Kartta - Frederiksbergin kunta (Frederiksberg Kommune)

Frederiksbergin kunta (Frederiksberg Kommune)
Frederiksberg on Pääkaupunkialueella Tanskassa sijaitseva kunta. Vuoden 2020 huhtikuussa kunnassa oli 104 294 asukasta, ja sen pinta-ala oli 8,7 neliökilometriä. Kunnan keskustaajama on myös nimeltään Frederiksberg.

Frederiksberg sijaitsee kokonaan Kööpenhaminan kunnan sisällä. Ennen Tanskan kuntauudistusta 2007 Frederiksberg oli yksi kolmesta Tanskan kunnasta, joka ei kuulunut mihinkään lääniin. Kaksi muuta kuntaa ovat Kööpenhaminan kunta ja Bornholmin kunta. Frederiksberg on pinta-alaltaan Tanskan pienin mutta asukasluvultaan seitsemänneksi suurin kunta. Se on myös Tanskan tiheimmin asuttu kunta, jota pidetään Kööpenhaminan kaupunginosana.

Frederiksbergin ystävyyskaupungit:

* Uppsala, Ruotsi

* Tartto, Viro

* Hämeenlinna, Suomi

* Hafnarfjörður, Islanti

* Bærum, Norja

 
Kartta - Frederiksbergin kunta (Frederiksberg Kommune)
Maa (alue) - Tanska
Tanskan lippu
Tanskan kuningaskunta eli Tanska (Danmark; []) on parlamentaarinen perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa.

Tanskan keskeisin maarajanaapuri on maan eteläpuolella sijaitseva Saksa, mutta Ruotsista sen erottaa vain kapea Juutinrauman salmi, jonka yli on kuitenkin rakennettu maantie- ja rautatiesilta- / tunneliyhteys. Norja sijaitsee Skagerrakin salmen takana maan pohjoispuolella. Kanadalla ja Tanskalla on yhteistä maarajaa.
Kartta - Tanskadenmark_pol99.jpg
denmark_pol99.jpg
1406x1154
freemapviewer.org
Kartta - TanskaDenmark_regions_map1.png
Denmark_regions_map1...
2371x2191
freemapviewer.org
Kartta - Tanska1000px-Denmark_physical_map.svg.png
1000px-Denmark_physi...
1000x806
freemapviewer.org
Kartta - TanskaDenmark_satellit3.jpg
Denmark_satellit3.jp...
2221x1811
freemapviewer.org
Kartta - Tanskadenmark_rel99.jpg
denmark_rel99.jpg
1376x1102
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
DKK Tanskan kruunu (Danish krone) kr 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
FO Fäärin kieli (Faroese language)
DE Saksan kieli (German language)
DA Tanskan kieli (Danish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Saksa 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...