Kartta - Itä-Timor (Democratic Republic of Timor-Leste)

Itä-Timor (Democratic Republic of Timor-Leste)
Itä-Timorin lippu
Itä-Timorin demokraattinen tasavalta eli Itä-Timor (joskus Timor-Leste ) on valtio Kaakkois-Aasiassa Malaijien saaristossa Timorin saaren itäosassa. Sillä on vain yksi rajanaapuri, Indonesia. Itä-Timorin pinta-ala on 14 954 neliökilometriä ja maassa on noin 1,26 miljoonaa asukasta (2018). Pääkaupunki ja suurin kaupunki on Dili. Itä-Timor on semipresidentalistinen tasavalta, ja se on yksi Aasian köyhimmistä valtioista. Öljytulot muodostavat merkittävän osan valtion tuloista, mutta maaseudulla iso osa kansasta elää omavaraisviljelyn turvin.

Itä-Timor oli pitkään Portugalin siirtomaa. Se julistautui itsenäiseksi vuonna 1975, mutta Indonesia miehitti sen. Itsenäisyyden maa saavutti vasta vuonna 2002 pitkien ja kivuliaiden vaiheiden jälkeen: YK:n teettämän raportin mukaan ainakin satatuhatta itätimorilaista sai surmansa 25 vuotta kestäneen miehityksen aikana. Vuoden 1999 itsenäisyyskansanäänestystä seurasi Itä-Timorin kriisi, jonka aikana Indonesiaa kannattaneet militantit tuhosivat lähes koko maan infrastruktuurin.

Itä-Timor muodostaa Timorin saaren itäosan. Saari itse kuuluu Malaijien saariston itäosaan ja Pieniin Sundasaariin. Itä-Timoriin kuuluu lisäksi läntisessä Timorissa oleva Oecussen eksklaavi sekä Atauron ja Jacon saaret. Encyclopædia Britannican mukaan valtion pinta-ala on 14 954 neliökilometriä.

Itä-Timor on varsin vuoristoinen, ja sen korkein kohta on Tatamailauvuoren huippu, joka on 2 963 metrin korkeudessa merenpinnasta. Itä-Timorin eteläosassa on noin 20–30 kilometriä leveä rannikkokaistale, mutta pohjoisrannalla vuoret laskeutuvat käytännössä suoraan mereen. Itä-Timorin joet ovat kausittaisia; kuivana kautena ne saattavat hävitä kokonaan, mutta kovien sateiden jälkeen ne virtaavat vuolaina. Jokiin voi tulla myös äkkitulvia. Merkittävin järvi on Ira Laloro.

Paikallinen ilmasto on trooppinen, ja päivälämpötilat rannikolla on yleensä 25–35 asteen välillä. Vuoristossa on viileämpää. Kuivakausi on toukokuusta marraskuulle ja sadekausi joulukuusta huhtikuulle. El Niño muuttaa eniten kuivan kauden sademääriä. Itä-Timor on ajoittain trooppisten hirmumyrskyjen reitillä, mutta niin lähellä päiväntasaajaa, että niiden vaikutus ei yleensä ole tuhoisa. Vuosien 1969–2009 aikana 31 trooppisen syklonin keskus kulki alle 400 km:n päästä pääkaupunki Dilistä.

Itä-Timorin luonnossa on piirteitä sekä Aasian että Australian lajistosta: sekä apinoita että pussieläimiä. Saari on ollut niin kauan eristyksissä, että siellä on kehittynyt myös kotoperäisiä lajeja. Luonto tunnetaan kuitenkin huonosti. Alkuperäisiin nisäkkäisiin kuuluu ainakin 30 lepakkolajia, päästäisiä ja rottia. Pussikiipijöiden heimoon kuuluvaa täpläkuskusta on metsästetty innokkaasti sen herkullisen lihan takia. Itä-Timorilla elää ainakin 240 lintulajia, joista 31 on kotoperäisiä sillä ja naapurisaarilla. Monet matelijat ovat erikoisia, kuten suuret krokotiilit, kiipeilijä tokeegekko, merikilpikonnat ja eräs agamalaji, joka osaa liitää kymmeniä metrejä puiden välissä. Koska saarella ei ole juuri luonnonsatamia, sitä ympäröivät koralliriutat ovat säilyneet pitkään luonnontilaisina.

Metsiä on tuhottu säälimättömästi varsinkin eurooppalaisten himoitseman santelipuun saamiseksi. Kuivan trooppisen ilmaston takia metsät eivät kuitenkaan alkujaankaan ole olleet kovin runsaita. Pohjoisrannalla kasvaa laikuittain mangrovea. Saaren pohjoisosat muistuttavat luonnoltaan Pohjois-Australiaa. Eteläosissa on kosteampaa, ja siellä kasvaa myös trooppisia jalopuita, kuten tiikkiä.

Itä-Timorin ensimmäinen kansallispuisto on Nino Konis Santanan kansallispuisto.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ID Indonesian kieli (Indonesian language)
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Itä-Timor (Democratic Republic of Timor-Leste)
Kartta
Google Earth - Kartta - Itä-Timor
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Itä-Timor
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Itä-Timor
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Itä-Timor
OpenStreetMap
New01.jpg
4309x3400
www.thepetertrust.or...
East_Timor_map_mhn.j...
2975x2313
upload.wikimedia.org
road_and_physical_ma...
2975x2313
www.vidiani.com
East_Timor_map.png
3000x1835
wikitravel.org
large_detailed_topog...
2988x1563
www.vidiani.com
East-Timor-Relief-Ma...
2480x1754
www.mappery.com
Carta-Nautica-del-Or...
2072x1563
mapas.owje.com
east_timor_onc_89.jp...
2072x1563
www.lib.utexas.edu
Timor.JPG
2249x1300
www.atns.net.au
timor_strategic_1943...
1885x1355
www.lib.utexas.edu
timor_strategic_1943...
1885x1355
www.mapcruzin.com
East_Timor_relief_lo...
2000x1223
upload.wikimedia.org
map+timor+leste.jpg
1600x1182
4.bp.blogspot.com
2000cib05.jpg
1450x1014
www.aph.gov.au
99rp21-1.jpg
1450x1014
www.aph.gov.au
99rp23.jpg
1450x1014
www.aph.gov.au
timo9909.gif
1434x992
www.dhc4and5.org
Map+of+East+Timor+I....
1600x841
1.bp.blogspot.com
Map%2Bof%2BEast%2BTi...
1600x841
1.bp.blogspot.com
East-Timor-physical-...
1412x928
www.ezilon.com