Kartta - Chandigarh

Chandigarh
Chandigarh on kaupunki Intiassa. Se toimii kahden osavaltion pääkaupunkina: Punjabin ja Haryanan, mutta kaupunki ei kuulu kumpaankaan niistä. Vuonna 2001 Chandigarhissa oli asukkaita 808 515.

Kun Intia ja Pakistan erosivat toisitaan 1947, vanha Punjab jaettiin ja sen pääkaupunki Lahore jäi Pakistanin puolelle. Intian osalle tarvittiin pääkaupunki, ja monista ehdokkaista valittiin Chandigarh, joka sijaitsee upeassa maisemassa Himalajan juurella. Sveitsiläissyntyinen Le Corbusier intialaisine avustajineen piirsi uuden kaupungin asemakaavan, rakennustyöt alkoivat 1950-luvulla ja valmistuivat 1960-luvulla. Asemakaavan lisäksi myös monet hallintorakennukset ovat Le Corbusierin piirtämiä.

Vuonna 1966 Intian Punjab jaettiin vielä kahtia, kun pääosin hindinkielinen Haryana erotettiin punjabinkielisestä Punjabista. Chandigarh sijaitsee niiden välissä, ja se erotettiin ympäristöineen erityishallintoalueeksi.

Chandigarhista on suoria lentoja Delhiin ja Mumbaihin. Linja-automatka Delhiin kestää viisi ja puoli tuntia, Shimlaan neljä tuntia. Pikajunalla pääsee Delhiin kolmessa tai neljässä tunnissa.

Chandigarhissa toimii Panjabin yliopisto ja useita muita oppilaitoksia.

Chandigarhin moderni kaupunkikuva suorine siisteine katuineen ja uudehkoine rakennuksineen poikkeaa muista Intian kaupungeista.

 
Kartta - Chandigarh
Kartta
Google Earth - Kartta - Chandigarh
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Chandigarh
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Chandigarh
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Chandigarh
OpenStreetMap
Kartta - Chandigarh - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Chandigarh - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Chandigarh - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Chandigarh - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Chandigarh - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Chandigarh - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Chandigarh - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Chandigarh - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Chandigarh - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Chandigarh - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Intia
Intian lippu
Intian tasavalta eli Intia on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
INR Intian rupia (Indian rupee) ₹ 2
ISO Kieli
AS Assami (Assamese language)
BN Bengalin kieli (Bengali language)
BH Bihar-kielet (Bihari languages)
EN Englannin kieli (English language)
GU Gudžarati (Gujarati language)
HI Hindi (Hindi)
KN Kannada (Kannada language)
ML Malajalam (Malayalam language)
MR Marathin kieli (Marathi language)
OR Orija (Oriya language)
PA Pandžabi (Panjabi language)
TA Tamili (Tamil language)
TE Telugu (Telugu language)
UR Urdu (Urdu)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bangladesh 
  •  Bhutan 
  •  Kiina 
  •  Myanmar 
  •  Nepal 
  •  Pakistan 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...