Kieli - Haitin kieli

Kieli  >  Haitin kieli

Haitin kieli

Haitin kieli, haitinkreoli tai kryol on pääasiassa Haitissa puhuttava ranskaan perustuva kreolikieli ja samalla myös maan virallinen kieli. Haitinkreoli kehittyi Haitin siirtomaa-ajan plantaasien orjien keskuudessa ja ranskan ohella kieli on saanut vaikutteita myös esimerkiksi afrikkalaisista kielistä. Kielellä on Ethnologuen arvion mukaan noin 7,6 miljoonaa puhujaa.

Ethnologuen arvion mukaan haitinkreolilla on yhteensä 7 613 800 puhujaa ja heidän suuri valtaosansa (6,96 milj.) asuu Haitissa, jossa kielellä on myös virallisen kielen asema. Haitilaisista noin 95 % puhuu haitinkreolia ensimmäisenä kielenään ja sen käyttö on erityisen yleistä maan maaseudulla. Haitinkreolin puhujat osaavat usein myös ranskaa. Kieltä puhutaan Haitin lisäksi myös esimerkiksi Dominikaanisessa tasavallassa, jossa kielen puhujia oli vuoden 1987 arvion mukaan 159 000.

Maa (alue)

Haiti

Haitin tasavalta eli Haiti on noin yhdeksän miljoonan asukkaan valtio Karibianmerellä. Haitin valtio käsittää pääosin Hispaniolan länsiosan, itäistä osaa hallitsee Dominikaaninen tasavalta. Haiti oli Ranskan siirtomaa, joka tunnettiin nimellä Saint-Domingue.

Haiti on pinta-alaltaan Karibianmeren kolmanneksi suurin valtio ja asukasluvultaan suurimpia. Haiti itsenäistyi 1. tammikuuta 1804 Ranskasta. Siitä tuli maailman ensimmäinen mustaihoisten hallitsema tasavalta, mutta hallinto oli epävakaata: 200 vuoden aikana Haitissa on tehty 32 vallankaappausta. Vuonna 1915 Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin johdolla Yhdysvallat hyökkäsi Haitiin ja miehitti maata vuoteen 1934 asti. Vuodesta 1956 maata hallitsivat 30 vuoden ajan isä ja poika Duvalier, joiden diktatuurin aikana korruptio ja salaisen poliisin tekemät murhat kurjistivat oloja entisestään.

Kieli

Haitian Creole language (English)  Lingua creola haitiana (Italiano)  Haïtiaans Creools (Nederlands)  Créole haïtien (Français)  Haitianische Sprache (Deutsch)  Língua crioula haitiana (Português)  Гаитянский креольский язык (Русский)  Criollo haitiano (Español)  Język kreolski haitański (Polski)  海地克里奧爾語 (中文)  Haitisk kreol (Svenska)  Limba creolă haitiană (Română)  ハイチ語 (日本語)  Гаїтянська креольська мова (Українська)  Хаитянски креолски език (Български)  아이티어 (한국어)  Haitin kieli (Suomi)  Bahasa Kreol Haiti (Bahasa Indonesia)  Haičio kreolų kalba (Lietuvių)  Haitisk (Dansk)  Haitská kreolština (Česky)  Haiti Kreyolu (Türkçe)  Haiti kreol nyelv (Magyar)  Haićanski kreolski jezik (Hrvatski)  ภาษาครีโอลเฮติ (ไทย)  Haitiešu valoda (Latviešu)  Αϊτινή κρεολή γλώσσα (Ελληνικά)  Creole Haiti (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com