Kartta - Alderney

Alderney
Alderney on Kanaalisaarten pohjoisin saari Englannin kanaalissa, Normandian rannikolla. Alderney on osa Guernseyn brittiläistä erillisaluetta eikä kuulu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Alderney on rauhallinen ja syrjäinen turistien suosima saari. Siellä on 2 000 asukasta ja sen pääkaupunki on St. Anne. Saarella on 1930-luvun lopulla rakennettu lentokenttä, jonne on säännölliset lentoyhteydet Bournemouthista, Brightonista, Southamptonista, Jerseystä ja Guernseystä. Laivalla saarelle pääsee Normandiasta sekä muilta Kanaalisaarilta.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittivät saaren kesäkuussa 1940. He kuljettivat lähes kaikki saaren asukkaat muualle ja perustivat saarelle neljä työ- ja keskitysleiriä. Ne saivat nimensä saksalaisten saarten mukaan: Helgoland, Norderney, Borkum ja Sylt.

Saaren pienestä koosta huolimatta siellä on rautatie, joka on Kanaalisaarten ainoa. Se rakennettiin 1847 kuljettamaan kiviä louhokselta. Nykyään siinä kuljetetaan turisteja vanhoissa Lontoon metron vaunuissa.

Saarella on myös jalkapallostadion Arsenal Ground, jonne mahtuu 1 500 katsojaa.

 
Kartta - Alderney
Kartta
Google Earth - Kartta - Alderney
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Alderney
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Alderney
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Alderney
OpenStreetMap
Kartta - Alderney - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Alderney - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Alderney - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Alderney - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Alderney - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Alderney - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Alderney - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Alderney - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Alderney - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Alderney - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Guernsey


Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GBP Englannin punta (Pound sterling) £ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...