Kieli - Arabian kieli

Kieli  >  Arabian kieli

Arabian kieli

Arabia (arabiaksi عربية) on afroaasialainen kieli, jota puhuu äidinkielenään yli 300 miljoonaa ihmistä etenkin Arabian niemimaalla ja muualla Lähi-idässä sekä Pohjois-Afrikassa. Se on maailman viidenneksi tai neljänneksi puhuttuin kieli. Äidinkielisten puhujien lisäksi arabiaa osaa yli miljardi muslimia, sillä arabia on islamin pyhä kieli. Arabia jakautuu standardiarabiaan sekä lukuisiin paikallisiin variantteihin, jotka poikkeavat toisistaan huomattavan paljon. Arabiaa kirjoitetaan 28 perusmerkistä koostuvalla arabian aakkostolla oikealta vasemmalle.

Arabiaa puhuu äidinkielenään maailmassa yli 300 miljoonaa ihmistä. Arabimaiden lisäksi se on enemmistökieli Afrikan Tšadissa sekä vähemmistökieli esimerkiksi Afganistanissa, Israelissa, Iranissa ja Nigeriassa. Lisäksi yli miljardi muslimia islamilaisen maailman alueella opettelee arabian vieraana kielenä tai toisena kielenään. Arabiasta tuli vuonna 1974 Yhdistyneiden kansakuntien kuudes virallinen kieli.

Suomessa oli tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 lopussa 21 783 henkilöä, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity arabia. Näin ollen arabia on nykyisin Suomen kolmanneksi puhutuin vieras kieli. Viisi vuotta aikaisemmin arabian puhujia oli Suomessa 11 252.

Maa (alue)

Algeria

Algerian demokraattinen kansantasavalta eli Algeria on valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat koillisessa Tunisia, idässä Libya, kaakossa Niger, lounaassa Mali sekä Mauritania ja lännessä Länsi-Sahara ja Marokko. Algeria kuuluu Maghrebin maihin ja on pinta-alaltaan Afrikan suurin maa.


Djibouti

Djiboutin tasavalta eli Djibouti on pieni valtio Afrikan itäosassa, niin sanotussa Afrikan sarvessa, Punaisenmeren ja Adeninlahden erottavan Bab el Mandebin salmen kohdalla. Djiboutin naapurimaat ovat pohjoisessa Eritrea, lännessä sekä etelässä Etiopia ja idässä Somalia. Maa oli Ranskan siirtomaana aina vuoteen 1977 saakka. Maan pääkaupunki on Djibouti ja maassa elää arvion mukaan vuonna 2011 noin 760 000 ihmistä, joista yli puolet elää pääkaupungissa. Djiboutilla on pinta-alaa 23 200 neliökilometriä, josta 20 neliökilometriä on sisävesiä ja 10 neliökilometriä keinokasteltua aluetta. Djibouti on sekä ilmastollisesti että maankin osalta hyvin kuivaa ja polttavan kuumaa aluetta, minkä vuoksi viljelyskelpoista maata ei ole kuin 0,4 prosenttia koko pinta-alasta. Djibouti onkin erittäin riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista.

Djibouti on vapaakauppa-aluetta ja sen talous perustuu pitkälti sen satamaan sekä ulkomaanapuun. Maalla oli vuonna 2012 työvoimaa 294 600 henkeä, joista vain 40 prosenttia on työllistynyt. Kaupunkialueilla työttömyysprosentti on 59, kun muualla se on arvioitu 83 prosenttiin (2007). Maassa käytetään valuuttana Yhdysvaltain dollariin sidottua Djiboutin frangia. Djiboutin 2,5 miljardin dollarin bruttokansantuotteesta lähes 80 prosenttia koostuu palveluista, kun teollisuuden osuus on noin 17 prosenttia (vuoden 2013 arvioita).

