Kartta - Beerseba (Beersheba)

Beerseba (Beersheba)
Beerseba on kaupunki Israelissa. Se on Negevin autiomaan suurin kaupunki ja sitä kutsutaankin usein "Negevin pääkaupungiksi". Asukkaita kaupungissa oli vuoden 2018 lopussa 209 002. Kaupungin metropolialueella on noin 750 000 asukasta. Beerseba onkin esikaupunkeineen Israelin neljänneksi suurin kaupunki Tel Avivin, Haifan ja Jerusalemin jälkeen. Beerseban 1900-luvun alussa rakennettu vanhakaupunki on suhteellisen nuori ja kaupunki on kasvanut Israelin itsenäistymisen jälkeen voimakkaasti. Kaupungissa sijaitsee Ben-Gurionin yliopisto.

Beersebassa on neljä teollisuusaluetta, jotka työllistävät kymmeniä tuhansia kaupungin asukkaita. Syyskuussa 2013 avattiin Gav-Yam Negevin korkean teknologian puisto. Teollisuuden suurimpiin haaroihin kuuluu kemianteollisuus ja kaupungissa jalostetaan Kuolleenmeren mineraaleja. Kaupungissa toimivia yhtiöitä ovat esimerkiksi Intel, Motorola, Dell, Dead Sea Works, Israel Aircraft ja Makhteshim Chemical.

 
Kartta - Beerseba (Beersheba)
Kartta
Google Earth - Kartta - Beerseba
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Beerseba
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Beerseba
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Beerseba
OpenStreetMap
Kartta - Beerseba - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Beerseba - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Beerseba - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Beerseba - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Beerseba - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Beerseba - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Beerseba - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Beerseba - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Beerseba - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Beerseba - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Israel
Israelin lippu
Israelin valtio eli Israel on valtio Välimeren ja Jordanjoen välissä Lähi-idässä. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia, mutta toisaalta juutalainen valtio, mikä on kirjattu sen peruslakeihin. Väestöltään Israel on kuitenkin monikansallinen ja uskontopohjaltaan moninainen, eivätkä kaikki tunnusta juutalaisten kansallisvaltion periaatetta. Vallitseva tilanne onkin johtanut jatkuviin sisäisiin levottomuuksiin ja yhteenottoihin palestiinalaisten ja muiden Lähi-idän valtioiden kanssa koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Israelissa on vuoden 2020 arvion mukaan noin 9,2 miljoonaa asukasta. Virallinen kieli on heprea. Arabian asema virallisena kielenä poistettiin heinäkuussa 2018. Asukkaista 78 prosenttia on juutalaisia, 17 prosenttia arabeja ja loput druuseja sekä muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja ja kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Jordania, Syyria ja Libanon. Israelin pinta-ala on 22 072 neliökilometriä, kun lasketaan kaikki Israelin suorassa alaisuudessa olevat alueet eli sen miehittämä Golanin kukkuloiden alue ja Itä-Jerusalem, mutta ei miehitettyä Länsirantaa tai Gazan kaistaa. Jos lasketaan mukaan lisäksi Israelin kontrolloimat Länsirantaa ja Gazan kaista, pinta-ala on 27 799 neliökilometriä.
Kartta - IsraelIsrael_relief_location_map.jpg
Israel_relief_locati...
614x1141
freemapviewer.org
Kartta - IsraelUn-israel.png
Un-israel.png
2299x2953
freemapviewer.org
Kartta - IsraelMap_of_administrative_regions_in_Israel.png
Map_of_administrativ...
2145x4107
freemapviewer.org
Kartta - Israelisrael_pol01.jpg
israel_pol01.jpg
1020x1278
freemapviewer.org
Kartta - IsraelIsrael_Wikivoyage_map.png
Israel_Wikivoyage_ma...
483x1022
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ILS Uusi Israelin sekeli (Israeli new shekel) ₪ 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
HE Heprea (Hebrew language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdistynyt arabitasavalta 
  •  Jordania 
  •  Libanon 
  •  Palestiina 
  •  Syyria