Kartta - Cat Island

Cat Island
Cat Island on yksi Bahaman suurimmista saarista. Saarella on myös saarivaltion korkein kohta, Mount Alvernia.

Erään teorian mukaan saari on saanut nimensä englantilaisen merirosvon Arthur Cattin mukaan. Toisen tarinan mukaan saarella oli valtava määrä espanjalaisten vapauttamia kissoja kun englantilaiset saapuivat saarelle ensimmäistä kertaa. Espanjalaiset orjuuttivat Bahaman alkuperäisväestön ja siirsivät heidät siirtokuntiinsa Etelä-Amerikkaan. Cat Island asutettiin uudelleen 1783 kun lojalistit pakenivat Amerikan vapaussotaa saarelle. He toivat mukanaan puuvillaplantaasit ja orjat. Plantaasit hävisivät 1800-luvun aikana, mutta asutus säilyi saarella. Vuonna 1939 brittiläinen fransiskaanimunkki John Hawes perusti saaren korkeimmalle kohdalle luostarin, joka on olemassa edelleen.

Cat Island muodostaa oman hallintoalueensa, johon kuuluu myös lähisaari Little San Salvador. Hallintoalueen keskus on Cat Islandin suurin väestökeskus Arthur's Town.

 
Kartta - Cat Island
Kartta
Google Earth - Kartta - Cat Island
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Cat Island
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Cat Island
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Cat Island
OpenStreetMap
Kartta - Cat Island - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Cat Island - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Cat Island - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Cat Island - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Cat Island - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Cat Island - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Cat Island - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Cat Island - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Cat Island - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Cat Island - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Bahama
Bahaman yhteisö eli Bahama on Atlantin valtameressä sijaitseva saarivaltio. Se koostuu noin 700 saaren ketjusta, joista noin 30 on asuttuja. Bahama käsittää Länsi-Intian saariston pohjoisimman saariryhmän Bahamasaaret, jota nimeä käytetään epävirallisissa yhteyksissä suomen kielessä myös itse valtiosta. Bahama sijaitsee Kuuban ja Floridan välissä. Bahaman saarivaltion kokonaispinta-ala on noin 14 000 neliökilometriä ja asukkaita on noin 353 000. Saarilla käy vuosittain miljoonia turisteja, joita houkuttavat lauhkea ilmasto, hiekkarannat ja trooppiset metsät. Bahama on Kansainyhteisön jäsen ja suosittu offshore-yhtiöiden rekisteröintipaikka ja laivojen mukavuuslippumaa.

Kartta - BahamaSatellite_image_of_Bahamas_in_April_2000.jpg
Satellite_image_of_B...
3402x2602
freemapviewer.org
Kartta - BahamaBahamas_regions_map.png
Bahamas_regions_map....
2194x1709
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
BSD Bahaman dollari (Bahamian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...