Eritrea

Eritrean valtio eli Eritrea on Punaisenmeren rannalla sijaitseva rannikkovaltio Koillis-Afrikassa, Afrikan sarvessa. Eritrea on hyvin sulkeutunut maa, käytännössä presidentti Isaias Afewerkin johtama diktatuuri. Maan tiedotusvälineet ovat hallituksen hallitsemia eikä vapaata lehdistöä ole. Ulkomaisten toimittajien työskentely ja tiedonkeruu paikan päällä on hankalaa. Myös kansainvälisten organisaatioiden, kuten YK:n toiminta on rajautunut joihinkin osa-alueisiin ja myös maantieteellisesti toiminta on rajattua. Eniten tietoa saadaan eritrealaisilta, jotka ovat lähteneet maasta.

Maan rajanaapureita ovat Djibouti, Etiopia ja Sudan, joiden kanssa Eritrealla on rajaa yhteensä 1 626 kilometriä. Rannikkoa Eritrealla on 2 234 kilometriä, josta mantereen rantaviivan osuus on 1 151 kilometriä ja Punaisenmeren saarten osuus 1 083 kilometriä. Valtioon kuuluu Dahlakin saaristo ja muutama saari Hanishsaarista.

Komorit

Komorien liitto eli Komorit on saaristovaltio Mosambikin kanaalin pohjoisosassa Intian valtamerellä. Valtio koostuu kolmesta saaresta: Iso-Komori, Moheli ja Anjouan. Komorien saariryhmään kuuluva Mayotte on Ranskan hallinnassa, mutta Komorien liiton hallitus katsoo sen kuuluvan osaksi liittoa. Vuoteen 2003 valtion virallinen nimi oli Komorien islamilainen liittotasavalta.

Malesialais-polynesialaiset purjehtijat asettuivat Komoreille 600-luvulta alkaen. Persialaiset ja arabit saapuivat saarille 1000-luvulta alkaen ja saaret toimivat orja- ja maustekaupan keskuksena. Islam saapui myös saarille arabikauppiaiden myötä. Portugalilaiset löysivät saaret vuonna 1527, mutta vasta vuonna 1841 Ranska alkoi ottaa niitä hallintoonsa.

Libya

Libyan valtio eli Libya on valtio Pohjois-Afrikassa. Libya sijaitsee Välimeren rannalla ja se on pääosin Saharan aavikkoa. Libyan rajanaapurit ovat idässä Egypti, kaakossa Sudan, etelässä Tšad sekä Niger ja lännessä Algeria sekä Tunisia. Libya on pinta-alaltaan 1 759 000 neliökilometriä ja Afrikan neljänneksi suurin valtio. Libyan väkiluku on hieman yli kuusi miljoonaa.

Libya oli Italian siirtomaa. Yhdistyneet kansakunnat julisti Libyan vuonna 1951 itsenäiseksi kuningaskunnaksi, jonka hallitsija oli Idris I. Monarkia kumoutui vuoden 1969 arabisosialistisessa vallankumouksessa, jonka jälkeen Muammar Gaddafi johti maata itsevaltiaana vuosikymmeniä. Hänen johdollaan talous kansallistettiin ja maasta tehtiin sosialistinen valtio. Gaddafi sai surmansa sisällissodassa vuonna 2011. Sisällisodan jälkeen maa on ollut levoton ja tilanne eskaloitui toiseksi sisällissodaksi vuonna 2014.

Länsi-Sahara

Länsi-Sahara on Afrikan luoteisosassa sijaitseva kiistanalainen ei-itsehallinnollinen alue, joka aiemmin on ollut Espanjan siirtomaa.

Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa Marokko, koillisessa Algeria sekä Mauritania idässä ja etelässä.

Marokko

Marokon kuningaskunta (, berberiksi ) eli Marokko on valtio Afrikan luoteisosassa. Idässä rajanaapurina on Algeria. Marokolla on pitkä rantaviiva, joka ulottuu Atlantin valtamereltä Gibraltarinsalmen kautta Välimerelle asti. Marokon eteläinen raja on kiistanalainen. Marokko pitää Länsi-Saharan aluetta omanaan ja on pitänyt hallinnassaan suurinta osaa alueesta vuodesta 1975 lähtien.

Marokko on maailman neljänneksi suurin arabimaa, ja berberit muodostavat merkittävän vähemmistön. Marokko on Ranskan entinen siirtomaa ja ranskan kieltä käytetään yleisesti muun muassa hallinnollisissa asioissa. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet.

