Makedonian kieli
Makedonian kieli on indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluva kieli. Se kuuluu slaavilaisten kielten eteläslaavilaiseen haaraan ja on läheistä sukua bulgarian kielelle. Sitä kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin. Makedonian kieltä puhuu noin 1,6 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asuu Pohjois-Makedoniassa.
Makedonia on osa eteläslaavilaista kielijatkumoa, johon kuuluvat pohjoisesta alkaen sloveeni, kroatia, serbia (serbokroaatti), makedonia ja bulgaria sekä muinaiskirkkoslaavi. Siirtymä serbiasta makedoniaan ja bulgariaan on vaiheittainen ja näiden keskinäinen ymmärrettävyys korkea. Osa tutkijoista pitää makedoniaa bulgarian murteena, mutta toiset kiistävät tämän voimakkaasti. Bulgarian valtion virallinen kanta oli pitkään, että makedonia on vain bulgarian kielen murre. Nyttemmin Bulgaria on tunnustanut makedonian omaksi erilliseksi kielekseen, tosin bulgarialaiset nationalistit eivät tätä hyväksy.
Makedoniaa on kirjoitettu kyrillisellä kirjaimistolla vuodesta 1944 alkaen. Oikeinkirjoitus on lainattu pääasiassa serbiasta ja siten kauempana bulgariasta ja venäjästä. Sanastoa taas on lainattu kreikasta, turkista ja serbiasta.
Nykyisen makedonian kielen käyttö kirjallisesti alkoi 1700-luvun lopun eteläslaavilaisen nationalismin myötä. Aluksi makedonialaiset ja bulgarialaiset kirjailijat tekivät yhteistyötä, mutta yhteistä perustaa kirjakielelle ei saatu luotua, mikä johti 1800-luvun puolivälissä välirikkoon. Bulgarialaiset hylkäsivät makedonialaismurteet ja alkoivat vaatia makedonialaisia opettelemaan standardi-bulgariaa. Myöskään maailmansotien välisessä Jugoslaviassa makedoniaa ei hyväksytty, vaan sitä pidettiin serbian murteena, ja kouluissa opetettiin valtakunnan yhteistä serbokroatiaa, vaikkakin kieltä siedettiin kansanperinteenä. Toisen maailmansodan aikana Makedonian miehittivät Bulgarian fasistit, jolloin kouluissa opetettiin standardi-bulgariaa. Kieli vakioitiin kirjakieleksi viimein osana Titon aikaista kulttuuriautonomiaa 1940-luvulla, ja se saavutti lopullisen muotonsa 1950-luvun alussa.
Prilep-Bitolan murteeseen perustuvan standardimakedonian äännerakenne on seuraavanlainen:
Švaa on foneeminen useissa murteissa ja vaihtelee korkeudeltaan :n ja :n välillä; standardikielessä sen esiintyvyys on kuitenkin marginaalista. Oikeinkirjoituksessa murteellisia sanoja kirjoittaessa se esitetään yleensä heittomerkkiä käyttäen, esimerkiksi ⟨к’смет⟩, ⟨с’нце⟩.
Vokaalin pituus ei ole foneemisesti merkittävä. Kaksitavuisten sanojen painollisen avotavun vokaali ääntyy usein pitkänä; myös ääntyy usein pitkänä :na.
voi esiintyä syllabisena, esimerkiksi ⟨прст⟩. Myös ja voivat esiintyä syllabisina joissakin sanoissa.
* n allofoneja ennen labiodentaaleja on, ja ennen vastaavasti.
Paino on sanassa yleensä kolmanneksi viimeisellä tavulla eli antepenultimalla ja kaksitavuississa sanoissa ensimmäisellä tavulla. Poikkeuksen muodostavat verbeistä johdetut, ⟨-ќи⟩-päätteiset adverbit, joiden paino on toiseksi viimeisellä tavulla, sekä vierasperäiset lainasanat, jotka usein säilyttävät alkuperäiskielensä mukaisen painon.
Makedonia on osa eteläslaavilaista kielijatkumoa, johon kuuluvat pohjoisesta alkaen sloveeni, kroatia, serbia (serbokroaatti), makedonia ja bulgaria sekä muinaiskirkkoslaavi. Siirtymä serbiasta makedoniaan ja bulgariaan on vaiheittainen ja näiden keskinäinen ymmärrettävyys korkea. Osa tutkijoista pitää makedoniaa bulgarian murteena, mutta toiset kiistävät tämän voimakkaasti. Bulgarian valtion virallinen kanta oli pitkään, että makedonia on vain bulgarian kielen murre. Nyttemmin Bulgaria on tunnustanut makedonian omaksi erilliseksi kielekseen, tosin bulgarialaiset nationalistit eivät tätä hyväksy.
Makedoniaa on kirjoitettu kyrillisellä kirjaimistolla vuodesta 1944 alkaen. Oikeinkirjoitus on lainattu pääasiassa serbiasta ja siten kauempana bulgariasta ja venäjästä. Sanastoa taas on lainattu kreikasta, turkista ja serbiasta.
