Sveitsi (Switzerland)
![]() |
![]() |
Sveitsin lippu |
Sveitsi on liittovaltio, joka koostuu 26 kantonista. Sen naapurimaat ovat pohjoisessa Saksa, etelässä Italia, idässä Itävalta ja Liechtenstein sekä lännessä Ranska. Sveitsillä ei virallisesti ole pääkaupunkia, mutta Bern, joka on maan viidenneksi suurin kaupunki, toimii de facto pääkaupunkina. Suurin kaupunki väkiluvultaan on Zürich, jossa asuu noin 400 000 ihmistä.
Sveitsi on sisämaavaltio, joka jakautuu maantieteellisesti kolmeen alueeseen: Alppeihin, Sveitsin Mittellandiin ja Juravuoristoon. Sveitsin pinta-ala on 41 290 neliökilometriä. Sveitsissä on 8,6 miljoonaa asukasta. Väestö on pääosin keskittynyt Mittellandin alueelle, jossa myös suurimmat kaupungit sijaitsevat. Niihin kuuluu kaksi maailmankaupunkia, Zürich ja Geneve.
Sveitsin valaliitolla on pitkä historia puolueettomana valtiona. Se ei ole osallistunut sotiin vuoden 1815 jälkeen ja liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin vasta vuonna 2002. Sveitsissä sijaitsee paljon kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK:n toiseksi suurin toimipiste, Kansainvälinen järjestelypankki, Punainen risti, Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen työjärjestö ja urheilujärjestöjä, kuten Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ja Kansainvälinen olympiakomitea. Euroopan tasolla maa oli yksi Euroopan vapaakauppajärjestön perustajista ja kuuluu Schengen-alueeseen, vaikka se ei olekaan liittynyt Euroopan unioniin.
Sveitsi on yksi maailman vauraimmista maista. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on niin ikään maailman huippua, noin 96 000 dollaria vuonna 2022. Keskimääräinen vauraus henkeä kohden on Sveitsissä selvästi maailman suurin (587 000 dollaria vuonna 2014). Maailman talousfoorumi on valinnut Sveitsin useasti maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, viimeksi vuonna 2014.
Sveitsi jakautuu kolmeen kieli- ja kulttuurialueeseen: saksankieliseen, ranskankieliseen ja italiankieliseen. Näiden lisäksi muutamassa alppilaaksossa puhutaan retoromaanin kieltä. Siten sveitsiläiset eivät muodosta etnisesti tai kielellisesti yhtenäistä kansakuntaa. Yhteinen identiteetti perustuukin yhteiseen historiaan, yhteisiin arvoihin ja Alppeihin liittyvään symboliikkaan.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
CHF | Sveitsin frangi (Swiss franc) | Fr | 2 |
CHE | WIR-pankki (WIR Bank) | 2 | |
CHW | WIR-pankki (WIR Bank) | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
IT | Italian kieli (Italian language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |
RM | Retoromaani (Romansh language) |
DE | Saksan kieli (German language) |