Kanurin kieli

Kanurin kieli
Kanurin kieli on kanurien puhuma nihosaharalaisten kielten saharalaiseen ryhmään kuuluva kieli.

Siihen luetaan usein myös lähisukukieli kanembu.

Kanuria puhutaan Tšadjärven lounaispuolella koillis-Nigeriassa Bornon osavaltiossa sekä sen lähialueilla Nigerissä, Kamerunissa ja Tšadissa.

Vuonna 1978 puhujamääräksi arvioitiin yli 3,5 miljoonaa henkeä.

Kieli jakautuu useisiin murteisiin, joista selvimmin erottuvat kvajam, mober ja manga.

Maa (alue)
  • Niger
    Nigerin tasavalta eli Niger on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Nigeria, Tšad, Libya, Algeria, Mali, Burkina Faso ja Benin. Maa itsenäistyi vuonna 1960, ja se oli sotilaiden hallitsema ja sillä oli yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti.

    Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä arviolta 22-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.