Kartta - Tahara (Akabane-chō)

Tahara (Akabane-chō)
Tahara on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Tōkain alueella Aichin prefektuurissa. Se sijaitsee prefektuurin eteläosassa Atsumin niemimaalla Tyynenmeren ja Mikawanlahden välissä. Lännessä se rajautuu Isenlahteen. Taharassa on 61 564 asukasta (maaliskuussa 2020) ja sen pinta-ala on 191,12 neliökilometriä.

Taharan linnan, joka on nykyään raunioina, perusti alun perin Toda-klaani 1400-luvun loppupuolella. Myöhemmin Edo-kaudella Tahara kehittyi linnanaluskaupunkina ja markkinapaikkana Miyake-klaanin hallinnassa. Bakumatsun aikaan kaupunki tunnettiin virkamies ja taidemaalari Watanabe Kazanin asuinpaikkana. Hänelle omistettu Kazan-jijan šintolainen pyhäkkö sijaitsee Taharan linnanraunioiden länsipuolella. Pian Japanin kunnallishallinnon perustamisen jälkeen, vuonna 1892, Taharasta tehtiin maaseutukaupunki. Kaupunkioikeudet Taharalle myönnettiin vuonna 2003, kun siihen liitettiin Akabanen maaseutukaupunki. Vuonna 2005 Taharaan yhdistettiin vielä Atsumin maaseutukaupunki. Kaupungin rannikolla harjoitettiin aiemmin vesiviljelyä, mutta 1960-luvulla sinne sijoittui koneteollisuutta ja 1970-luvun lopulla suuri Toyotan autotehdas. Maaseutualueilla harjoitetaan vihannesten, hedelmien ja koristekukkien viljelyä sekä karjanhoitoa.

Taharan linnanraunioilla toimii Taharan historiallinen museo, jossa on näytteillä Watanabe Kazaniin liittyviä dokumentteja. Kaupungin vierellä kohoavalta Zaōvuorelta on näköala Mikawanlahdelle. Osa kaupungin alueesta kuuluu Mikawanlahden puolikansallispuistoon. Taharaa palvelee Toyohashi-rautateiden Atsumi-linja.

 
Kartta - Tahara (Akabane-chō)
Kartta
Google Earth - Kartta - Tahara
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tahara
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tahara
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tahara
OpenStreetMap
Kartta - Tahara - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tahara - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tahara - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tahara - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tahara - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tahara - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tahara - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tahara - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tahara - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tahara - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)