Kartta - Kairon yliopisto (Cairo University)

Kairon yliopisto (Cairo University)
Kairon yliopisto (, ; aikaisemmin tunnettu nimillä Egyptin yliopisto 1908–1940 ja Kuningas Fuad I:n yliopisto 1940–1952) on Egyptin merkittävin julkinen yliopisto, jonka pääkampus sijaitsee Gizassa. Yliopisto vihittiin vuonna 5. joulukuuta 1908.

Vuonna 2017 yliopistossa oli runsas 250 000 opiskelijaa, joista noin 10 300 suoritti ylempää korkeakoulututkintoa tai jatkotutkintoa. Yliopiston henkilökuntaa oli opiskelijoihin nähden suhteessa 1:46.

Kairon yliopisto arvioidaan yleensä tasoltaan Afrikan yliopistojen parhaimmistoon ja Egyptin parhaimmaksi tai parhaimpien joukkoon kuuluvaksi. Vuonna 2017 Kairon yliopisto oli parhaana yliopistona maastaan kansainvälisen Shanghain Jiao Tong -yliopiston ARWU-yliopistorankingissa, joka arvioi yliopiston 401.–500. korkeatasoisimmaksi yliopistoksi maailmassa. Times Higher Education sijoitti Kairon yliopiston vuoden 2018 listallaan jaetulle 11. sijalle Afrikassa ja jaetulle 801.–1000. sijalle maailmassa.

 
Kartta - Kairon yliopisto (Cairo University)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kairon yliopisto
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kairon yliopisto
Nokia (yritys)
Kartta - Kairon yliopisto - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kairon yliopisto - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kairon yliopisto - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kairon yliopisto - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kairon yliopisto - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kairon yliopisto - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kairon yliopisto - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kairon yliopisto - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kairon yliopisto - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Yhdistynyt arabitasavalta
Egyptin lippu
Yhdistynyt arabitasavalta (arabiaksi:الجمهورية العربية المتحدة al-Jumhūriyya al-ʿarabiyya al-muttaḥida) oli Egyptin ja Syyrian tasavaltojen muodostama liittovaltio, joka oli olemassa vuosina 1958–1961. Liittovaltio hajosi Syyriassa tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen, mutta silti Egypti käytti itsestään Yhdistyneen arabitasavallan nimeä aina vuoteen 1971. Sana "arabitasavalta" sisältyy tänäkin päivänä Egyptin ja Syyrian virallisiin nimiin.

1. helmikuuta 1958 otettiin ensimmäiset askeleet kohti ensimmäistä panarabialaista valtiota, kun syyrialaiset poliitikot ja sotilashenkilöt ehdottivat Egyptin presidentille Gamal Abdel Nasserille näiden kahden valtion yhdistämistä. Nämä kaksi valtiota muodostaisivat alun yhdelle suurelle Panarabialle, johon muutkin arabivaltiot liittyisivät. Panarabialaisuudella oli suurta kannatusta Syyriassa, jossa arabinationalistit olivat Syyrian itsenäistymisestä 1943 lähtien tavoitelleet vanhaa Suur-Syyriaa tai suurta yhteistä arabien muodostamaa arabitasavaltaa. Syy siihen, minkä takia syyrialaiset halusivat yhteen Nasserin Egyptin kanssa, oli se, että Nasser oli vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeen koko arabimaailman suuri sankari.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EGP Egyptin punta (Egyptian pound) £ or جم 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Libya 
  •  Sudan 
  •  Israel