Kartta - Kanel

Kanel
Kanel on kaupunkikunta ja samannimisen departementin keskus Senegalin Matamin alueella. Se sijaitsee Senegaljoen varrella 30 kilometriä Matamista kaakkoon. Kunnassa on 13 000 asukasta (vuonna 2013).

Kunnan pinta-ala on yhdeksän neliökilometriä. Se on pinnanmuodostukseltaan alankoa. Seutu kuuluu Sahelin vyöhykkeeseen. Vuotuinen sademäärä on 200–400 millimetriä. Vähäinen kasvillisuus on etupäässä pensaikkoa ja sateiden jälkeen kukoistavia niittyjä. Tärkeimmät puulajit ovat hartsiakaasia, egyptintokopuu ja intianjujuba.

Asukkaista 96 prosenttia on tukuloreja ja 2,4 prosenttia wolofeja. Lähes kaikki ovat muslimeja. 97,6 prosenttia kuuluu tidjaniitteihin ja 1,5 prosenttia murideihin.

1400-luvulla perustettu Kanel muistetaan Umar Tallin sotapäällikön Alpha Omar Thierno Bayla Wanen kotipaikkana. Siitä tuli kaupunkikunta vuonna 1996 ja departementin keskus vuonna 2002.

Kanelin kautta kulkee Saint-Louisista Malin rajalle johtava maantie N2. Väestön pääelinkeinot ovat sade- ja tulvakasteluun perustuva maanviljely, osin transhumanssiin perustuva karjanhoito sekä kalastus. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, durra ja maissi. Tuotantoeläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet, vähäisessä määrin hevoset ja aasit sekä siipikarja. Lisäksi harjoitetaan kaupankäyntiä ja käsityöammatteja. Kaupungissa pidetään viikoittaiset markkinat.

Palveluihin kuuluvat alakoulut, yläkoulu ja terveysasema. Kaupungissa on vesijohto- ja sähköverkot, mutta ei viemäriverkkoa tai jätehuoltoa.

 
Kartta - Kanel
Kartta
Google Earth - Kartta - Kanel
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kanel
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kanel
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kanel
OpenStreetMap
Kartta - Kanel - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kanel - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kanel - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kanel - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kanel - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kanel - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kanel - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kanel - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kanel - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kanel - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Senegal
Senegalin lippu
Senegalin tasavalta eli Senegal on valtio läntisessä Afrikassa. Sen pinta-ala on 196 722 neliökilometriä ja väkiluku 18 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Dakar, jossa on asukkaita noin kaksi miljoonaa. Senegal on Afrikan läntisin valtio ja sen naapurivaltiot ovat Gambia, Guinea-Bissau, Guinea, Mali ja Mauritania.

Nimensä Senegal on saanut Senegaljoesta. Gambia ja Gambiajoki jakavat Senegalia alueellisesti kahtia. Alueet poikkeavat toisistaan maantieteellisesti, kulttuurillisesti ja etnisesti.
Kartta - SenegalSenegalOMC.jpg
SenegalOMC.jpg
930x689
freemapviewer.org
Kartta - SenegalUn-senegal.png
Un-senegal.png
3092x2367
freemapviewer.org
Kartta - SenegalSenegal_Topography.jpg
Senegal_Topography.j...
1047x686
freemapviewer.org
Kartta - Senegal1266px-Regions_of_Senegal.svg.jpg
1266px-Regions_of_Se...
1266x954
freemapviewer.org
Kartta - SenegalSenegal_location_map_Topographic.jpg
Senegal_location_map...
1217x916
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
WO Wolofin kieli (Wolof language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Gambia 
  •  Guinea 
  •  Guinea-Bissau 
  •  Mali 
  •  Mauritania