Mauritania

Mauritanian islamilainen tasavalta eli Mauritania on noin kolmen ja puolen miljoonan asukkaan islamilainen valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Marokon hallitsema Länsi-Sahara, Algeria, Mali ja Senegal. Laaja, mutta harvaan asuttu maa ulottuu Atlantin rannikolta Saharan autiomaahan.

Nykyisen Mauritanian alueella asui ensimmäisinä soninkejen esi-isiä. Berberiheimot saapuivat alueelle 300-luvulta alkaen 700-luvulle, ja alkuperäisasukkaat joutuivat orjiksi tai pakenemaan pois maasta, erityisesti Senegaliin. Arabeja ja berbereitä tuli alueelle lisää. Vuoteen 1076 mennessä islamilaiset almoravidit olivat valloittaneet nykyisen Etelä-Mauritanian. Berberit hyökkäilivät arabeja vastaan 500 vuoden ajan. Berberien viimeinen kapinayritys oli Mauritanian 30-vuotinen sota, joka päättyi vuonna 1674 Beni Hassanin johtaman arabiheimon voittoon. Hänen sotilaidensa jälkeläisistä tuli Maurtitanian maurien ylintä yhteiskuntaluokkaa. Hassanin nimi näkyy maan yleisimmässä kielessä, hassaniyyassa. Kieli yhdistää yläluokan ”valkoisia maureja” ja heidän alistamiaan ”mustia maureja”, joiden esi-isissä on enemmän alueen alkuperäisasukkaita.

Somalia

Somalia on maa Afrikan sarvessa, Itä-Afrikassa. Maan pinta-ala on noin 638 000 neliökilometriä ja väkiluku noin kymmenen miljoonaa. Somalian suurin väestönryhmä ovat somalit. Somalian liittotasavalta perustettiin vuonna 1960. Aluksi se tunnettiin paimentolaisdemokratiana, kunnes Siad Barre kaappasi vallan vuonna 1969 ja perusti Somalian demokraattisen tasavallan, joka hajosi 1977 puhjenneen kapinoinnin ja 1980-luvun lopulla alkaneen sisällissodan seurauksena vuonna 1991.

Valta on maan eteläosassa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) tunnustaman väliaikaishallituksen ja pohjoisosassa tunnustamattomien Somalimaan, Galmudugin, Puntmaan ja Maakhirin käsissä. Väkivalta on lisääntynyt väliaikaisen hallituksen kukistettua islamilaisten tuomioistuinten vallan Etiopian joukkojen avulla vuoden 2006 lopulla. Kaikki armeijat saavat toimeentulonsa ryöstelyllä ja huume­kaupalla. Rosvojoukot vaivaavat maaseutua.

Sudan

Sudanin tasavalta eli Sudan on valtio Keski- ja Pohjois-Afrikassa, Sahelin alueella. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä, ja se on siten Afrikan kolmanneksi suurin valtio Algerian ja Kongon demokraattisen tasavallan jälkeen. Sudanin pohjoisosassa sijaitsevassa toimeenpanovaltaisessa pääkaupungissa Khartumissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä (metropolialueella 5–7 miljoonaa). Lakiasäätävä pääkaupunki on Omdurman. Koko maassa asuu lähes 35 miljoonaa ihmistä, joista 96,7 prosenttia on muslimeita. Sudanin rajanaapureita ovat pohjoisessa Egypti, idässä Eritrea sekä Etiopia, etelässä Etelä-Sudan, lounaassa Keski-Afrikan tasavalta, lännessä Tšad ja luoteessa Libya.

Sudan itsenäistyi 1956. Maa oli siitä lähtien käytännössä koko ajan sisällissodassa 2000-luvulle asti. Ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti. Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabialaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan. Etelän suurilla öljyvaroilla oli myös vaikutusta sodan syttymiseen. Noin 1,5 miljoonaa henkeä vaatinut sisällissota päättyi vuonna 2005 solmittuun rauhansopimukseen, ja Etelä-Sudan itsenäistyi heinäkuussa 2011.

