Kieli - Malajalam

Kieli  >  Malajalam

Malajalam

Malajalam eli malayalam on pääasiassa Intiassa puhuttava dravidakieli. Sillä on lähes 36 miljoonaa puhujaa ja kansallisen kielen asema Intiassa. Malajalam on virallinen kieli Keralan osavaltion lisäksi Lakkadiiveillä ja Pondicherryssä.

Sekä malajalamin kieli että sen kirjoitusjärjestelmä ovat läheistä sukua tamilille.

Vuonna 1772 julkaistu Alphabetum grandonico-malabaricum sive samscrudonicum oli ensimmäinen eurooppalainen malajalamia käsittelevä kirja. Vuonna 1997 malajalamilla oli Intiassa 35 351 000 puhujaa. Kaikkiaan puhujia oli 35 757 100.

Malajalamia kirjoitetaan malajalamilaisilla kirjaimilla.

Maa (alue)

Intia

Intian tasavalta eli Intia, viralliselta nimeltään Bharat, Republic of India on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.

Malesia

Malesia on valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen pääkaupunki on Kuala Lumpur. Malesian väkiluku on noin 30 miljoonaa ja pinta-ala 329 847 neliökilometriä. Malesian naapurimaat ovat Thaimaa, Indonesia, Singapore ja Brunei. Maan virallinen kieli on malaiji.

Malesia muodostuu kahdesta toisistaan selvästi erillään sijaitsevasta alueesta. Länsi-Malesian muodostaa Malakan niemimaan eteläosa, entinen Malaija, kun taas Itä-Malesiaan kuuluu Borneon saaren pohjoisosa Bruneita lukuun ottamatta.

Kieli

Malayalam language (English)  Lingua malayalam (Italiano)  Malayalam (Nederlands)  Malayalam (Français)  Malayalam (Deutsch)  Língua malaiala (Português)  Малаялам (Русский)  Idioma malabar (Español)  Język malajalam (Polski)  马拉雅拉姆语 (中文)  Malayalam (Svenska)  Limba malayalam (Română)  マラヤーラム語 (日本語)  Малаялам (Українська)  Малаялам (Български)  말라얄람어 (한국어)  Malajalam (Suomi)  Bahasa Malayalam (Bahasa Indonesia)  Malajalių kalba (Lietuvių)  Malayalam (Dansk)  Malajálamština (Česky)  Malayalamca (Türkçe)  Малајалам (Српски / Srpski)  Malajalami keel (Eesti)  Malajálamčina (Slovenčina)  Malajálam nyelv (Magyar)  ภาษามาลายาลัม (ไทย)  Malajalščina (Slovenščina)  Malajālama (Latviešu)  Μαλαγιαλάμ (Ελληνικά)  Tiếng Malayalam (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com