.utexas.edu
1919_Texas_state_hig...
4800x4628
upload.wikimedia.org
Texas-Road-Map.jpg
4000x3685
www.mappery.com
arrowsmith-kennedy-t...
3489x4077
www.lib.utexas.edu
1917_Texas_state_hig...
3400x3182
upload.wikimedia.org
texas_90.jpg
3036x2952
www.lib.utexas.edu
texas_90.jpg
3036x2952
www.virdelldrilling....
texas_90.jpg
3036x2952
www.yellowmaps.com
Texas-political-map-...
2488x2841
www.yellowmaps.com
Texas-printable-map-...
2383x2537
www.yellowmaps.com
dallas_fortworth_01....
3000x2000
www.lib.utexas.edu
TexasMap.jpg
2312x2590
bughunter.tamu.edu
Texas-Map-2.gif
2216x2124
mappery.com
Texas-Map-2.gif
2216x2124
www.mappery.com
texas_2002.jpg
2069x2074
www.lib.utexas.edu
Early-Texas-map-crop...
2256x1841
blogs.baylor.edu
paris_tx_84.jpg
2100x1749
www.lib.utexas.edu
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Kartta - YhdysvallatLandsat_18.gif
Landsat_18.gif
2143x1437
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallatgenref.gif
genref.gif
2187x1470
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallatunited_states.jpg
united_states.jpg
1502x1986
freemapviewer.org
Kartta - YhdysvallatUnited_States_at_night.jpg
United_States_at_nig...
6646x4430
freemapviewer.org
Kartta - Yhdysvallat1181px-United_States_in_North_America_%28relief%29_%28%2Bterritories%29_%28-mini_map%29.svg.png
1181px-United_States...
1181x1185
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
 Bee
 Lee