Kartta - Ariel (kaupunki) (Ariel)

Ariel (Ariel)
Ariel on Israelin siirtokunta Länsirannalla. Siirtokunta on perustettu vuonna 1978 ja se on nykyisin suurin Länsirannan siirtokunnista, jotka eivät ole rajan välittömässä läheisyydessä. Kansainvälinen yhteisö pitää Israelin perustamia juutalaissiirtokuntia laittomina. Vuoden 2018 lopussa Arielin asukasluku oli 20 456.

Arielin siirtokunta perustettiin vuonna 1978. Israelin Länsirannan siirtokunnista Ariel oli yksi ensimmäisistä. Sen ensimmäiset asukkaat olivat 40 juutalaista puolustusvoimissa ja lentokoneteollisuudessa työskennellyttä perhettä. Vuonna 1983 siirtokuntaan perustettiin Mikhlelet Yehudah ve-Shomron, eli Juudean ja Samarian college. College kohotettiin vuonna 2012 edelleen yliopistoksi. Vuonna 1992 avattiin puolestaan teknologiapuisto ja Eshel Hashomron-hotelli vuonna 1991. Oman kuntansa aseman Ariel sai vuonna 1998. 1990-luvulla Arielin asukasluku kasvoi etenkin halpojen asuntojen takia.

Arielin asema on ollut pitkään kiistelty kysymys Israelin politiikassa ja palestiinalaisten kanssa käydyissä rauhantunnusteluissa. Kansainvälisen lain mukaan miehitetyille alueille perustetut siirtokunnat ovat laittomia. Israelissa on joskus esitetty joistakin siirtokunnista luopumista rauhan aikaan saamiseksi, mutta toisaalta Ariel on nähty myös kiinteänä osana Israelia. Vaikeaksi Arielista luopumisen tekee esimerkiksi sen suhteellisen suuri koko. Toisaalta palestiinalaisille sen maantieteellinen sijainti tekisi sen liitoksen Israeliin vaikeaksi hyväksyä. Virallisesti Arielin aluetta tai muita Länsirannan siirtokuntia ei ole liitetty Israeliin.

 
Kartta - Ariel (Ariel)
Kartta
Google Earth - Kartta - Ariel (kaupunki)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Ariel (kaupunki)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Ariel (kaupunki)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Ariel (kaupunki)
OpenStreetMap
Kartta - Ariel - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Ariel - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Ariel - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Ariel - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Ariel - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Ariel - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Ariel - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Ariel - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Ariel - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Israel
Israelin lippu
Israelin valtio eli Israel on valtio Välimeren ja Jordanjoen välissä Lähi-idässä. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia, mutta toisaalta juutalainen valtio, mikä on kirjattu sen peruslakeihin. Väestöltään Israel on kuitenkin monikansallinen ja uskontopohjaltaan moninainen, eivätkä kaikki tunnusta juutalaisten kansallisvaltion periaatetta. Vallitseva tilanne onkin johtanut jatkuviin sisäisiin levottomuuksiin ja yhteenottoihin palestiinalaisten ja muiden Lähi-idän valtioiden kanssa koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Israelissa on vuoden 2020 arvion mukaan noin 9,2 miljoonaa asukasta. Virallinen kieli on heprea. Arabian asema virallisena kielenä poistettiin heinäkuussa 2018. Asukkaista 78 prosenttia on juutalaisia, 17 prosenttia arabeja ja loput druuseja sekä muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja ja kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Jordania, Syyria ja Libanon. Israelin pinta-ala on 22 072 neliökilometriä, kun lasketaan kaikki Israelin suorassa alaisuudessa olevat alueet eli sen miehittämä Golanin kukkuloiden alue ja Itä-Jerusalem, mutta ei miehitettyä Länsirantaa tai Gazan kaistaa. Jos lasketaan mukaan lisäksi Israelin kontrolloimat Länsirantaa ja Gazan kaista, pinta-ala on 27 799 neliökilometriä.
Kartta - IsraelUn-israel.png
Un-israel.png
2299x2953
freemapviewer.org
Kartta - IsraelSatellite_image_of_Israel_in_January_2003.jpg
Satellite_image_of_I...
1235x2055
freemapviewer.org
Kartta - Israelisrael_pol01.jpg
israel_pol01.jpg
1020x1278
freemapviewer.org
Kartta - Israelisrael_rel01.jpg
israel_rel01.jpg
1030x1282
freemapviewer.org
Kartta - IsraelIsrael_map_Hebrew_WV_English.png
Israel_map_Hebrew_WV...
1308x1708
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ILS Uusi Israelin sekeli (Israeli new shekel) ₪ 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
HE Heprea (Hebrew language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdistynyt arabitasavalta 
  •  Jordania 
  •  Libanon 
  •  Palestiina 
  •  Syyria