Kartta - Transnistria (Unitatea Teritorială din Stînga Nistrului)

Transnistria (Unitatea Teritorială din Stînga Nistrului)
Transnistria ( (Транснистриа),, ), aiemmin joskus myös Transdnestria , on valtaosin Dnestrjoen itärannalla oleva noin 200 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä Moldovan alue, joka rajoittuu idässä Ukrainaan. Transnistria on yksipuolisesti julistautunut itsenäiseksi, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.

Alkuaan romaniaksi Transnistria-nimeä on historiallisesti käytetty Dnestr- ja (eteläisen) Etelä-Bugjoen välisestä alueesta. Neuvostoliitossa alue kuului Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan alaiseen Moldovan autonomiseen neuvostotasavaltaan vuodesta 1924 ja neuvostojoukkojen miehitettyä Bessarabian Romanialta vuonna 1940 Moldovan sosialistiseen neuvostotasavaltaan Baltan piiriä lukuun ottamatta. Toisessa maailmansodassa Transnistria oli Romanian miehittämänä kolmen ja puolen vuoden ajan 1941–1944 omana hallinnollisena Transnistrian kuvernoraattinaan, joka alueena oli laajempi kuin nykyinen Transnistria pääkaupunkinaan Odessa.

Vuonna 1989 alkoi Moldovan hallituksen ja Transnistrian hallinnon välillä konflikti, joka johtui etupäässä kielilaeista. Niiden mukaan romaniasta (Moldovassa välillä nimityksenä moldova) tuli Moldovan ainoa virallinen kieli. Vastarintaa johti työkollektiivien yhteisneuvosto johdossaan Igor Smirnov. Konfliktit muuttuivat väkivaltaisiksi ja työläiset järjestäytyivät Moldovan poliisivoimia vastaan.

Transnistria julistautui itsenäiseksi Moldovasta syyskuussa 1990. Elokuussa 1991 Moldova julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Kesällä 1992 konflikti päättyi alueelle sijoitetun Venäjän asevoimien 14. armeijan väliintuloon. Armeijan komentajana oli Juri Netkatšev, myöhemmin Aleksandr Lebed. Armeijan varastoista päätyi aseita alueen (itä)slaaveille ja myöhemmin myös venäläisjoukot tukivat slaaveja. Moldovan poliisi kärsi suuria tappioita saamatta aluetta hallintaansa. 14. armeijan arsenaaliin kuului neljän divisioonan aseistus ja noin 4 000 erilaista ajoneuvoa ja Lebedin mukaan se olisi halutessaan ollut Romanian pääkaupungissa Bukarestissa seitsemässä tunnissa.

Aselepo tehtiin heinäkuussa 1992 Venäjän presidentti Boris Jeltsinin ja Moldovan presidentti Mircea Snegurin kesken. Venäjän armeija alkoi vetäytyä 1994.

Syyskuussa 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä 97 prosenttia väestöstä äänesti itsenäisyyden puolesta. Äänestysprosentti oli 77,63 prosenttia. Osa vaalitarkkailijoista piti vaalia onnistuneena, kun taas Moldovan Helsinki-ryhmä ilmoitti havainneensa epämääräisyyksiä ja väitti äänestysprosentin jääneen huomattavasti ilmoitettua matalammaksi.

Äänestyksessä kysyttiin: ”Kannatatko tasavallan itsenäisyyttä ja liittymistä Venäjän federaatioon?” ja ”Kannatatko itsenäisyydestä luopumista ja liittymistä Moldovan tasavaltaan?” Näin Transnistrian tavoitteena on Venäjään liittyminen, joskin geopoliittinen asema aiheuttanee hankaluuksia, koska alueella ei ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja Venäjäkin tunnustaa alueen Moldovan osaksi. Moldova, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (Etyj), Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät tunnusta vaalia tai sen tulosta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin yritti neuvotella ratkaisua Transnistrian konfliktiin vuonna 2006. Tämä kaatui EU:n vastustukseen, jota on pidetty alkuna Venäjän ja lännen huononeville suhteille. Etyjin puheenjohtajana toiminut Ilkka Kanerva vieraili maassa tammikuussa 2008 ja pyrki aloittamaan uudelleen neuvottelut Transnistrian tilanteen ratkaisusta.

 
Kartta - Transnistria (Unitatea Teritorială din Stînga Nistrului)
Kartta
Google Earth - Kartta - Transnistria
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Transnistria
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Transnistria
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Transnistria
OpenStreetMap
Kartta - Transnistria - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Transnistria - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Transnistria - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Transnistria - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Transnistria - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Transnistria - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Transnistria - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Transnistria - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Transnistria - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Transnistria - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Moldova
Moldovan lippu
Moldova, virallisesti Moldovan tasavalta on sisämaavaltio Itä-Euroopassa. Se sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä Moldovan historiallisen alueen itäosassa. Maan pinta-ala on 33 851 neliökilometriä, ja asukkaita on noin 4,0 miljoonaa. Moldovan pääkaupunki on Chișinău.

Moldova kuuluu Itsenäisten valtioiden yhteisöön, vaikkakin lopetti aktiivisen osallistumisensa järjestössä marraskuussa 2022. Se on yksi Euroopan köyhimmistä maista. Asukkaista pääosa on etniseltä taustaltaan romanialaisia (itämoldovalaisia) ja uskonnoltaan Romanian patriarkaattiin kuuluvia ortodokseja. Viininviljely on ollut tärkeä osa Moldovan taloutta ja kulttuuria vuosisatojen ajan.
Kartta - MoldovaUn-moldova.png
Un-moldova.png
2057x2580
freemapviewer.org
Kartta - MoldovaMoldova_Regions_map.png
Moldova_Regions_map....
1913x2415
freemapviewer.org
Kartta - MoldovaSatellite_image_of_Moldova_in_September_2003.jpg
Satellite_image_of_M...
1155x1388
freemapviewer.org
Kartta - MoldovaMoldova_administrative_map.png
Moldova_administrati...
1402x1737
freemapviewer.org
Kartta - Moldovaimage.jpg
image.jpg
1398x1686
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
MDL Moldovan leu (Moldovan leu) L 2
ISO Kieli
RO Romanian kieli (Romanian language)
TR Turkin kieli (Turkish language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Romania 
  •  Ukraina 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...