Tansania

Tansania (swahiliksi eli ), virallisesti Tansanian yhdistynyt tasavalta on YK:n arvion mukaan noin 55 miljoonan asukkaan valtio Itä-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Kenia, Uganda, Ruanda, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Malawi ja Mosambik. Idässä Tansania rajoittuu Intian valtamereen.

Maan pääkaupunki siirtyi virallisesti vuonna 1996 Dar es Salaamista Dodomaan, mutta monet hallintovirastot sijaitsevat edelleen Dar es Salaamissa.

Tunisia

Tunisian tasavalta eli Tunisia (, berberiksi: ) on valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren etelärannikolla. Muinaisen Karthagon paikalle kohonnut maa ulottuu Välimereltä Saharan reunamille. Sen rajanaapureita ovat lännessä Algeria sekä etelässä ja idässä Libya. Tunisian pääkaupunki on Tunis. Maan kymmenen miljoonan asukkaan esi-isissä on berbereitä ja arabeja. Entisen siirtomaaisännän kieltä ranskaa käytetään yleisesti.

Tunisian maasto jakaantuu kolmeen alueeseen. Maan pohjoisosassa on kapea vuorten suojaama rannikkovyöhyke, keski- ja länsiosissa on vuoristoja, jossa sijaitsee maan korkein kohta Jabal ash Shanabi (1 544 metriä), ja eteläosassa on aroa ja aavikkoa, joka kuuluu Saharan reuna-alueisiin.

Tšad

Tšadin tasavalta eli Tšad on sisämaavaltio Keski-Afrikassa rajanaapureinaan pohjoisessa Libya, idässä Sudan, etelässä Keski-Afrikan tasavalta, lounaassa Kamerun ja Nigeria sekä Niger lännessä.

Tšad on valtiona hyvin keinotekoinen ja kuin jakojäännös siirtomaavaltojen rajanvedoista. Lähes koko itsenäisyyden ajan sitä on raastanut sisällissota, kun pohjoisen arabit ja etelän pääosin kristityt mustaihoiset asukkaat ovat taistelleet elintilasta ja vallasta.

Uganda

Ugandan tasavalta eli Uganda on sisämaavaltio itäisessä Keski-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Kenia, Tansania, Ruanda, Kongon demokraattinen tasavalta ja Etelä-Sudan. Maan historia on ollut verinen Idi Aminin ja Milton Oboten hallintokausilla. Vuodesta 1986 maassa on ollut suhteellisen rauhallista.

Uganda on köyhä maa. Vuonna 2014 bruttokansantulo per asukas oli 670 Yhdysvaltain dollaria (Atlas-menetelmä) ja ostovoimakorjattuna 1 720 dollaria. Ugandassa on asukkaita noin 37,78 miljoonaa (2014). Vuonna Uganda sijoittui UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) tutkittujen valtion joukosta sijalle.

Yhdistynyt arabitasavalta

Yhdistynyt arabitasavalta (arabiaksi:الجمهورية العربية المتحدة al-Jumhūriyya al-ʿarabiyya al-muttaḥida) oli Egyptin ja Syyrian tasavaltojen muodostama liittovaltio, joka oli olemassa vuosina 1958–1961. Liittovaltio hajosi Syyriassa tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen, mutta silti Egypti käytti itsestään Yhdistyneen arabitasavallan nimeä aina vuoteen 1971.

1. helmikuuta 1958 otettiin ensimmäiset askeleet kohti ensimmäistä panarabialaista valtiota, kun syyrialaiset poliitikot ja sotilashenkilöt ehdottivat Egyptin presidentille Gamal Abdel Nasserille näiden kahden valtion yhdistämistä. Nämä kaksi valtiota muodostaisivat alun yhdelle suurelle Panarabialle, johon muutkin arabivaltiot liittyisivät. Panarabialaisuudella oli suurta kannatusta Syyriassa, jossa arabinationalistit olivat Syyrian itsenäistymisestä 1943 lähtien tavoitelleet vanhaa Suur-Syyriaa tai suurta yhteistä arabien muodostamaa arabitasavaltaa. Syy siihen, minkä takia syyrialaiset halusivat yhteen Nasserin Egyptin kanssa, oli se, että Nasser oli vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeen koko arabimaailman suuri sankari.

