Kartta - Tukholma (Stockholm)

Tukholma (Stockholm)
Tukholma ( [ˈstɔ̂kː(h)ɔlm]) on Ruotsin pääkaupunki ja samalla maan suurin kunta. Kaupunki sijaitsee Itämeren länsirannikolla Ruotsin keskiosassa. Ruotsin historiallisista pääalueista kaupunki kuuluu Sveanmaahan. Eteläosa Tukholmasta kuuluu Södermanlandin maakuntaan ja pohjoisosa Uplannin maakuntaan. Tukholma kuuluu Tukholman lääniin ja toimii sen pääkaupunkina. Lisäksi kaupunki kuuluu alueeltaan lääniä vastaavaan Tukholman alueeseen, joka huolehtii esimerkiksi terveydenhuollosta ja joukkoliikenteestä.

Vuoden 2021 lopussa Tukholmassa oli 978 770 asukasta. Koko Tukholman läänin käsittävässä Suur-Tukholmassa asukkaita oli 2 415 139. Tukholma on Pohjoismaiden suurin kaupunki ja kunta. Kaupungin väestötiheys oli 5 211 asukasta maaneliökilometriä kohti. Tukholman kokonaispinta-ala on vuoden 2016 alun tietojen mukaan 214,59 km², josta maata on 187,16 km² ja vesialueita 27,44 km². Vesialueista Mälareniin kuuluu 15,71 km², muita sisävesialueita on 4,46 km² ja merialueita 7,27 km². Vuonna 2007 kunnassa oli 2,58 km² peltoa, ja ajankohdan maapinta-ala oli 188 km².

Tukholmasta tuli kaupunki 1200-luvulla, ja 1300-luvulta lähtien se on ollut Ruotsin poliittinen ja taloudellinen keskus. Tukholma on esimerkiksi Ruotsin valtiopäivien kokoontumispaikka. Tukholman kuninkaanlinna on maan hallitsijan kuningas Kaarle XVI Kustaan virallinen residenssi, jossa kuningaspari edustaa ja työskentelee, mutta varsinainen asunto on Drottningholmin linnassa Tukholman ulkopuolella.

Tukholman naapurikuntia ovat Nacka, Tyresö, Huddinge, Ekerö, Järfälla, Sollentuna, Sundbyberg, Solna, Danderyd ja Lidingö.

 
Kartta - Tukholma (Stockholm)
Kartta
Google Earth - Kartta - Tukholma
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tukholma
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tukholma
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tukholma
OpenStreetMap
Cohrs_atlas_%C3%B6ve...
5436x5694
upload.wikimedia.org
large_detailed_old_m...
5436x5694
www.vidiani.com
Stockholm-overall-Ma...
3349x3706
www.mappery.com
Stockholm-Map.jpg
3004x3009
mappery.com
stockholm-map-0.jpg
3004x3009
www.orangesmile.com
large_detailed_road_...
3040x2936
www.vidiani.com
Stockholm-downtown-M...
2574x2635
www.mappery.com
stockholm-map-big.jp...
2944x2264
www.orangesmile.com
Stockholm-shopping-M...
2519x2415
www.mappery.com
Map_Stockholm_Akrel_...
3000x1947
upload.wikimedia.org
Stockholm_centrala_d...
2680x1915
upload.wikimedia.org
Stockholm-Shopping-M...
2761x1638
mappery.com
Stockholm-Shopping-M...
1638x2761
www.mappery.com
STOCKHOLM.jpg
1686x2515
www.tourvideos.com
Stockholm-Gamla-Stan...
1747x1741
www.mappery.com
Stockholm-old-town-M...
1593x1534
www.mappery.com
detailed_metro_map_o...
1595x1494
www.vidiani.com
large_detailed_road_...
1600x1275
www.vidiani.com
large-detailed-road-...
1275x1600
www.map-library.com
Stockholm-Tourist-Ma...
1348x1439
mappery.com
Maa (alue) - Ruotsi
Ruotsin lippu
Ruotsin kuningaskunta eli Ruotsi [] on perustuslaillinen monarkia Skandinaviassa Pohjois-Euroopassa. Sillä on yhteinen maaraja Suomen ja Norjan kanssa. Ruotsi on pohjoismainen teollisuusmaa ja Euroopan unionin jäsen, mutta sillä on oma valuutta, kruunu. Maa on pinta-alaltaan (450 295 neliökilometriä) läntisen Euroopan kolmanneksi suurin valtio ja suurin Pohjoismaa (ellei Tanskan pinta-alaan lasketa Grönlantia). Ruotsissa on noin 10 miljoonaa asukasta, joten se on myös asukasluvultaan Pohjoismaista selvästi suurin. Joka neljäs (24,9 %) Ruotsin kansalainen oli vuonna 2018 maahanmuuttaja­taustainen ja lähes joka kolmannen (32,3 %) vanhemmista vähintään toinen oli syntynyt ulkomailla. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Tukholma.

Ruotsin valtio muodostui keskiajalla ja se nousi suurvalta-asemaan Euroopassa 1600-luvulla. Maa kuitenkin menetti Skandinavian niemimaan ulkopuolelta valloittamansa alueet vähitellen 1700- ja 1800-luvuilla, lopulta Suomen vuonna 1809. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Ruotsi on ollut puolueeton eikä se ole osallistunut Euroopassa käytyihin sotiin. Ruotsin väestötiheys on Euroopan unionin keskiarvon alapuolella, ja yli puolet maasta on metsää. Puutavara, vesivoima ja rautamalmi ovatkin Ruotsin talouden perustana, ja ruotsalaiset ovat perustaneet monia suuria yrityksiä, kuten Scania, Volvo, Vattenfall, Ericsson, Ikea, H&M ja Skanska. Nykyisin Ruotsi on vauras hyvinvointivaltio, joka on sijoittunut korkealle useissa kansainvälisissä vertailuissa, kuten taloudellinen kilpailukyky, kansalaisvapaudet, elämänlaatu ja inhimillinen kehitys. Maalla on merkittävä kirjallinen perinne ja kansainvälisesti tunnettu musiikkiteollisuus, ja maan urheilijat ovat menestyneet sekä kesä- että talviurheilulajeissa.
Kartta - Ruotsi842px-Sweden_location_map.svg.png
842px-Sweden_locatio...
842x1837
freemapviewer.org
Kartta - Ruotsisweden.jpg
sweden.jpg
996x1248
freemapviewer.org
Kartta - RuotsiSweden_travel_map.png
Sweden_travel_map.pn...
3000x5777
freemapviewer.org
Kartta - RuotsiSweden.jpg
Sweden.jpg
568x1343
freemapviewer.org
Kartta - RuotsiSweden_relief_location_map.jpg
Sweden_relief_locati...
842x1837
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
SEK Ruotsin kruunu (Swedish krona) kr 2
ISO Kieli
SE Pohjoissaame (Northern Sami)
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Suomi 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...