Nykyisen makedonian kielen käyttö kirjallisesti alkoi 1700-luvun lopun eteläslaavilaisen nationalismin myötä. Aluksi makedonialaiset ja bulgarialaiset kirjailijat tekivät yhteistyötä, mutta yhteistä perustaa kirjakielelle ei saatu luotua, mikä johti 1800-luvun puolivälissä välirikkoon. Bulgarialaiset hylkäsivät makedonialaismurteet ja alkoivat vaatia makedonialaisia opettelemaan standardi-bulgariaa. Myöskään maailmansotien välisessä Jugoslaviassa makedoniaa ei hyväksytty, vaan sitä pidettiin serbian murteena, ja kouluissa opetettiin valtakunnan yhteistä serbokroatiaa, vaikkakin kieltä siedettiin kansanperinteenä. Toisen maailmansodan aikana Makedonian miehittivät Bulgarian fasistit, jolloin kouluissa opetettiin standardi-bulgariaa. Kieli vakioitiin kirjakieleksi viimein osana Titon aikaista kulttuuriautonomiaa 1940-luvulla, ja se saavutti lopullisen muotonsa 1950-luvun alussa.
Prilep-Bitolan murteeseen perustuvan standardimakedonian äännerakenne on seuraavanlainen:
Švaa on foneeminen useissa murteissa ja vaihtelee korkeudeltaan :n ja :n välillä; standardikielessä sen esiintyvyys on kuitenkin marginaalista. Oikeinkirjoituksessa murteellisia sanoja kirjoittaessa se esitetään yleensä heittomerkkiä käyttäen, esimerkiksi ⟨к’смет⟩, ⟨с’нце⟩.
Vokaalin pituus ei ole foneemisesti merkittävä. Kaksitavuisten sanojen painollisen avotavun vokaali ääntyy usein pitkänä; myös ääntyy usein pitkänä :na.
voi esiintyä syllabisena, esimerkiksi ⟨прст⟩. Myös ja voivat esiintyä syllabisina joissakin sanoissa.
* n allofoneja ennen labiodentaaleja on, ja ennen vastaavasti.
Paino on sanassa yleensä kolmanneksi viimeisellä tavulla eli antepenultimalla ja kaksitavuississa sanoissa ensimmäisellä tavulla. Poikkeuksen muodostavat verbeistä johdetut, ⟨-ќи⟩-päätteiset adverbit, joiden paino on toiseksi viimeisellä tavulla, sekä vierasperäiset lainasanat, jotka usein säilyttävät alkuperäiskielensä mukaisen painon.
Maa (alue)
-
Pohjois-Makedonia
Pohjois-Makedonian tasavalta, lyhyemmin Pohjois-Makedonia (Северна Македонија, Severna Makedonija) , vuoteen 2019 saakka entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia – EJTM (Πоранешна Југословенска Република Македонија – ΠJРМ, Poranešna Jugoslovenska Republika Makedonija – PJRM), on sisämaavaltio Balkanin niemimaalla Euroopan kaakkoisosassa. Sen rajanaapureita ovat etelässä Kreikka, idässä Bulgaria, pohjoisessa Serbia ja Kosovo sekä lännessä Albania. Pohjois-Makedonian pinta-ala on 25 713 neliökilometriä ja asukasluku noin 1,8 miljoonaa. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Skopje.
Pohjois-Makedonia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991 ja omaksui tuolloin nimen Makedonian tasavalta. Maa vältti väkivaltaisuudet Jugoslavian hajotessa, mutta etniset kiistat veivät sen sisällissodan partaalle kymmenen vuotta myöhemmin. Sen noin kahdesta miljoonasta asukkaasta 65 prosenttia puhuu makedoniaa, neljännes albaniaa. Pohjois-Makedonia kattaa vain osan muinaisaikaisen Makedonian valtakunnan alueesta, eikä toisaalta ole läheskään kokonaan tuota aluetta, josta suurin osa kuuluu Kreikan Makedonian maakuntaan. Tämän vuoksi Kreikka ei hyväksynyt Makedonia-nimen käyttöä, ja kiista valtion yleisesti hyväksytystä nimestä kesti vuosikymmeniä. Tämä vaikeutti pitkään Makedonian pyrkimyksiä päästä Naton ja EU:n jäseneksi. Kreikka ja Makedonia pääsivät sopuun maan nimestä kesäkuussa 2018. Sopimuksen mukaisesti maan nimeksi tuli Pohjois-Makedonia tai virallisesti Pohjois-Makedonian tasavalta. Sekä Makedonia että Kreikka hyväksyivät tehdyn sopimuksen nimenmuutoksesta tammikuussa 2019. Nimenmuutos astui virallisesti voimaan erilaisten muodollisuuksien jälkeen 12. helmikuuta 2019. Pohjois-Makedoniasta tuli Naton jäsen maaliskuussa 2020.