Kartta - Akropolis-museo (Acropolis Museum)

Akropolis-museo (Acropolis Museum)
Akropolis-museo on arkeologinen museo Ateenassa Kreikassa. Se keskittyy Akropolis-kukkulaan liittyvän antiikin aikaisen esineistön säilyttämiseen ja kunnostamiseen. Museo sijaitsee Dionysíou Areopagítou -kadulla Makrygiánnin kaupunginosassa Akropoliin eteläpuolella.

Museossa käy noin miljoona kävijää vuodessa. Tavallisen museotoiminnan ohella museossa järjestetään erilaisia yleisötilaisuuksia ja muun muassa konsertteja.

Alkuperäinen Akropolis-museo sijaitsi Akropoliin huipulla kukkulan kaakkoisreunassa. Sitä alettiin suunnitella pian sen jälkeen kun turkkilaiset olivat vetäytyneet kukkulalta vuonna 1833. Museo rakennettiin 1860-luvulla. Kukkulan arkeologisten kaivausten edetessä rakennus osoittautui kuitenkin melko pian pieneksi ja sitä laajennettiin vuonna 1888 sekä vuosina 1946–1947.

Arkeologisia kaivauksia museon sisäänkäynnin alla. 1970-luvulla museon ahtaus alkoi käydä niin ongelmalliseksi, että alettiin suunnitella kokonaan uutta museota. Uuden museon suunnittelussa eräänä lähtökohtana oli, että lordi Elginin 1800-luvun alussa Parthenonin temppelistä ja muualta Akropoliilta viemät, nykyisin British Museumissa säilytettävät marmoriveistokset, niin kutsutut Elginin marmorit, saataisiin takaisin Kreikkaan. Museosta järjestettiin arkkitehtuurikilpailut vuosina 1976, 1979 ja 1989, mutta ne eivät johtaneet toteutukseen. Syynä oli muun muassa se, että museon sijoituspaikaksi valitulla paikalla tehdyt arkeologiset löydökset hidastivat suunnitelmia, sillä ne haluttiin ottaa osaksi museota jollakin tavalla.

Lopullinen arkkitehtuurikilpailu järjestettiin vuonna 2000. Bernard Tschumin suunnittelema museorakennus valmistui vuonna 2007. Museoesineiden siirto vanhasta museosta uuteen alkoi 14. lokakuuta 2007 kestäen kuuden viikon ajan. Museo avattiin virallisesti 20. kesäkuuta 2009.

Erotuksena vanhasta Akropolis-museosta, nykyistä museota kutsuttiin alkuvaiheessa ”Uudeksi Akropolis-museoksi” (Νέο Μουσείο Ακρόπολης, Néo Mouseío Akrópolis).

 
Kartta - Akropolis-museo (Acropolis Museum)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Akropolis-museo
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Akropolis-museo
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Akropolis-museo
OpenStreetMap
Kartta - Akropolis-museo - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Akropolis-museo - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Akropolis-museo - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Akropolis-museo - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Akropolis-museo - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Akropolis-museo - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Akropolis-museo - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Akropolis-museo - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Akropolis-museo - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia