Kartta - Asunción

Maa >  Etelä-Amerikka >  Paraguay >  Asunción

Asunción

Asunción on Paraguayn pääkaupunki, joka sijaitsee Argentiinan rajalla Paraguayjoen varrella. Sen väkiluku oli vuonna 2015 noin 511 000 asukasta. Suur-Asunción (Gran Asunción) käsittää lisäksi San Lorenzon, Fernando de la Moran, Lambarén, Luquen, Mariano Roque Alonson, Ñembyn ja Villa Elisan kaupungit. Alueen asukasluku vuonna 2012 on yhteensä yli 2,5 miljoonaa.

Asunción sijaitsee Paraguayjoen itärannalla Argentiinan rajalla lähellä paikkaa, jossa Pilcomayojoki laskee Paraguayyn. Kukkulat ovat tyypillisiä sen ympäristölle.

Kaupungin voi ajatella levittäytyvän viuhkamaisesti joenrannasta, johon Juan de Salazar perusti linnoituksensa. Kaupungin keskustassa on moderneja kerrostaloja, joen varrella siirtomaatyylisiä yksikerroksisia rakennuksia, muualla on kasvavia lähiöitä ja hökkelikyliä. Useimmat kaupungin nähtävyyksistä keskittyvät keskustaan jokirantaan. Siellä on katedraali, vanha ja uusi kongressitalo, La Encarnación -kirkko ja Chacon sodassa kaatuneiden muistomerkki. Pääkadun nimi on Calle Palma.

Asunciónissa toimii monia korkeakouluja, kuten vuonna 1890 perustettu Asunciónin kansallinen yliopisto, vuonna 1960 perustettu katolinen yliopisto sekä joukko pienempiä yksityisiä oppilaitoksia.

 

Kartta - Asunción

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 25° 16' 55" S / 57° 38' 7" W | Aikavyöhyke : UTC-3:0 / UTC-4 | Valuutta : PYG | Puhelin : 595  

Kartta

Google Earth-Kartta-Asunción
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Asunción
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Asunción
OpenStreetMap
Kartta-Asunción-Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta-Asunción-Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta-Asunción-OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta-Asunción-OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta-Asunción-OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta-Asunción-CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta-Asunción-CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta-Asunción-OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta-Asunción-Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta-Asunción-Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite

Valokuva

Asunción-Maantiede ja kaupunkikuva-Tiedosto:Calle Palma2 - Asu
Maantiede ja kaupunkikuva
Tiedosto:Calle Palma2 - Asu
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
Asunción
1 2 3 4 

Maa (alue) - Paraguay

Paraguayn lippu
Paraguayn tasavalta eli Paraguay on yli kuuden miljoonan asukkaan sisämaavaltio Etelä-Amerikassa. Se sijaitsee Paraguay-joen ympärillä, naapureinaan Brasilia koillisessa, Argentiina etelässä ja Bolivia luoteessa.

Entinen Espanjan siirtomaa on 35 vuoden sotilasdiktatuurin jälkeen siirtynyt demokratiaan. Paraguay on Latinalaisen Amerikan homogeenisimpiä maita: pääosa väestöstä on espanjalaisten ja guarani-intiaanien jälkeläisiä, ja espanja ja guarani ovat myös maan valtakielet. Maan suuret joet, Parana ja Paraguay, tarjoavat kulkuväylän ja vesivoiman lähteen.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
PYG Paraguayn guaraní (Paraguayan guaraní) 0
ISO Kieli
ES Espanjan kieli (Spanish language)
GN Guaranin kieli (Guarani language)
Kartta  
Kartta-ParaguayParaguay_vegetation_map.jpg
Paraguay_vegetation_...
912x1330
Kartta-ParaguayUn-paraguay.png
Un-paraguay.png
2348x2947
Kartta-ParaguayParaguaymap.gif
Paraguaymap.gif
1008x938
Kartta-ParaguaySatellite_image_of_Paraguay_in_January_2003.jpg
Satellite_image_of_P...
3543x3786
Kartta-Paraguayparaguay_rel98.jpg
paraguay_rel98.jpg
1018x1218
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Argentiina 
  •  Bolivia 
  •  Brasilia 

Administrative Subdivision

Maa, Valtio, Alue,...

Facebook

 mapnall@gmail.com