Bahrain

Bahrainin kuningaskunta eli Bahrain on pääosin autiomaan peittämä saarivaltio Persianlahden lounaisosassa. Bahrain on moderni arabimaa, joka on erikoistunut öljynjalostukseen ja kansainväliseen pankkitoimintaan. Bahrain on lentoliikenteen merkittävä solmukohta, ja telakkateollisuus on myös merkittävää.

Bahrainin valtio sijaitsee pienellä saarella Persianlahdella. Kuningas Fahdin pengertie yhdistää Bahrainin Saudi-Arabiaan ja toinen, pidempi silta Qatariin on suunnitteilla. Bahrainilla on maarajaa Saudi-Arabiaan pienellä Passport Islandin saarella.

Israel

Israelin valtio eli Israel on valtio Välimeren ja Jordanjoen välissä Lähi-idässä. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia ja olemukseltaan vahvasti "juutalainen valtio", mikä on virallisena ideologiana kirjattu lakiin. Väestöltään Israel on kuitenkin monikansallinen ja uskontopohjaltaan moninainen, eivätkä kaikki tunnusta juutalaisten kansallisvaltion periaatetta. Se onkin johtanut jatkuviin sisäisiin levottomuuksiin ja yhteenottoihin palestiinalaisten kanssa koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Israelissa on noin 8,3 miljoonaa asukasta vuoden 2014 arvion mukaan. Virallinen kieli on heprea, arabian virallinen asema poistettiin heinäkuussa 2018. Asukkaista 78 prosenttia on juutalaisia, 17 prosenttia arabeja, loput druuseja ja muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja tai kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Jordania, Syyria, Libanon sekä joidenkin valtioiden itsenäiseksi tunnustama Palestiina. Israelin pinta-ala on 20 700 km², johon on laskettu mukaan Golanin kukkulat, mutta ei Itä-Jerusalemia tai Länsirantaa ja Gazan kaistaa.

Jemen

Jemenin tasavalta eli Jemen on valtio Lähi-idässä Arabian niemimaan eteläkärjessä. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Saudi-Arabia ja idässä Oman. Jemeniä ympäröivät myös Arabianmeri, Adeninlahti ja Punainenmeri. Naapurimaihin verrattuna Jemenin öljytulot ovat vaatimattomat, mutta niitä tärkeämpi on Jemenin strateginen sijainti Punaisenmeren suulla vastapäätä Afrikan sarvea, tärkeän öljynkuljetusreitin varrella.

Jemenin noin 28 miljoonasta asukkaasta suurin osa on muslimeita, pohjoisessa šiialaisia, etelässä sunnalaisia. Maassa on myös paljon somalipakolaisia. Vanhoja jemeniläiskaupunkeja on Unescon maailmanperintöluettelossa; niistä Shibām tunnetaan savitiilistä tehdyistä kerrostaloistaan.

Jordania

Jordanian hašemiittinen kuningaskunta eli Jordania (الأردنّ, Al-ʼUrdunn) on valtio Lähi-idässä Israelin, Saudi-Arabian, Syyrian ja Irakin naapurina. Alue tunnettiin aikaisemmin nimellä Transjordania.

Nykyistä Jordaniaa ovat hallinneet vuosisatojen aikana monet Välimeren ja Lähi-idän suurvallat Egyptistä ottomaaneihin. Maailmansotien välisen ajan se kuului Britannian etupiiriin. Itsenäistä Jordaniaa johti lähes viidenkymmenen vuoden ajan kuningas Hussein, jonka poika Abdullah II on nykyinen valtionpäämies. Suurin osa maasta on kuivaa autiomaata, mutta Jordaninlaaksossa harjoitetaan maanviljelyä. Asukkaista valtaosa on arabeja, jotka kulttuurinsa perusteella jaetaan jordanialaisiin, palestiinalaisiin ja beduiineihin.

