Kartta - Iki (kaupunki) (Iki Shi)

Iki (Iki Shi)
Iki on Japanin kaupunki Nagasakin prefektuurissa. Se sijaitsee Genkainmeressä Kyūshūn ja Tsushiman saarten välissä ja käsittää kokonaisuudessaan Ikin saaren sekä 23 muuta pienempää saarta, joista neljä on asuttuja. Kaupungissa on 26 553 asukasta (heinäkuussa 2019) ja sen pinta-ala on 139,42 neliökilometriä.

Ikin kaupunki perustettiin vuonna 2004, kun neljä Ikin saarella aiemmin sijainnutta maaseutukaupunkia, Ashibe, Ishida, Katsumoto ja Gōnoura, liitettiin yhteen. Merkittävin keskus saarella on Gōnoura. Saarelta on vanhastaan ollut vilkkaat yhteydet manner-Aasiaan, ja siellä on säilynyt lukuisia historiallisia jäänteitä, kuten Yayoi-kauden arkeologinen kohde Harunotsuji ja kofun-hautakumpuja. Merkittäviä elinkeinoja ovat matkailu, kalastus, karjankasvatus ja maanviljely, joka tuottaa esimerkiksi hedelmiä, kasviksia ja tupakkaa. Saaren rannikko on pääosin rikkonainen, ja siellä on lukuisia pieniä lahtia uimarantoineen.

 
Kartta - Iki (Iki Shi)
Kartta
Google - Kartta - Iki (kaupunki)
Google
Google Earth - Kartta - Iki (kaupunki)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Iki (kaupunki)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Iki (kaupunki)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Iki (kaupunki)
OpenStreetMap
Kartta - Iki - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Iki - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Iki - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Iki - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Iki - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Iki - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Iki - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Iki - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Iki - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Kartta - JapaniSatellite_View_of_Japan_1999.jpg
Satellite_View_of_Ja...
1638x2092
freemapviewer.org
Kartta - Japanijapan_pol96.jpg
japan_pol96.jpg
1080x1312
freemapviewer.org
Kartta - Japani753px-Japan_map.png
753px-Japan_map.png
753x1024
freemapviewer.org
Kartta - Japanijapan_rel96.jpg
japan_rel96.jpg
1082x1292
freemapviewer.org
Kartta - JapaniTopographic_Map_of_Japan.png
Topographic_Map_of_J...
1800x1400
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)