Kartta - San Antonio de Palé

San Antonio de Palé
San Antonio de Palé on Päiväntasaajan Guinealle kuuluvan Annobónin saaren merkittävin asutuskeskus ja Annobónin provinssin pääkaupunki. Provinssissa oli vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan 5 008 asukasta, jotka kaikki asuivat San Antonio de Paléssa. Vuoden 1983 väestönlaskennassa kaupungin väkiluku oli 910. Kaupunki sijaitsee Atlantin valtameren rannalla saaren pohjoisosassa, ja siellä sijaitsevat esimerkiksi vuonna 2010 avatut lentoasema sekä syväsatama. San Antonio de Paléen ovat keskittyneet saaren tärkeimpiin elinkeinoihin kuuluvat kalastus ja puutavarateollisuus. Kaupungissa on myös paikallishallinnon ylläpitämä radioasema.

 
Kartta - San Antonio de Palé
Maa (alue) - Päiväntasaajan Guinea
Päiväntasaajan Guinean lippu
Päiväntasaajan Guinean tasavalta eli Päiväntasaajan Guinea on valtio Keski-Afrikan länsiosassa. Nimestään huolimatta se ei sijaitse aivan päiväntasaajan kohdalla, vaan päiväntasaaja kulkee Päiväntasaajan Guinealle kuuluvien saarten välistä, São Tomé ja Príncipen valtioon kuuluvan Ilhéu das Rolasin saaren läpi. Päiväntasaajan Guinea koostuu Biokon (ent. Fernando Po) ja Annobónin saarista sekä Río Munin alueesta mantereella.

Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki on Biokon saarella sijaitseva Malabo, joskin uutta pääkaupunkia Oyalaa (virallisesti Ciudad de la Paz) on rakennettu mantereelle Río Munin alueelle.
Kartta - Päiväntasaajan Guinea1000px-Equatorial_Guinea_physical_map.svg.jpg
1000px-Equatorial_Gu...
1000x955
freemapviewer.org
Kartta - Päiväntasaajan Guineaequatorial_guinea_pol_1992.jpg
equatorial_guinea_po...
1355x1657
freemapviewer.org
Kartta - Päiväntasaajan GuineaEquatorial_Guinea_provinces_blank.jpg
Equatorial_Guinea_pr...
2000x1175
freemapviewer.org
Kartta - Päiväntasaajan GuineaUn-equatorial-guinea.jpg
Un-equatorial-guinea...
2043x2660
freemapviewer.org
Kartta - Päiväntasaajan GuineaEquatorial_Guinea_Regions_map.jpg
Equatorial_Guinea_Re...
2000x2483
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Gabon 
  •  Kamerun