Kartta - Kongon tasavalta (Republic of the Congo)

Kongon tasavalta (Republic of the Congo)
Kongon tasavallan lippu
Kongon tasavalta eli Brazzavillen Kongo eli Kongo-Brazzaville on valtio Keski-Afrikassa. Kongon tasavalta sijaitsee alueella, jonka Ranska valloitti itselleen vuonna 1875 Teken ja Luangun kuningaskunnista. Maa itsenäistyi vasta vuonna 1960. Kongon tasavalta oli marxilais-leniniläinen yksipuoluevaltio vuosina 1970–1991.

Maan väkiluku on nykyisin vajaat viisi miljoonaa. Kongon tasavallan pinta-ala on 342 000 neliökilometriä.

Kongon tasavallan pääkaupunki on Brazzaville ja rajanaapureita Kongon demokraattinen tasavalta, Keski-Afrikan tasavalta, Kamerun, Gabon ja Angola (Cabindan eksklaavi). Maasta ovat käytössä myös nimet Brazzavillen Kongo ja Kongo-Brazzaville. Kongon tasavallan kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä kongolainen tai brazzavillenkongolainen.

Kongo on presidenttijohtoinen tasavalta. Pääministerin virka lakkautettiin syyskuussa 2009. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla seitsemän vuoden kaudelle, sama henkilö korkeintaan kahdelle kaudelle. Parlamentti on kaksikamarinen ja muodostuu 72-paikkaisesta senaatista ja 137-paikkaisesta kansalliskokouksesta.

Kongon politiikkaa hallitsee etnisten ryhmien välinen vastakkainasettelu, pääasiassa pohjoinen–etelä-akselilla. Vallanpitäjiä on syytetty vaalivilpistä sekä presidentin- että parlamenttivaaleissa.

 
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Kongon tasavalta (Republic of the Congo)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kongon tasavalta
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kongon tasavalta
Nokia (yritys)
Kartta - Kongon tasavaltaCongo_Brazzaville_Topography.png
Congo_Brazzaville_To...
1334x1501
freemapviewer.org
Kartta - Kongon tasavaltaRepublic_of_Congo_Map.jpg
Republic_of_Congo_Ma...
1034x1194
freemapviewer.org
Kartta - Kongon tasavaltaUn-congo-brazzaville.png
Un-congo-brazzaville...
2349x2947
freemapviewer.org
Kartta - Kongon tasavalta1000px-Congo_location_map.svg.png
1000px-Congo_locatio...
1000x1075
freemapviewer.org
Kartta - Kongon tasavaltaRepublic_of_Congo_BMNG.png
Republic_of_Congo_BM...
1654x1925
freemapviewer.org
Congo-Brazzaville_re...
2518x3008
upload.wikimedia.org
6172435026_15250d822...
2385x3160
farm7.staticflickr.c...
Un-congo-brazzaville...
2349x2947
upload.wikimedia.org
large_detailed_polit...
3038x2257
www.vidiani.com
7199-050-55A79A37.jp...
1600x1599
media-2.web.britanni...
detailed_physical_ma...
1500x1370
www.vidiani.com
d-r-of-congo-physica...
1399x1451
hopetoursafarisafric...
Congo_Brazzaville_To...
1334x1501
upload.wikimedia.org
Mapa-de-Relieve-Somb...
1274x1558
mapas.owje.com
detailed_road_and_ph...
1190x1156
www.vidiani.com
Congo_Democratic_Rep...
1070x1184
upload.wikimedia.org
detailed_relief_and_...
1070x1184
www.vidiani.com
Congo-Physical-Relie...
1034x1194
mappery.com
Republic_of_Congo_Ma...
1034x1194
upload.wikimedia.org
Congo-1986-Guide-Map...
1010x1170
mappery.com
congo.gif
1010x1170
www.lib.utexas.edu
detailed-political-m...
1050x1100
www.map-library.com
Democratic-Republic-...
1210x927
www.mappery.com
democratic-republic-...
1210x927
drccrisisguide.files...
747125-map-of-democr...
1200x900
us.123rf.com
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...