Kuwait

Kuwaitin valtio eli Kuwait on emiirikunta Lähi-idässä. Se sijaitsee Persianlahden pohjukassa rajanaapureinaan pohjoisessa Irak ja etelässä Saudi-Arabia. Kuwaitin maasto on kumpuilevaa hiekkaerämaata. Maasta löytyi 1930-luvulla öljyä, ja toisen maailmansodan jälkeen kehittynyt öljynjalostusteollisuus sai maan vaurastumaan. Kuwait itsenäistyi 1961, ja sen jälkeen se on saanut 90 prosenttia vientituloistaan öljystä. Vuonna 1990 Irak hyökkäsi Kuwaitiin, mutta joutui vetäytymään maasta länsivaltojen liityttyä sotaan Kuwaitin puolelle. Maan infrastruktuuri kärsi sodassa pahasti.

Kuwait oli ensimmäinen Persianlahden arabimaa, joka järjesti parlamenttivaalit, ja se myönsi naisille äänioikeuden 2005. Vuodesta 2010 alkaen maassa on ollut ajoittain väkivaltaisuuksia ääri-islamistien ja sotilasjoukkojen välillä.

Libanon

Libanonin tasavalta eli Libanon on valtio Lähi-idässä Välimeren rannalla. Sen rajanaapureina ovat idässä ja pohjoisessa Syyria ja etelässä Israel.

Maan pääkaupunki on Beirut, joka sijaitsee Välimeren rannalla. Beirutissa on noin 1,8 miljoonaa asukasta.

Mesopotamia

Mesopotamia eli Kaksoisvirranmaa on historiallinen alue Välimeren itäpuolella. Alue käsittää lähinnä nykyisen Irakin alueen sekä Syyrian itäosan ja Turkin kaakkoisosan. Alueen läpi virtaa kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris, joista alue on saanut nimensä: nimi Mesopotamia tulee kreikan sanoista meso ’välissä’ ja potamoi ’virrat’.

Mesopotamia on osa niin sanottua hedelmällistä puolikuuta. Mesopotamiaa kutsutaan "sivistyksen kehdoksi", sillä siellä kehitettiin esimerkiksi maatalous, kaupungit ja kirjoitustaito.

Oman

Omanin sulttaanikunta eli Oman on arabivaltio Arabian niemimaan eteläkärjessä Etu-Aasiassa. Sen naapurimaita ovat Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Jemen ja Saudi-Arabia. Maan sijainti Hormuzinsalmen suulla on strategisesti vahva koska suuri osa maailman raakaöljystä kulkee salmen kautta. Oman on yksi perinteisimpiä arabimaita, ja 1970-luvulle asti se oli hyvin sulkeutunut yhteiskunta. Maan valtionpäämies on sulttaani, muilla valtio-elimillä on vain neuvoa-antava rooli – Oman on absoluuttinen monarkia. Nykyinen sulttaani on pyrkinyt taloudellisiin uudistuksiin ja hyviin naapuruussuhteisiin. Maa on toistaiseksi välttynyt ääri-islamiin liittyviltä väkivaltaisuuksilta. Talouden perustana on öljy niin kuin muillakin alueen valtioilla, mutta kalastuksen ja maanviljelyn osuus on suhteessa suurempi kuin naapurimaissa.

Omanin pinta-ala on maan omien virallisten lukujensa mukaan noin 300 000 neliökilometriä, mutta 1990-luvun ulkomaalaiset arviot olivat vain 212 000 neliökilometriä. Nykyään CIA:n mukaan maan pinta-ala on kuitenkin 309 500 neliökilometriä.

Palestiina

Palestiina voi viitata:

* Palestiina (alue), historiallinen ja maantieteellinen alue Lähi-idässä

Qatar

Qatarin valtio eli Qatar on pääosin autiomaan peittämä emiirikunta Arabian niemimaan kaakkoisosassa. Qataria rajaavat Saudi-Arabia ja Persianlahti. Vähän yli kahden miljoonan asukkaan öljyvaltio Qatar on pienuudestaan huolimatta yksi maailman rikkaimmista valtioista. CIA:n The World Factbookin mukaan Qatarilla oli vuonna 2017 maailman toiseksi suurin bruttokansantuote henkeä kohden.

Qatarin pinta-ala on noin 11 586 neliökilometriä ja pääkaupunki Doha. Maassa sijaitsee suuri Yhdysvaltojen ilmavoimien tukikohta.

