Uusi Taiwanin dollari

Uusi Taiwanin dollari
$
Uusi Taiwanin dollari (valuuttakoodi TWD, mutta lyhennetään tavallisesti NT$), tai yksinkertaisesti Taiwanin dollari, on Taiwanin eli Kiinan tasavallan valuutta. Alun perin sitä on laskenut liikkeelle Taiwanin pankki, mutta vuodesta 2000 lähtien liikkellelaskijana on ollut Kiinan tasavallan keskuspankki.

Uuden Taiwanin dollarin rahayksikkö on kiinaksi nimeltään yuan ( tai 元; pinyin: yuán). Puhekielessä rahayksikköä kutsutaan mandariinikiinaksi nimellä kuai, taiwaniksi kho ja hakkaksi ngiùn. Yuan tarkoittaa myös Kiinan kansantavallassa käytettävän valuutan renminbinn perusyksikköä. Renminbi ei kuitenkaan kelpaa Taiwanissa, ja toisin päin. Rahayksiköt ovat vaihdettavissa keskenään.

Tammikuussa 2023 yhdellä eurolla sai noin 29 NT-dollaria.

Maa (alue)
  • Taiwan
    Kiinan tasavalta on lähinnä Taiwanin saarella toimiva valtio Itä-Aasiassa. Epävirallisesti, vaikkakin hyvin yleistyvästi, maasta käytetään nimeä Taiwan.

    Vuodesta 1912 vuoteen 1949 ”Kiinan tasavalta” tarkoitti valtiota, joka käsitti suurin piirtein nykyisen Kiinan alueen. Kiinan sisällissodan jälkeen tasavallan hallinto pakeni Taiwanin saarelle, jota se on joidenkin Etelä-Kiinan meren saarten lisäksi hallinnut ainoana alueenaan siitä lähtien.