Kartta - Kiasma

Maa >  Eurooppa >  Suomi >  Uudenmaan maakunta >  Helsinki >  Helsinki >  Kiasma

Kiasma

Kiasma on Helsingin keskustassa sijaitseva nykytaiteen museo. Kiasma on osa Kansallisgalleriaa.

Kiasma esittää, kerää ja tekee tunnetuksi nykytaidetta. Näyttelyiden lisäksi Kiasmassa järjestetään esityksiä ja tapahtumia.

Yhdysvaltalaisen arkkitehdin Steven Hollin suunnittelema Kiasma-rakennus valmistui 1998. Ennen sitä Nykytaiteen museo toimi ensin Valtion taidemuseon väliaikaisissa tiloissa Kansakoulukadulla ja sen jälkeen toukokuusta 1991 lähtien Ateneumin taidemuseon rakennuksessa.

Kiasman johtaja on Leevi Haapala.

Kiasma toimii järjestämällä erilaisia tapahtumia ja museotoimintaa, kuten näyttelyitä, omien kokoelmien esittelyjä, Kiasma-teatterin esityksiä, seminaareja ja luentoja. Kiasma osallistuu myös kaupunkitaiteen projekteihin.

Suuri kansainvälisen nykytaiteen esittely on ollut vuodesta 1961 järjestetyt Ars-näyttelyt. Ars on järjestetty Kiasmassa vuodesta 2001 alkaen. Kiasma-teatterissa on nuorisolle suunnattuja urbaanin kaupunkikulttuurin URB-festivaaleja vuodesta 2000 lähtien.

Vuoden 2013 helmikuun alussa Kiasmassa järjestettiin Wikimaraton-tapahtuma, jossa täydennettiin Wikipedian artikkeleita muun muassa Kiasmaa, sen toimintaa ja taidetta koskevilla tiedoilla 24 tunnin ajan.

Kiasma on herättänyt koko olemassa olonsa ajan vilkasta keskustelua. Keskustelua on käyty niin museon sijainnista, arkkitehtuurista kuin sisällöistäkin. Johtajanvaihdosten yhteydessä on käyty keskustelua museon kulloisestakin linjasta.

Myös yleisö on osallistunut aktiivisesti Kiasmasta käytävään keskusteluun, museo on yhdellä Helsingin keskeisimmistä paikoista osana Töölönlahden ympäristössä sijaitsevien kulttuurirakennusten kokonaisuutta. Kiasma rohkaisee yleisöään keskustelemaan ja jättämään palautetta käyntinsä yhteydessä kirjoittamalla, piirtämällä ja kyselyihin vastaamalla. Facebook-sivujen ja Twitter-tilin kautta museon toimintaa voi kommentoida myös reaaliajassa.

 

Kartta - Kiasma

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 60° 10' 18" N / 24° 56' 13" E | Aikavyöhyke : UTC+2:0 / UTC+3 | Valuutta : EUR | Puhelin : 358  

Kartta

Google-Kartta-Kiasma
Google
Google Earth-Kartta-Kiasma
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Kiasma
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Kiasma
OpenStreetMap
Kartta-Kiasma-Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta-Kiasma-Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta-Kiasma-OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta-Kiasma-OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta-Kiasma-OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta-Kiasma-CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta-Kiasma-CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta-Kiasma-OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta-Kiasma-Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta-Kiasma-Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite

Valokuva

Kiasma
Kiasma
Kiasma
Kiasma
1 

Maa (alue) - Suomi

Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin kuuluva valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään ja siihen kuuluvaan Karjalan tasavaltaan, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin. Etelässä lähin naapurimaa on Viro Suomenlahden eteläpuolella. Suomen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Helsinki.

Köppenin ilmastoluokituksessa Suomi kuuluu lumi- ja metsäilmaston kostea- ja kylmätalviseen tyyppiin. Kasvillisuusvyöhykkeistä Suomi kuuluu pääosin pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Kartta  
Kartta-SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
Kartta-SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
Kartta-SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
Kartta-Suomi2000px-Map_of_Finland-en.svg.png
2000px-Map_of_Finlan...
2000x2928
Kartta-SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 

Facebook

 mapnall@gmail.com