Saudi-Arabia

Saudi-Arabian kuningaskunta eli Saudi-Arabia on valtio Lähi-idässä. Se käsittää suurimman osan Arabian niemimaasta ja sijaitsee Punaisenmeren ja Persianlahden välissä. Sen rajanaapurit ovat Irak, Jordania, Kuwait, Oman, Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Jemen. Saudi-Arabia on absoluuttinen monarkia, jota hallitsee Saudien hallitsijasuku.

Saudi-Arabia on suurimmaksi osaksi kuivaa autiomaata, eikä siellä ole yhtään ympärivuotista jokea tai järveä, ja viljelykelpoista sen pinta-alasta on vain noin prosentti. Toisaalta maa on tunnettu öljyvaroistaan, ja sen alueella onkin maailman öljyvaroista noin 20 prosenttia. Saudi-Arabia on yksi OPECin perustajavaltioista.

Syyria

Syyrian arabitasavalta eli Syyria on Lähi-idän valtio. Syyria rajautuu etelässä Jordaniaan ja Israeliin, lännessä Libanoniin ja Välimereen, pohjoisessa Turkkiin ja idässä Irakiin. Se on osa Levantin aluetta Välimeren itäpäässä.

Syyrian nimi pohjautuu muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten siitä käyttämään nimeen, joka puolestaan saattaa pohjautua babylonian sanaan suri. Eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista ovat sijainneet historiallisessa Syyriassa. Syyrian alue on ollut kristinuskon syntysijoja ja keskiajalla alueesta tuli yksi islamin keskuksista. Uudella ajalla Syyria joutui osmanien vallan alle ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen siitä tuli Ranskan siirtomaa.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Yhdistyneet arabiemiirikunnat eli Arabiemiirikunnat, myös Emiraatit (vanha nimi Arabiemiirikuntien liitto ) on pääosin autiomaan peittämä valtio Arabian niemimaan koillisosassa Persianlahden rannikolla. Sen rajanaapurit ovat Oman ja Saudi-Arabia. Maa koostuu seitsemästä emiirikunnasta, ja sen pinta-ala on noin 83 600 neliökilometriä. Väkiluvuksi on arvioitu noin yhdeksän miljoonaa, joista suurin osa on kansalaisuutta vailla olevia vierastyöläisiä. Arabiemiirikuntien pääkaupunki on Abu Dhabi.

Arabiemiirikunnat on historiansa aikana kuulunut muun muassa Persian sassanidien, Portugalin ja Osmanien valtakunnan vaikutuspiiriin. 1800-luvun lopulta lähtien se oli Brittiläisen imperiumin alainen protektoraatti, kunnes kuusi alueen šeikkikunnista yhdistyi ja perusti itsenäisen valtion vuonna 1971. Nykyään Arabiemiirikunnilla on muista arabimaista poiketen suhteellisen vahva ja monipuolinen talous, joka on suuntautunut öljyn ja maakaasun lisäksi kauppaan ja matkailuun. Valtaosa maan asukkaista on muslimeja, ja islamilla on ollut merkittävä vaikutus maan kulttuuriin.

Kieli

Arabic language (English)  Lingua araba (Italiano)  Arabisch (Nederlands)  Arabe (Français)  Arabische Sprache (Deutsch)  Língua árabe (Português)  Арабский язык (Русский)  Idioma árabe (Español)  Język arabski (Polski)  Arabiska (Svenska)  Limba arabă (Română)  アラビア語 (日本語)  Арабська мова (Українська)  Арабски език (Български)  아랍어 (한국어)  Arabian kieli (Suomi)  Bahasa Arab (Bahasa Indonesia)  Arabų kalba (Lietuvių)  Arabisk (Dansk)  Arabština (Česky)  Arapça (Türkçe)  Арапски језик (Српски / Srpski)  Araabia keel (Eesti)  Arabčina (Slovenčina)  Arab nyelv (Magyar)  Arapski jezik (Hrvatski)  ภาษาอาหรับ (ไทย)  Arabščina (Slovenščina)  Arābu valoda (Latviešu)  Αραβική γλώσσα (Ελληνικά) 
 mapnall@gmail.com